Täydellinen sienisalaatti

 Sienisalaatti. Joulupöydän pyhä asia. Ainoita asioita, joiden ostaminen kaupasta on täysin poissuljettua. Mun sienisalaattiini ei ole variaatioita eikä mahdollisuuksia kokeiluun. Ainoastaan olen vuosien varrella vaihtanut keltasipulin shalottisipuliin pehmeämmän maun vuoksi, mutta toki jos ärtsymmästä tykkää, voi hyvin käyttää tavallista sipulia. 

Tämä salaatti on parhaimmillaan muutama tunti valmistamisen jälkeen. Rakenne on ihanan kuohkea ja pehmeä, vaahtoinen. Täydellinen. Itse tykkään, että kastiketta on paljon ja reseptin pienemmällä sienimäärällä kyse onkin lähes kastikkeesta sienillä. Itse käytän yleensä Sauvon sienikuutioita kun ei omia suolasieniä ikinä ole. Suolaa en lisää kun tykkään melko vähäsuolaisesta, mutta noita sieniä ei myöskään tarvitse liottaa. Resepti on lähes suora kopio Kitisen ruokablogista, mutta kyseiseen blogiin tämä ohje on alun perin päätynyt multa, eli kehtaan sen hyvin omanani esitellä. 
Reseptissä siis noita Sauvon sienikuutioita joko puolet isosta (500 g) purkista tai 2 pientä (160 g) purkkia. Mä kyllä teen aina jouluksi kokonaisesta isosta purkista. Ja syön kaiken.

250-320 g suolasieniä
1 dl kuohukermaa
0,5 prk kermaviiliä
1 pieni sipuli tai shalottisipuli
0,25-0,5 tl valkopippurijauhetta
(ripaus ruskeaa sokeria)

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, puristele sienistä kaikki neste pois siivilän läpi, silppua sipuli aivan hienoksi ja sekoita aineet keskenään. Nauti. 

Piparkakkutaloja tumpuloille

Tiiättekö kun on ihmisiä joilta ei vaan kauniiden kakkujen - saati piparkakkutalojen - teko luonnistu? Pursottimesta tulee ties ja mitä, kaikki tekeleet näyttää vähintäänkin kyseenalaisilta. Voi sitä seinien vinoutta ja sulalla sokerilla aiheutettujen palovammojen määrää. Tuskanhiki, ärtymys, mieliteko heittää koko hemmetin tekele vaikka seinään. Tai syöttää koiralle, ihan sama. Pari vuotta sitten mä sen tajusin. Ei pidä edes yrittää mitään hienosti koristeltavaa pikkutarkkaa piperrystä. Ei se kuitenkaan onnistu. Kaikissa tekeleissä töhnänä on pikeeri, joka sekin luonnollisesti on tehty ilman reseptiä ja on ensimmäistä lukuunottamatta jäänyt liian löysäksi. Ei haittaa, töhnä on aina hyvää. Mutta jos haluaa hyväähyvää, kannattaa googlettaa ohje. 

Nyt, hyvät ihmiset, nää on rumia. Mutta nää tyydyttää täydellisesti tumpelon tarpeen tehdä joku piparkakkuasia. Pari vuotta sitten tehtiin muinainen maailma, jossa dinosaurukset taapersivat vuoren juurella, vesiputouksen ääressä. Ainoa sokeriliimauksen vaativa asia oli vuoren liimaaminen alustaan ja sitten tuo vesiputous oli vaan neliön muotoinen pala, jonka lätkäisin kiinni vuoreen. Loppu oli helppoa ku heinänteko. 

Hieman liian haastavaa oli tuokin. Viime vuonna tehtiin iglu. Tarkoitus oli tehdä siihen jäälohkareruutuja, mutta pieleen se olisi mennyt kuitenkin, joten antaa olla. Lapsukaisen Littlest Pet Shop-elukat koristeiksi. Muottina iglulle toimi teräksinen salaattikulho. Ei lainkaan sulatettua sokeria. 

