lauantai 19. marraskuuta 2016

Mitä ruoanlaitto oikein on?

Ruoka. Energian lähde, vatsan täyte. Sitähän se on. Joten ruoanlaitto on sitä, että valmistetaan ravinnoksi soveltuvista ainesosista tuote, joka maun ja rakenteen puolesta soveltuun siirrettäväksi suun kautta vatsaan. Eikös niin? Kiireisinä arkipäivinä ulkoistan tuon niin, että ostan kaupasta maun ja rakenteen puolesta sopivia käyttövalmiita tuotteita siirrettäväksi suun kautta vatsaan. Mutta sitten tulee viikonloppu. Viikonloppu on jotain muuta.

Tällaisella harrastelijakokkaajalla on varmasti hieman erilainen näkökulma ruoanlaittoon kuin monella muulla. Joko ammattilaisella tai enemmän asiaan vihkiytyneellä harrastajalla. Olen nuorempana tykännyt laittaa ruokaa paljonkin. Mutta nyt viimeisen muutaman vuoden aikana olen löytänyt tuon innostuksen uudestaan. Ja nyt puhutaan innostuksesta. Se ei ole mitään "on ihan kivaa laittaa ruokaa"-tyyppistä ajanvietettä vaan ihan täyttä innostusta. Oma osuutensa asiaan on varmasti sillä, että arki menee aikataulutetusti. Haastava, stressaava työ, arki-illoista osa menee lapsen harrastuksiin kuskaamisiin, koira on lenkitettävä, pyykit pestävä, kaupassa käytävä. Mukavuudenhaluiselle laiskiaiselle ihan riittämiin etenkin kun välillä työpäivät tuppaavat venymään virka-ajan ulkopuolelle. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että arvostan suuresti mun ja lapseni saumatonta yhteistyötä arjen sujumiseen ja arvostan suuresti myös sitä, että silloin kun mieheni ei ole työreissussa, mä aika pitkälle saan sluibailla arjen. Noh, takaisin viikonloppuun. Ja siihen miksi ruoanlaitto on ihanaa. Se on ihanaa osin siksi, että ei ole kiire. Aikataulutettua kyllä, koska sorbetti pitää saada pakkaseen viimeistään puolilta päivin, jotta se ehtii jäätyä, lohi ehtii paistua just sillä aikaa kun risoton pahin sekoitteluvaihe on tehty. Mutta mun pääni järjestelmällinen osuus rakastaa aikatauluja. Ja kun sitten joskus saan ison aterian ajoitukset menemään nappiin ja kaikki on valmista samaan aikaan eikä mikään joudu odottamaan, se tuo hyvää mieltä. Yksi syy tykätä ruoanlaitosta. Toinen syy on se, että arjen hallinta on sellaista, että sen on pakko toimia. Töissäkin olis vähän niinku pakko onnistua edes kohtuullisesti. Mutta ruoanlaitto. Se on asia, jossa saan epäonnistua ihan rauhassa. Voi ihan hyvin epäonnistua, opetella, kokeilla ja ainoa seuraus on se, että ateria nyt oli... ateria. 

Mutta se perimmäinen syy. Hyvät maut, uuden oppiminen. Mulle ruoanlaitto ei ole reseptien seuraamista. Mä en kertakaikkiaan saa mitään onnistumisen tunnetta siitä, että toistan valmiin reseptin. Juu, se voi olla hyvää, se voi olla tosi herkullista, mutta mä en saa siitä onnistumisen tunnetta, sitä hillittömän hyvää mieltä siitä, että "Mä tein tän!". Se ei silloin ole mun ruokalajini, se on kopio jonkun muun ruoasta. Mulle ruoanlaiton perimmäinen nautinto tulee siitä, että luon jotain itselleni uutta. Toki varmasti monet mun ruokalajit on tehty moneen kertaan lähes samoilla variaatioilla, mutta se ei haittaa. Mulle on aivan eri asia lukea resepti, poimia sieltä tietyt kohdat ja alkaa päässäni jalostamaan sitä. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppia tekemään joku ruoka. Esimerkiksi voikastike on edelleen mulla sellainen ruoka, joka voi onnistua erinomaisesti tai sitten jäädä liian löysäksi tai mennä liian töhnäksi. Joku ratkaisisi ongelman mittaamalla ainesosat, mutta kun se ei ole hauskaa. Hauskaa on se, että oppii tekemään sen pirun kastikkeen silmämääräisesti. 

Kuva: wikipedia


Luen paljon ruokablogeja, mulla on jokunen keittokirja. Luen niitä, etsin ideoita, varastan ideoita. Mutta en vaan halua käyttää valmiita reseptejä. Etsin uusia makuyhdistelmiä. Vohkin kivoja kikkoja, pikku yksityiskohtia. Saan päähänpinttymiä. Yksi sellainen on valmistaa tänään hummeria. Ainoa ongelma on,  että hummeri on örkki ja mä en oikein pysty koskemaan niihin. Koitin katsella youtubesta hummerinkuorintavideoita, mutta inhon väristykset toi melkein vedet silmiin. Mutta kun mä haluuuuuun. Problem solved, kysyin ystävältäni, että jos hän kuorii sen saamarin hummerin niin mä teen kaiken muun. Asiasta päästiin yhteisymmärrykseen. Tosin hänkin joutuu käyttämään niitä juutuubivideoita, koska ei ole ikinä hummeria perannut. Aion liekittää sen elukan. Ja olen tässä arponut, että teenkö sen kanssa jotain majoneesikastiketta, smetanakastiketta vai ehkä voikastiketta. Ja tätä tekstiä kirjoittaessani päätin, että teen voikastiketta. Olenpahan sitten sen kanssa yhden kastikkeenteon lähempänä sitä hetkeä, kun voikastike onnistuu (lähes) poikkeuksetta. Tosin tänään aion maustaa sen tummalla rommilla ja chilillä. 

Mä uskoisin, että mun lähipiirini on tottunut siihen, että ikinä ei tiiä mitä saa kun mä alan kokata. Joskus onnistuu, joskus ei. Mutta mä nautin joka hetkestä. Ja voin nyt jo sanoa, että jos tuo eksoottisen merihirviön valmistus onnistuu siinä määrin, että lautaselle päätyy jotain, joka oikeasti maistuu hyvältä (en edes uskalla toivoa, että se myös näyttäis hyvältä) ja rakennekin olisi edes sinne päin, niin ne on niitä hetkiä, miksi mä tykkään käyttää monta tuntia päivästä yhden aterian valmistamiseen. Mielessäni oon makustellut eri makuyhdistelmiä (edelleen en ole päättänyt, millä alkoholilla sen liekitän), miettinyt suutuntumaa, ajatellut makupareja. Chili ja rommi on muuten erinomainen makupari. Huomenna kerron teille, miten kävi. 

Ja hei, ei me nälkäisiksi jäädä, vaikka menis pieleen. Pääruoaksi on takuuvarmaa ankkaa. 

14 kommenttia:

  1. Minulla on ihan sama juttu, että metsästän ideoita, jotka jalostuvat omassa mielessä sitten leivonnaiseksi. Joskus ideaan riittää jokin taidekuva tai kaunis ruokakuva, joka lähtee mielessäni valmistumaan reseptiksi. Vaikea edes sanoin kuvailla, miten prosessi etenee. Joskus tuo voi olla myös mauste tai tuoksu, joka laukaisee tuon ideoinnin päässä :) Viimeksi tänään mietin, että miksi en voi pysyä suunnitelmassani. Aloitin joulumakeisten valmistamisen ja aloin säätää omasta paperille kirjoittamastani reseptistä ja pieneen meni... Olisin nyt edes pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassani... :)

    VastaaPoista
  2. Joo, se idea voi tulla ihan mistä vaan. Jotkut kokeilut jää yhteen kertaan, vaikka hyviä ruokia olisivatkin. Jotkut päätyy jatkojalostukseen, aina joskus sattuu sellainenkin ruoka, joka on kerralla valmis. Ja kyllä, ne pieleen menneet kokeilut on tuttuja täälläkin. Kuitenkin niistä oppii, tietää mikä ei ainakaan toimi. Ja joskus voi maut olla onnistuneitakin, mutta rakenne mättää pahasti, sitten alkaakin päässä pyöriä, mihin muuhun voisi samoja makumaailmoja hyödyntää. Mutta eipä sitä kehittelyprosessin päänsisäistä osuutta tosiaan oikein osaa selittää, se vaan tapahtuu. :-)

