Viljaton kurpitsakakku

Mä lähdin tekemään porkkanakakkua. Kyllä, ihan sellasta tavan porkkanakakkua. Menin kauppaan ostamaan aineksia. Mutta sitten vihannesosastolla silmiini osuikin kurpitsa. Pienen pieni kurpitsainen. Että mitäs jos tekisinkin piirakan siitä? Ja hei, mitäs jos en laittaiskaan taikinaan sokeria ollenkaan vaan makeuttaisin sen kondensoidulla maidolla? Ja muuten hei, nyt mä sen keksin! Enpäs laitakaan mantelirouhetta vaan laitankin mantelijauhoja ja jätän vehnäjauhot kokonaan pois! Nii!

Tää oli ensimmäinen kokeilu ja luultavasti jatkojalostan tätä jotenkin, en vaan heti keksi miten. Ehkä tilkka jotain yrttilikööriä tai jotain? Maustepippuri antaa kivaa potkua tähän ja kurpitsaraaste tekee piirakasta herkullisen mehevän. Ja tuo kuorrute. Ei järin kevyttä, mutta niin paljon parempaa kuin tuorejuustokuorrute! Koristelusta vastasi jälkikasvu. Ihan kuin tuo pikkuisen odottelisi halloweenia...

Nyt poikkeuksellisesti resepti:

Viljaton kurpitsakakku. Tai piirakka, mikälie. 

1 pieni kurpitsa (n. 800 g)

1 purkki makeutettua kondensoitua maitoa

4 kananmunaa

1 tl leivinjauhetta

kanelia maun mukaan

1 tl vanilijasokeria

ripaus muskottipähkinää

n. 0,5 tl jauhettua neilikkaa

pieni ripaus jauhettua maustepippuria

200g mantelijauhoja

(ruskeaa sokeria jos haluaa makeampaa)

Kuorrute (tämä alkaakin sitten mennä taas hieman epämääräisemmäksi)

400 g olympia-sulatejuustoa

ehkä hieman alle 100 g voita

vähän vanilijasokeria

tomusokeria maun mukaan

Nonni. 

Kuorin kurpitsan ja lohkoin sen, irrotin siemenet ja raastoin kurpitsan hienolla terällä. Sekoitin raasteeseen neljä kananmunaa ja purkin kondensoitua maitoa. Sitten kuivat aineet sekaan ja sekoitus. Taikinaa ei tarvitse vatkata, eli tämä on tosi helppo tehdä. Tällä tapaa pohjasta ei tule erityisen makeaa eli jos haluaa makeampaa, kannattaa lisätä vähän ruskeaa sokeria tai vaikka siirappia. Levitä taikina pellille ja paista hieman alle 200-asteisessa uunissa 20-25 min. Pellillä paistettaessa tästä tulee melkoisen littana, joten tämän voi hyvin tehdä uunivuokaankin, jolloin piirakasta tulee paksumpi. 

Kun piirakka on jäähtynyt, vatkaa sekaisin huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja sulatejuusto. Lisää vanilijasokeri ja tomusokeria maun mukaan. Itse tein kuorrutteesta melko makean kun pohja oli hieman vähemmän makeaa. Levitä kuorrute piirakan päälle ja anna olla jääkaapissa mieluusti seuraavaan päivään. Niin, pitänee sanoa, että tuo kuorrutemäärä on ihmiselle, jonka mielestä tällaisissa piirakoissa pohja on tarkoitettu hyvänmakuiseksi kuorrutteensäilytysalustaksi... Jonkun mielestä hieman vähempikin määrä kuorrutetta riittäisi. 

Nopea tortillapizza

Okei, okei, toi kuva lupaa jotain vähän hämmentävää... Mutta hei, pizzahan on superherkkua. Ihanaa, venyvää juustoa, herkullisia täytteitä. Jokaiselle oman maun mukaan. Mut mitäs sitten kun on niin nälkä, että kärsivällisyys on pyöreä nolla ja eniten kiukuttaa kaikki? Ei hätää, apuun tulee tortillapizza. Kyllä, tortillaletuista tulee varsin kelvollinen pizzapohja ja niin epäpizzaa kuin se onkin, niin reunoista tulee superherkullisia! 