Toihan meni niin hienosti, että tälle vuodelle otettiin vähän haastetta. Legopalikka. Leipävuoasta palikka ja pieniin keraamisiin vuokiin noi pyöreät palaset. No, ne jumittui vuokiinsa ja hajosi, mutta tekijä oli kaukaa viisas ja olettikin jonkun menevän pieleen ja teki varmuuden vuoksi pyöreitä pipareita. Lopputulemaan tuli kaksi pyöreää piparia päällekkäin. Ei sulatettua sokeria. Eihän niistä mikään samanmuotoisia ollut, mutta väliäkö hällä. Tekstitkin meni miten sattuu, mutta ei se mitään, aina voi tömäyttää pikeeriin seisomaan legoukkoja taistelemaan katseenvangitsijoiksi. 

Että näin. Ei tarvii olla hyvä. Voi myös hyväksyä olevansa tumpula ja tehdä taitotasonsa mukaisesti ja ottaa vaikka lasillinen skumppaa ja vähän löysätä pipoa. Rentouttavia jouluvalmisteluita kaikille!

Helpot syrnikit

Syrnikki elikkäs rahkalettu. Tähän on reseptejä jos jonkunmoisia, jotkut työläämpiä kuin toiset. Olen joskus tehnyt syrnikkejä oikein pitkän kaavan mukaan, sellaisia leivottuja versioita. Herkullisia kuin mitkä. Tämä on tällainen mukailtu arkiversio, joka varmasti saa venäläis- ja karjalaismummot kauhistumaan tällaista rienausta. Joka tapauksessa herkullinen ja helppo herkku.

Tällä kertaa taas reseptikin:

1 prk rasvaista maitorahkaa

1 kananmuna

muutama rkl vehnäjauhoja 

ripaus suolaa

vähän vanilijasokeria

(ruskeaa) sokeria maun mukaan

Sekoita aineet keskenään, anna tekeytyä vartin verran ja paista voissa. Herkkua. Taikina saa olla tosiaan puuromaisen paksua, letuista tulee paksuja ja täyteläisiä. Sokerin määrää ja jauhojen laatua säätelemällä ja paistorasvan määrällä ja valinnalla tästä saa joko täyttävän, suht järkevän aamupalan tai vaihtoehtoisesti superherkun. Yllä olevassa kuvassa jälkimmäinen vaihtoehto, joka tarjoiltiin omenasoseen ja vanilijakastikkeen kanssa. Tuosta taikinasta tulee 6-8 pientä lettua.

Pikkuherkku hepan paistista

Tein taannoin pitkään haudutettua hepan paistia. Otin sivuun muutaman viipaleen ja askartelin siitä pientä naposteltavaa itsenäisyyspäivän linnan juhlat-valvojaisiin. Yhtä hyvin tämä pieni makupala toimisi pienenä amuse bouchena.

Ajatus lähti tosiaan hepan paistista. Mieheni sanoi, että sen kanssa lisänä olisi toiminut hyvin vielä puolukka- tai karpalosiirappi. Kyllä, olen samaa mieltä. Mutta kun mä olin saanut päähäni, että haluan tehdä voikastikkeen. Joten puolukkainen voikastike. Nyt myönnän, oikaisin ja paljon. Eli puolukkainen voikastike syntyi näin:

Keitin tovin lorausta valkoviinietikkaa ja Ikean puolukkamehutiivistettä. Olisikohan suhde ollut n. kolmasosa viinietikkaa, kaksi kolmannesta puolukkamehua. Oman maun mukaan hapanta ja makeaa, puolukkaista. Maustoin liemen kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja  keitin lientä ehkä viitisen minuuttia ja annoin jäähtyä. Lopputuloksena lientä oli luultavasti hieman reilu puoli desiä. Nyt tulee se isoin oikaisuvaihe. Varminta tämä on tehdä vesihauteessa, mutta induktiolieden miedoin lämpö tarjoaa just sopivan lämpötilan tehdä kastike hieman nopeammin kattilassa. Eli jäähtyneeseen liemeen vatkataan sekaan yksi keltuainen (tai parikin, jos haluaa sakeampaa, liika kananmuna kuitenkin saattaa maistua läpi). Sitten kastiketta aletaan lämmittää miedolla lämmöllä samalla vatkaten. Kastike alkaa muuttua kuohkeaksi vaahdoksi keltuaisen kypsyessä. Kun rakenne on vaahtoista, aletaan sekoittaa mukaan voita pieninä palasina. Olisikohan tähän määrään mennyt n. 100 g voita pienissä erissä lisättynä, koko ajan vatkaten. Kannattaa maistella välillä, kun rakenne ja maku on mieleinen, kastike on valmis. Maku on mukavan kirpsakka, viinietikka antaa kirpeyttä mutta ei maistu etikkaisena. Puolukka maistuu melko voimakkaana. 

Annoksiin kokosin pohjalle tilkkasen tätä kastiketta. Sitten voissa rapeaksi paistettua, silputtua ylikypsää hepan paistia. Vähän pieneksi silputtua salottisipulia, vihreäksi persiljaa ja koristeeksi vielä boysenmarja kun puolukoita ei pakkasesta löytynytkään. Kokonaisuus oli jännä, mutta hyvä. Makutuomari kehui kastiketta kovasti ja olipa käynyt jääkaapista hävittämässä loput lihat ja kastikkeet. Makeankirpeä kastike, ylikypsä, raskas liha ja mieto sipuli toivat hyvän makuyhdistelmän ja kivasti erilaisia rakenteita ja suutuntumaa. Oikein hyvä pikkuherkku. Kun taas teen ylikypsää lihaa, taidan ottaa muutaman siivun talteen ja pakkaseen juuri tällaisia makupaloja varten. 

Pitkään haudutettua heppaa ja porkkana-palsternakkapyrettä

Kovin usein hepan paisti päätyy paahtopaistiksi, kypsyysasteeltaan mieluusti medium ja hyyyyvin pitkä miinus. Nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta ja kypsentää paistin ylikypsäksi. Usein ylikypsä paisti on kuivaa, jotenkin puruista. Halusin välttää tämän kohtalon ja kypsensin paistin hauduttamalla sen punaviinissä.

Mulla oli noin kilon painoinen paisti, mausteeksi se sai pataan pari sipulia lohkottuna, muutaman valkosipulinkynnen, pari laakerinlehteä, rosépippuria, mustapippuria, suolaa, tilkka balsamicoa ja vähän ruskeaa sokeria. Lisäksi viipaloin muutaman valkosipulinkynnen, pistelin paistiin reikiä ja upotin valkosipulinpalaset paistin sisään. Paistoin pinnan kiinni kuumalla pannulla, lihan pataan ja tietty huuhtaisin pannusta maut pataan. Lisäksi reilu puoli pulloa punkkua niin, että liha melkein peittyi nesteeseen. Sitten n. 200-asteisessa uunissa ilman kantta niin, että neste alkoi kiehua ja sitten lämpö sataseen, kansi päälle ja kuuden tunnin haudutus. Liha sai vielä haudutuksen jälkeen lepäillä liemessään ehkä vartin ja ilman lientä folion alla toisen ennen kuin viipaloin sen. 

Lisukkeeksi liha sai porkkana-palsternakkapyreen. Muutama kuorittu porkkana, palsternakkaa ja ripaus suolaa ja keitellään niin, että juurekset ovat muussaantuvan kypsiä. Keitinvesi pois, puoli purkkia ranskankermaa, hieman suolaa ja sauvasekoittimella soseutusta niin pitkään, että sose on samettista. Lopuksi sekaan reilusti pannulla ruskistettua voita. Voi jestas. Voin ruskistaminen antaa ihanan, karamellimaisen maun. 

Kastikkeen pohja tuli lihan haudutusliemestä. Siivilöin liemen ja kuorin siitä enimmät rasvat pois. Otin pari desiä  lientä, lisäsin balsamicoa niin, että täyteläinen kastike sai hieman hapokkuutta. Vielä ruskeaa sokeria ja lopuksi kastikkeen suurustaminen ruskealla maizenalla. Lisäksi annos sai vielä voissa paistettua, karamellisoitua sipulia. 

Liha itsessään oli ihan ok, kun sitä maistoin. Ihan hyvää, mehukasta eikä ollenkaan kuivaa. Mutta sitten kun lautaselle laittoi lisukkeet, ei lihalla ollut enää mitään tekemistä ok:n kanssa. Se oli erinomaista. Täyteläinen, mehevä liha, herkullinen kastike, samettinen juurespyre ja makea sipuli. Aivan loistavaa. Muutama boysenmarja vielä makupaloiksi ja koko komeuden kruunasi kertakaikkisen loistavasti lihaa täydentävä punaviini. Juu, olen aivan rakastunut Sutelan Alkon myyjiin. Loistava valinta, taas. 

Salmiakkigraavattua lohta ja vadelmia

Kuulostaa vähintään epäilyttävältä, eikö? Ei suinkaan, ei suinkaan... Luin taannoin täältä lakritsigraavatusta lohesta ja jotenkin mulle on päätynyt runsain mitoin salmiakkijauhetta, joten ei muuta kuin kokeilemaan...

Koska graavauksella oli kiirekiirekiire, piti kirjolohi viipaloida jo ennen graavausta. Rouhin ensin lautaselle chilisuolaa, sitten päälle lohiviipaleet. Päälle lisää chilisuolaa, salmiakkijauhetta ja ripaus ruskeaa sokeria. Annoin tämän tekeytyä jääkaapissa pari tuntia, mieluusti saisi olla paljon pidempäänkin.  Halusin kaveriksi vähän jotain makeaa ja raikasta ja vadelma ja salmiakkihan on yhdistelmänä klassikko. Eli vadelmia siis.  Pikkuisen vielä tilliä päälle niin herkkupala oli valmis. Outoa, mutta herkullista. Hyvin herkullista. 

Piparjuuririsotto bresaolalla

Sellainen sunnuntailounas viime sunnuntaina. Jääkaapin tyhjentelyä, siis. Kaapissa oli juomatonta valkoviiniä avatussa pullossa. Siellä oli pikkuisen Lidlin bresaolaa ja siellä oli avattu purkki Lidlin Crefee-piparjuurijuustoa. Sitä en ymmärrä, miten kaksi jälkimmäistä on jäänyt tuhoamatta kerta-aukaisulla. Tarve oli saada yhdelle hengelle lounas. 

Mutta aloitetaan siitä, mitä on bresaola? No sehän on ilmakuivattua härkää. Ei niin suolaista kuin ilmakuivattu kinkku ja jotenkin mun makuun raikkaamman makuista. Herkullista. Tähän risottoon sopisi yhtä hyvin kylmäsavustettu härkä tai heppa. 

Aloitin paahtamalla risottoriisiä hetken pannulla ilman rasvaa. Perään iso klöntti voita ja silputtu salottisipuli kuullottumaan. Sekoittelin keitostani koko ajan. Sitten aloin pikku hiljaa lisäillä valkoviiniä, samalla ankarasti risotonalkua vatkaillen. Ihanasti näki risoton kermaisuuden. Lisää valkoviiniä aina kun edelliset oli imeytyneet. Lisäsin vajaa puolet kasvisliemifondikupista ja maustoin mustapippurilla. Lopulta nesteestä varmaan puolet oli valkoviiniä, loppu sitten kiehuvan kuumaa vettä. Kaikkiaan kypsennysaika oli ehkä n. 17 minuuttia niin, että selkeästi risottoon jäi kunnon purutuntuma. Lopuksi lisäsin puoli purkkia piparjuurijuustoa ja sekoitin vielä. Annokseen päälle revityt bresaolaviipaleet ja vihreäksi herneenversoja. Ihan kertakaikkiaan herkullista!