    VastaaPoista
  3. Hauska lukea tällaista pohdintaa. Minä teen sekä että, mutta enemmän toteutan valmiita reseptejä. Jos onnistun siinä todella hyvin, se on mulle tosi mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis munkin olis syytä tehdä niitä valmiita reseptejä ainakin sen verran, että oppisin tietyt perustekniikat. Vaikka sen voikastikkeen teon. Sit kun osais sen kunnolla reseptin mukaan, vois lähteä soveltamaan. Mä en edes tiedä miksi, mutta jotenkaan vaan en osaa valmiita reseptejä käyttää. Sinänsä ymmärrän kyllä, että erityisesti jonkun vaikeamman reseptin toistaminen onnistuneesti tuo hienon fiiliksen, mutta multa puuttuu se palanen, joka aidosti nauttii sellaisesta kokkaamisesta. Minä itte, nih! :-D

      Poista
  4. Juuri näin, tuli esiin monta hyvää pointtia, miksi ruoanlaitto on maailman parasta ajanvietettä. Se on mullekin se henkireikä, saa käyttää luovuutta ja pistää "aivot narikkaan" muutoin hyvinkin haastavan, stressaavan ja kaikkea muuta kuin luovan alan opintojeni jälkeen vapaa-ajalla. Ja sitä sitten kysytään, että eikö tuohon ainaiseen ruoanlaittoon kyllästy? No totta vie ei! Intohan vaan lisääntyy oppiessa uusia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin. Aina on opittavaa, koskaan ei oo valmista! Ja se luovuus, se on niin ihanaa! Rajana vain mielikuvitus, mikäs sen parempaa!

      Poista
  5. Ruoanlaitto ja ruoka on itselle rentoutumista, se on ihanaa. Vauva-arjessa erittäin tärkeä "oma juttu" :) tykkään tuunailla valmiita reseptejä ja kehitellä jääkaapista omia, tärkeintä että saa olla hellan äärellä ja sen jälkeen syödä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti rentouttaa! Omat jutut elämässä vaan on niin tärkeitä eikä niistä pidä luopua. Mä löysin ruoanlaiton uudestaan vasta tuossa jokunen vuosi sitten, mutta sitten oonkin hurahtanut ihan kunnolla.

      Poista
  6. Nyt kun ruoka ei ole enää akuutisti ammattinani, niin huomaan suhtautuvani siihen taas uudella innolla. Kun työkseen on pähkäillyt toisille ohjeita ja laittanut suustaan alas ruoka-aineitä A:sta Ö:hön, niin ei perjaintai-illan ongelma ole ollut mitä kivaa sitä söisi, vaan lähinnä että mitä VOI syödä, kun mikään ei maistu ;-) Mutta joo, ruoanlaitto menee luovasti, leivonnassa olen taas niuhottaja :-) Kivaa pohdintaa sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kanssa, että mullakin into häviäis jos olis pakko. Ei mulle esim. arkinen ruoanlaitto ole mikään nautinto, siis se kun arki-iltana nyt vaan pitää tehdä jotain evästä. Mieluusti kahdelle seuraavalle päivälle. Se on vaan tekemistä. Viikonloppuisin ajan kanssa se sitten on nautinto. Vielä pahemmin luulen, että tuo iskis jos työkseen laittais ruokaa.

      Poista
  7. Mulla on kanssa vähän samoja ajatuksia, eli että täysin pilkulleen jonkun toisen reseptin noudattaminen on aika ei-inspiroivaa ja siitä jää ne onnistumisen kokemukset vähän saamatta, vaikka lopputulos olisikin hyvä. Välillä tosin jos tulee oikein nerokas ruokaohje vastaan niin en välttämättä lähde sen kanssa kovasti sooloilemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pitäskään. Mullahan selkeä puute on tiettyjen perustekniikoiden osaamattomuus. Kun en ole niitä ikinä opetellut. Jotenkin mulla sit jää ne nerokkaat reseptit ehkä tajuamatta. Tajuan nerokkaat yhdistelmät ja makuparit, mutta vaikka nerokas resepti löis mua jäisellä sisäfileellä otsikkoon, en ehkä huomaisi sitä...

      Poista
  8. Inspiroivia ajatuksia ruoanlaitosta! Tällaiset postaukset ovat kivaa vaihtelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pohdiskeluakin kokkailun ohessa. Mulla ei juurikaan valmiita reseptejä ole tarjolla ja välillä itsekin mietin, mikä tällaisen blogin tarkoitus on. Mutta kai tarkoitus on se, että ruoanlaitto vaan on niin pirun kivaa!

      Poista