Ja nyt siis oikaistaan. Tehdään asiat supernopeasti. Uuni päälle n. 200 asteeseen. Sitten hommiin, letut pellille leivinpaperin päälle. Kastikkeeksi sopii vallan hyvin tomaattipyre, jota hieman ohennetaan vedellä ja maustetaan suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Jos siis tomaattikastikkeen haluaa. Kuvan lettusessa sitä ei ole. Soossi tortilloille, päälle kaikkea mitä kaapista sattuu löytymään, juustoraaste pintaan ja ehkä tässä kohtaa uuni alkaa olla melko lailla valmis. Nää ei oikeasti tarvii uunissa montaa minuuttia, 4-5 minuuttia on hyvä. Ja ei kun ääntä kohti. 

Mutta sitten... tää mun herkkupizza. Tehtiin viikonloppuna pizzaa ihan ajan kanssa ja kun homma oli valmis, sit mun mieleeni juolahti suolakurkun, smetanan ja hunajan täydellinen yhdistelmä. Miksi miksi en tajunnut laittaa sitä pizzaan? No, nyt korjasin tilanteen. Ei tomaattikastiketta lainkaan. Smetanaa, reilusti smetanaa. Päälle hyviä suolakurkkuviipaleita (Myrttisen valkosipulisuolakurkut on parhaita) ja hunajaa. Sitten vielä juustoraastetta ja koko komeuden kruunasi päälle rouhittu mustapippuri. Ihana suolaisen ja makean yhdistelmä, smetanan pehmeys, juuston rasvaisuus... Mä niin teen tätä toistekin!

Helppo kana-kookoskeitto

Olen tänne pääosin kirjoitellun viikonlopun herkkuja. Niitä, jotka tehdään ajan kanssa ja sydämellä. Nautiskellaan kokkailusta. Mutta hei, reality check. Elän ruuhkavuosia. Päivät töissä tuppaa venymään, lapsella on harrastuksensa, koira haluaa lenkille, mies tekee reissutöitä. Kokkikartanon kalakeitto on lapsen herkkua. Kuitenkin kaunis ajatus on, että tekisin pari kertaa viikossa ison sammiollisen jotain keittoa tai pataa, jota sitten voidaan syödä pari päivää. Arkena ei ehdi eikä jaksa silputa ja pilkkoa, ei ehdi haudutella. Arkena puolivalmisteet ja pakastekasvikset on pop. 

Marinoituja lihoja koitan kuitenkin yleensä vältellä. Tänään en onnistunut siinäkään. Yleensä käytän tähän kanan filesuikaleita, nyt niitä ei kaupassa ollut. Löysin kuitenkin lime-korianterimarinoituja kanapihvejä (filettä? ohut leike?) ja niitä nappasin rasiallisen. Sitten pieni pala inkivääriä, pussillinen pakastewokvihanneksia (maun mukaan, tämä oli joku kiinalainen wok-vihannespussi) ja tölkki kookosmaitoa. Nuudeleita olikin kotona valmiina. Lisäksi tarvitaan chiliä tai jotain chilitahnaa, soijaa, sitruunamehua ja valkosipulia. 

Eli aloitellaan pilkkomalla valkosipuli ja kuoritaan ja pilkotaan inkivääri. Jos kana ei ole suikaleina, pilkotaan sekin. Kattilaan tilkka öljyä ja kanat, valkosipuli ja inkivääri sekaan, lisäksi maun mukaan chiliä. Kypsennetään kanat, sekaan kookosmaito ja n. 4 dl vettä. Keitellään hetki ja lisätään kasvikset, maustetaan sopivan suolaiseksi soijalla. Keitetään ihan pari minuuttia, murennetaan nuudelit ja lisätään keittoon. Vielä muutama minuutti kiehumista, maustaminen reilulla töräyksellä sitruunamehua ja kas, keitto on valmis. Ja tekeydyttyään huomiseen jääkaapissa tämä onkin jo muuttunut padaksi... Itse pidän chilisemmästä versiosta joten lisään omalle lautaselle vielä chilitahnaa. 

Prässättyä naudanlihaa ja porkkana-palsternakkapyrettä

Päivän slow foodin valmistelu alkoi jo eilen. Joskus jossain söin tolkuttoman hyvää prässättyä possua ja halusin nyt prässättyä nautaa. Sen verran googletin, että ilmeisesti liha keitetään ylikypsäksi ja siihen sekoitetaan sulaa voita ja lopputulos laitetaan jääkaappiin painon alle. Okei, tästä se lähtee... 

Ostin naudan keittolihaa makuluulla. Oliskohan vajaa kilo ollut lihaa. Keitin sitä eilen seitsemän tuntia, mausteina mustapippuria, suolaa, valkosipulia ja pari laakerinlehteä. Liha oli lopulta ihan hajoavan kypsää. Revin lihan suikaleiksi, hieman pätkin säikeitä mutta en mitenkään isommin.  Sulatin pienen klöntin voita (oliskohan ollut n. 20-30 g tai vähän vähemmän. Tämän tarpeellisuudesta olin vähän skeptinen, mutta liha oli melko vähärasvaista ja hei... rasvaa ja lihaa, sen on oltava hyvää!) ja sekoitin lihan sekaan. Laitoin kulhon pohjalle muovikelmun, lihamössö kulhoon ja kelmun reunat päälle. Sitten etsittiin sopiva astia siihen päälle, sopiva tarkoittaa sellaista, että se hieman painoi lihaa kasaan, mutta peitti lihan (muutamaa milliä vaille) kokonaan. Painoksi laitoin pari siideriä ja olutta ja koko komeus jääkaappiin. 

Tänään sitten leikkasin lihan n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lihaviipaleet paistoin pannulla voissa ja maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Valmista! Ja helppoa ja vaikka olikin slow foodia, niin yhteensä aktiivinen valmistusaika ei varmasti ylitä kahtakymmentä minuuttia. 

Lisukkeeksi oli porkkana-palsternakkapyrettä. Taas. Eli porkkanaa ja palsternakkaa keitetään suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi. Vesi kaadetaan pois, maustetaan ranskankermalla, voilla ripauksella valkopippuria ja tarvittaessa suolalla ja ruskealla sokerilla. Suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että koostumus on samettinen. 

Kastikkeena oli voikastike, jonka tekemisessä oikaisin. En alkanut tehdä sitä vesihauteessa. Eli kuullotin ensin salottisipuli voissa. Sitten kuivaa siideriä päälle, samoin mustapippuria. Keittelin kasaan niin, että nestettä oli enää tilkkanen. Siivilöin sipulit pois ja annoin jäähtyä. Vatkasin sekaan muutaman kananmunankeltuaisen ja aloin lämmittää hyvin miedolla lämmöllä samalla vatkaillen. Maustoin vielä rakuunalla, ruskealla sokerilla ja suolalla. Kun keltuaiset alkoivat olla kypsät, lisäsin sekaan vielä pikku hiljaa voita samalla vatkaten. Hieman kastike jäi löysäksi, en ihan malttanut kypsytellä enkä myöskään laittanut niin paljoa voita kuin kastike olisi vaatinut. Maku vaati vielä hieman happoa ja lorautin sekaan minitilkan valkoviinietikkaa. 

