keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Lapsellisen helppo focaccia ja herkkuja Italian henkeen

Miksi focaccia on lapsellisen helppo? No tietysti, koska sen ohje on NAM! Lasten keittokirjasta. Meillä on kotosalla tuo kirja ja siellä tosiaan on helppoja reseptejä, jotka sopii joko yksin lasten kokkailtavaksi tai sitten yhteiseen puuhasteluun.



Herkullinen focaccia syntyy (hieman kirjan ohjetta muokaten) näin:

3,5 dl 42-asteista vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
6-7 dl vehnäjauhoja

Päälle:
2 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
kirsikkatomaatteja
oliiveja
(sormisuolaa)


Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää suola, n. 2dl vehnäjauhoja ja hiiva ja sekoita voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja oliiviöljy ja vaivaa taikinaa tovi. Taikina saa jäädä selvästi esim. sämpylätaikinaa löysemmäksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota puoli tuntia. Vuoraa uunipelti tai vuoka leivinpaperilla tai jos haluat superherkullisen rapean pohjan focacciaan, voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Kaada kohonnut taikina vuokaan ja tasoittele. Painele taikinaan halkaistut tomaatit ja oliivit ja ripottele päälle rosmariini. Valuta päälle oliiviöljyä. Peitä vuoka liinalla ja anna kohota vielä vartin verran. Paista leipää 225-asteisessa uunissa n. puoli tuntia. Nauti.


Lisäksi jääkaapista löytyi galia-melonia, vuohenmaitojuustoa, antipastoleikkeleitä, valkoista paprikaa ja basilikaa.


Ei ollut kuulkaas ollenkaan hullumpi iltapala. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti