Ravintola Cru, Tallinna

Taas oli se aika vuodesta, kun töissä miettii, että millä jaksais vielä. No pienestä irtiotosta saa voimaa. Jos joku asia tapahtuu toista kertaa, sehän on jo perinne? Siispä olin kahden työkaverini kanssa perinteisellä kesäkuun Tallinnan-matkalla. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului yöpyminen Helsingissä ja päiväretki Tallinnaan Eckerön Finlandialla. Suolaiset hotellihinnat muuttivat retkemme niin, että menimme jo sunnuntaina Tallinnaan ja maanantai-iltana takaisin. Plan A:han olisi kuulunut hotellihuoneessa nautiskellut herkkupalat iltasella, plan B toi mukanaan mahdollisuuden syödä hyvin Tallinnassa. Ravintolaksi valikoitui Cru. Muutamia vuosia sitten saanut blogeissakin hyviä arviointeja, Trip Advisor kehui, mutta ei kuitenkaan ole tämän päivän hip hip kaikki käy täällä!-paikka. Kokeillaanpa.

Pöytävaraus sujui helposti sähköpostitse. Ravintola sijaitsee kivasti melkein heti vanhan kaupungin portin sisäpuolella Viru-hotellilta päin tullessa. Sisäänkäynti on melko huomaamaton. Miljöö oli kaunis ja viihtyisä. Alkuun meille tuotiin korissa herkullista leipää. Tummassa leivässä oli ihanasti makeutta, hedelmiä ja pähkinää. Leivän kanssa tarjolla oli jotain, jonka me tulkitsimme vaahdotetuksi voiksi ja joka välittömästi sai minun kokeilijanaivoni raksuttamaan, minkä kaiken kanssa sitä voisikaan tarjoilla.

Otimme alkudrinkeiksi lasilliset kuohuvaa ja näillä mentiin alkuruoatkin. Olisin itse ehkä voinut haluta alkuruoan kanssa muutakin viiniä, mutta tarjoilija ei asiasta kysynyt ja tuumailin, että ehkäpä kuohuva menee alkuruoan kanssa hyvin. Tilasin alkuun villisikahyytelöä ja viiriäisenmunaa. Hyytelö oli hyvää, joskin lämpimämpänä maut olisi varmasti päässeet paremmin esiin. Annos oli kaunis, mutta siitä puuttui jotain. Hieman siinä oli sipulia ja marinoituja sieniä, mutta selkeästi annos olisi kaivannut enemmän hapokkuutta. Kaunista, ihan ok, mutta siitä puuttui se jokin, joka olisi nostanut sen ihan ok-tasolta hyväksi.

Reissukavereista toinen söi alkuun punajuuritartarin, jossa oli täysin sama ongelma kuin omassa annoksessani. Toinen söi kanttarellikeiton, joka taas oli se erinomainen. Ihanan kuohkea ja samettinen, pinnassa juustoa, joka toi keittoon rakennetta.

Pääruoaksi valitsin savustettua lammasta ja kaalia. Annos oli suussasulavan herkullinen. Grillattu tai paahdettu tai whatever kaali, mehevä, ei-villasukkamainen täydellisen savunmakuinen lammas ja perunapyre, jonka pinnalla oli jotain hyyyyvin mustaksi paahdettua... jotain. Ihanaa. Annoksen kanssa join kiltisti tarjoilijan suosittelemaa punaviiniä, joka oli makuuni oikein hyvää. Tämä oli hieno annos. Kekseliäisyyttä annokseen toi se musta hiiltynyt hippunen, maut olivat tasapainossa ja kaali, joka ei varsinaisesti kuulu suosikkiraaka-aineisiini, oli herkullista. Tällaista tultiin hakemaan.

Kavereista toinen otti kampasimpukoita hokkaidokurpitsalla ja omenalla. Ei annoksessa varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta ei se säväyttänytkään. Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että sujuvasti maistelimme toistemme lautasilta ja kaikkien ruokailijoiden näkemykset annoksista olivat melko lailla samat. Kampasimpukat olivat pliisuja. Blaah.

Sitten se annos. Se The Annos, joka ehdottomasti tipautti tämän ravintolan Ei jatkoon-listalle. Ei, ei ja ei. Listalla luki: Cheese (Baked tart), lisäksi kasviksia ja kanttarellia. Mielikuvana oli joku ihana juustoinen kakku/piiras ja sieniä ja kasviksia. Pöytään tuotiin suurin piirtein pannulle sulatettu jumalattoman kokoinen juustoköntti ja epämääräisiä kasviksia, pari sientä. Ruokailija söi annoksesta ehkä kolmanneksen. Söisitkö itse tolkuttoman klöntin sulatettua juustoa? Tai no, tietynlaisen juustonhimon vallatessa saattaisin helposti syödäkin, mutta en ravintolassa, jolta odotan jotain hienoa. Juustoklöntti, hyvät lukijat:

No mitenkäs jälkkärit onnistui? Ne pelasti paljon. Listalla oli kaksikin kiinnostavaa annosta ja mehän päädyimme molempiin. Eli kaksi meistä valitsi bruleen pekonimarengilla. Eihän tuollaista voi olla maistamatta! Annos oli hyvä ja toi hymyn huulille. Ehkäpä hymy olisi ollut vieläkin leveämpi, jos tarjoilija olisi kysäissyt, mitä jälkkäriviiniä haluamme.

Yksi herkuttelija nautti ruisleipäjäätelöstä, joka annoksena oli nerokas. Maltaisen makea jäätelö, pohjalla jotain, ehkä rukiista murua tuomassa rakennetta. Suurta kekseliäisyyttä, juuri tällaisia annoksia tulimme etsimään.

Kokonaisuus sitten? Jos syöjä olisi valinnut alkuun kanttarellikeiton, pääruoaksi lampaan ja jälkkäriksi jomman kumman noista annoksista, hän varmasti poistuisi tyytyväisenä. Minä ainakin olisin poistunut. Ilman sitä karmaisevaa juustokönttiä olisin ehkä saattanut antaa ravintolalle vielä toisen mahdollisuuden huolimatta pienistä puutteista tarjoilussa (viinit, ne viinit!!). Ehkä. Kuitenkin kaksi kolmesta alkuruoka-annoksestakin oli korkeintaan kohtuullisia. Kauniita kyllä, mutta niistä puuttui juuri se wau-elementti, jota tuollaisesta ravintolasta menee etsimään. Juustoköntti tipautti kyllä ravintolan sille listalle, että enpä taida toiste mennä katsomaan, josko toisella kertaa olisi parempi onni. Omilla valinnoillani (villisikahyytelö, lammas, brulee, lasi skumppaa ja lasi punkkua) hintaa aterialle kertyi n. 50 €. Jos tarjoilija olisi hokannut kysyä, hän olisi helposti myynyt minulle vielä lasin viiniä alkuruoalle sekä toisen jälkkärille, jolloin hinta olisi kavunnut yli kuuden kympin. Tallinnan hinta-laatutasoon suhteutettuna sanoisin, että minunkin valinnoillani, kokonaisuutta katsellen, miinuksen puolelle jäi. En edes halua ajatella, mitä tuumaa hinta-laatusuhteesta juustoköntin eteensä saanut nainen.

Mutta ettei vallan negatiiviseksi mene, rutkasti sain ideoita omiin kokeiluihin. Ja reissu noin muuten? Juuri sitä mitä tarvittiin. Naurua, oleilua, kevyttä shoppailua, skumppaa. Mitä sitä ihminen kesäpäivältä muuta tarvii?