Ajatus sanoi, että kokonaisuus vaatii vielä vähän makeutta ja ylläri ylläri, ratkaisin asian siirapilla. Jääkaapissa oli granaattiomenasiirappia ja nyt täytyy kyllä sanoa, että tää kokonaisuus oli loistava. Jopa mies, jonka kommentit yleensä on luokkaa "joo... ihan hyvää..." kehui tätä ateriaa. Ja ipanakin kehui lihaa herkulliseksi ja pyysi säästämään sitä huomisellekin. Että näin. Taas tällainen syksyinen annos, tykkäsin tosi kovasti. Makeana ehkä voisi olla mieluummin puolukkasiirappi ja voikastikkeen rakenne ei ollut paras mahdollinen, mutta uusi kokeilu eli liha oli kyllä positiivinen ylläri!

Pizzalauantai

Pizzaa, pizzaa, pizzaa. Mieli teki pizzaa. Monenlaista pizzaa.

Pohjan tein juureen. Kesällä tein vehnäjuuren ja nykyään suunnilleen kerta viikkoon leivon siitä leipää. Tai joskus pizzaa. Eihän tuossa taikinassa kummempaa ollut kuin ensin juuresta tehty esitaikina ja siitä tehty taikina eli vettä, vehnajauhoja, suolaa ja oliiviöljyä. Tällä kertaa pyysin miehen kaulintahommiin, mulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Esitin toiveen oikein ohuista pohjista ja niitä sain. 

Tomaattikastikkeen keittelin paseeratusta tomaatista, suolasta, valkosipulista, mustapippurista ja ripauksesta ruskeaa sokeria. 

Mukana oli nuorempaa ja aikuisempaa syöjää, lapset esittivät toiveen jauheliha-metvursti-aurajuustopitsasta. Sellaisen saivat. Jauhelihan paistoin ja maustoin mustapippurilla ja suolalla, muuten vaan täytteet päälle ja uuniin. 

Miehen toiveissa oli jauheliha-pekoni-aurajuusto, sen yhdistin sitten omaan tomaattipitsaani. Puoli pellillistä kumpaakin. Eli eilen kuivattelin uunissa kirsikkatomaatteja ja tein valkosipuliöljyä. Tänään lisäsin öljyyn vielä tuoretta basilikaa ja muhjasin sen sauvasekoittimella. Pizzaan tuli siis tomaattikastike, kuivattuja tomaatteja, mozzarellaa ja basilika-valkosipuliöljyä ja päälle vielä juustoraastetta. 

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä vaalea pizza. Eli mä rakastan pizzaa ilman tomaattikastiketta, tilalle ihan vaan ranskankermaa. Tähän herkkuyksilöön tuli sitten päälle ilmakuivattua kinkkua, kanttarelleja, karamellisoitua salottisipulia, muutama kuivattu tomaatti ja vielä juustoraastetta. Päälle rouhin vielä vähän mustapippuria. Aivan loistavaa. Ihanaa. 

Joskus teen vielä suolakurkku-hunaja-smetanapizzan. Voiko se mennä pieleen?? Uhka vai mahdollisuus?

Voi papu! ja muutamia muita juttuja... Kuten simpukkaa.

Siinähän se. Voipapuja ja uunissa kuivattuja kirsikkatomaatteja valkosipuli-yrttimarinadissa. Ja 

muutamia muita juttuja. Jaa että mitä. Perjantaina tulee telkkarista Vain elämää. Perinne jälkikasvun kanssa on, että perjantaina katsotaan Vain elämää ja syödään herkkuja. Joskus herkut vaatii enemmän panostusta, joskus vähän vähemmän. Fiiliksen mukaan. Tänään fiilis oli niin tylsimys mälsimys, että se vaati ruoanlaittoa. Tarkoitus oli tehdä voipapuja. Noh, muuten sitten ei mennytkään ihan suunnitelman mukaan. 

Mutta palataan papuihin. Sain päähäni, että ne olisi hyvää uunissa kuivattujen kirsikkatomaattien ja valkosipulin kanssa. Siispä ostin tylsästi tölkillisen papuja. Ja paaaljon kirsikkatomaatteja. Vai oliko noi miniluumutomaatteja. Joka tapauksessa halkaisin tomaatit, laitoin ne uunipellille ja rouhin päälle suolaa. Kuivattelin niitä 80-asteisessa uunissa kolme-neljä tuntia niin, että jäivät vielä nahkeiksi. Osan otin hyötykäyttöön heti, loput jätin vielä kuivahtamaan, vaikka otin uunin pois päältä. 

Tarkoitus oli tehdä myös bulgursalaattia ja sehän vaatii valkosipuliöljyä. Siispä tein oliiviöljystä, suolasta, valkosipulista (tätä reilusti) ja ripauksesta intiaanisokeria smoothiekoneella mausteöljyä. Taisin laittaa tuoretta minttuakin sekaan. Osa öljystä meni papujen marinadiksi. Sekaan tilkka sitruunamehua ja valkoviinietikkaa. Sitten vielä tomaatit sekaan ja minttua ja persiljaa. Parin tunnin maustuminen ja olipas hyvää! 

Nyt päivää myöhemmin täytyy tulla täydentämään tätä tekstiä. Pavut oli nyt muhineet yön yli marinadissaan kun kaivoin jääkaapista jämälounasta. Jestas. Ei vaan voi lopettaa syömistä. Samoin ne pikku kuivatut tomaatit ihan sellaisenaan. Napsin ja napsin lisää vaan, vähän dippailin alla mainittuun valkosipulimajoneesiin (joka btw oli tuota valkosipuliöljyä ja majoneesia, ihanan kevyttä...) ja välillä ihan sellaisenaan. Jestas! Valkosipuliöljy on tosi voimakkaan valkosipulinen, mutta tähän just niin hyvä etenkin nyt kun maut oli tasoittuneet. Tomaatteja!! Papuja!! Tätä lisää!!

Lapselle heppaa. Ostin palasen hepan sisäfilettä, sitä kapeaa häntäpäätä. Paistoin lihasta pinnan kiinni, samalla maustoin suolalla ja pippurilla. Annoin lihan levätä hetken, käärin folioon ja laitoin pakkaseen kohmettumaan. Leikkasin vähän kohmeisen lihan ohuiksi viipaleiksi ja täytin (okei, mies täytti) piparjuurituorejuustolla (parasta piparjuurijuustoa, ihanan kuohkeaa on Lidlin Crefee-merkkinen) ja rullaili. Rehellisyyden nimessä, mä en saanut maistaa tuota lainkaan. Mies sai pari palaa ja lapsi loppasi loput. Mutta uskotaan ruokakriitikoita, katosi sen verran nopeasti että varmaan oli hyvää. 

No sitten se bulgurasia. Valmistin bulgurin ohjeen mukaan. Maustoin valkosipuliöljyllä, johon sekoitin vielä reilusti sitruunamehua. Sekaan kirsikkatomaatteja, minttua ja persiljaa. Vähän mustapippuriakin. Päälle vielä muutama kuivattu tomaatti. Hyvää. 

Ja nyt... Mä en ole koskaan tehnyt simpukoita. Mistä ihmeestä mä sain päähäni tehdä simpukoita... No kun teki mieli. Prisman täti rohkaisi mut simpukan valmistamiseen. Suositteli, että jos ei muuten rohkene noihin kajota niin ottaa vähän sitä valkkaria ensin... Tein työtä käskettyä. Ei puhuta siitä, miten sujui simpukoitten peseminen. Mutta sen jälkeen. Mulla oli vielä sitä valkosipuliöljyä. Siinä kuullottelin pari silputtua salottisipulia. Sitten skumppaa päälle. Simpukat kattilaan sekaan. Heeei, tähän pitää saada vähän potkua! Cayennea päälle ja pyörittelin varovasti simpukoita reikäkauhalla. Keittelin kuusi minuuttia, välillä maustoin persiljalla (lunttasin googlesta keittoajan). Lapoin simpukat kulhoon ja lisäsin kattilaan purkillisen kuohukermaa. Keittelin vielä viitisen minuuttia ja kaadoin liemen simpukoiden päälle. Jestas! Ihan hiton hyvää! Juomana skumppaa ja sitten näitä. Lisänä oli limellä ja inkkarisokerilla maustettu majoneesia ja miedosti valkosipulilla maustettua majoneesia. Liemen lappamiseen paahdoin leipää. Ihan törkeän hyvää! Ei tasan tarkkaan jäänyt tähän mun simpukkakokkailut. 

Naudan poskea, puolukkaa ja palsternakka-porkkanapyrettä

Pakkasesta löytyi taas Takaladon herkkuja. Tällä kertaa naudan poskia. Naudan posket on ihana, pitkään haudutettava herkku. Olen valmistanut sitä hauduttamalla sekä tummassa oluessa ja siirapissa että punaviinissä ja yrteissä, kuten nyt. Jääkaapissa oli vajaa ruukku timjamia ja avattu pullo punkkua. Laitoin jo eilen posket uiskentelemaan punaviiniin, tänään aamupäivällä sitten paistoin niistä pinnan kiinni ja maustoin samalla suolalla ja mustapippurilla. Pilkoin isoiksi lohkareiksi sipulin ja paljon valkosipulia ja laittelin uunipataan. Seuraksi timjamit, punkkua ja posket sekä paistinpannun huuhtaisuliemi. Sitten kansi päälle ja uuniin. Ensin tunnin verran n. 200 asteessa, sitten hieman alle sataseen uuni ja vielä 6-7 tuntia hauduttelua. Liha on jotenkin raskaan oloista, mutta herkullista. 

Seuraksi sitten tein porkkana-palsternakkapyrettä. Eli porkkanaa ja palsternakkaa kypsäksi keitettynä. Keitinvedet kaadetaan pois, sekaan voita, ranskankermaa, suolaa ja valkopippuria. Sitten suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että pyre on samettisen pehmeää. 

Päätin, että tämä ruoka tarvitsee hiukkasen makeutta tasapainottamaan raskasta lihaa. Jääkaapissa oli vielä hieman puolukkaa ja siitä päätin keitellä siirapin. Keitin ensin puolukoita tovin, sitten survoin puolukat ja liemen siivilän läpi. Sekaan ruskeaa sokeria ja suolaa. Keittelin siirapiksi ja vielä siivilöin lopuksi.  Siirapista tuli tosi herkullista ja kaunista, kunnes.... Kun aloin kokoamaan annosta, se olikin jotain... hyytelöä. Hyytelöhköä. Jotain. Joku viisaampi voisi tietää, mitä ihmettä tuossa oikein tapahtui?? Ihan sama, hyytelöhkö oli hyvää. Odotan, että saan sitä iltasella vielä juustojen kanssa...

Lihan paistoliemestä meinasin keittää kastikkeen. Tulin sitten suurustaneeksi sitä hieman liikaa, joten laimensin tuotosta vielä punaviinillä ja ripauksen sokeriakin laitoin sekaan. Esteettistä se ei ollut ja omassa annoksessani koin sen hieman turhakkeeksi, mutta mies tykkäsi kovasti. 

Vielä vähän jotain. Ranskankermaa jäi yli, joten maustoin sen vahvalla sinapilla ja ripauksella sokeria. Vielä yksi kastike siis. Ja jotenkin mielessäni annos huusi sieniä. Siispä kuullottelin pitkään salottisipulia ja lopuksi lisäsin sekaan kanttarelleja (säilykepurkista, hyi mua...) ja maustoin suolalla. Valmiiseen annokseen laitoin vihreäksi vielä herneenversoja. 

Annoksestahan tuli ruma kuin mikä, mutta ei anneta sen haitata. Hyvin yksinkertaisia makuja. Aloin oikein miettiä annokseen käytettyjä mausteita. Sokeria, suolaa, mustapippuria, valkopippuria, timjamia, sipulia, valkosipulia ja sinappia. That's it.