lauantai 8. lokakuuta 2016

Pizzalauantai

Pizzaa, pizzaa, pizzaa. Mieli teki pizzaa. Monenlaista pizzaa.

Pohjan tein juureen. Kesällä tein vehnäjuuren ja nykyään suunnilleen kerta viikkoon leivon siitä leipää. Tai joskus pizzaa. Eihän tuossa taikinassa kummempaa ollut kuin ensin juuresta tehty esitaikina ja siitä tehty taikina eli vettä, vehnajauhoja, suolaa ja oliiviöljyä. Tällä kertaa pyysin miehen kaulintahommiin, mulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Esitin toiveen oikein ohuista pohjista ja niitä sain. 

Tomaattikastikkeen keittelin paseeratusta tomaatista, suolasta, valkosipulista, mustapippurista ja ripauksesta ruskeaa sokeria. 

Mukana oli nuorempaa ja aikuisempaa syöjää, lapset esittivät toiveen jauheliha-metvursti-aurajuustopitsasta. Sellaisen saivat. Jauhelihan paistoin ja maustoin mustapippurilla ja suolalla, muuten vaan täytteet päälle ja uuniin. 



Miehen toiveissa oli jauheliha-pekoni-aurajuusto, sen yhdistin sitten omaan tomaattipitsaani. Puoli pellillistä kumpaakin. Eli eilen kuivattelin uunissa kirsikkatomaatteja ja tein valkosipuliöljyä. Tänään lisäsin öljyyn vielä tuoretta basilikaa ja muhjasin sen sauvasekoittimella. Pizzaan tuli siis tomaattikastike, kuivattuja tomaatteja, mozzarellaa ja basilika-valkosipuliöljyä ja päälle vielä juustoraastetta. 


Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä vaalea pizza. Eli mä rakastan pizzaa ilman tomaattikastiketta, tilalle ihan vaan ranskankermaa. Tähän herkkuyksilöön tuli sitten päälle ilmakuivattua kinkkua, kanttarelleja, karamellisoitua salottisipulia, muutama kuivattu tomaatti ja vielä juustoraastetta. Päälle rouhin vielä vähän mustapippuria. Aivan loistavaa. Ihanaa. 


Joskus teen vielä suolakurkku-hunaja-smetanapizzan. Voiko se mennä pieleen?? Uhka vai mahdollisuus?





8 kommenttia:

  1. Suolakurkku-hunaja-smetanapizza, ehdottomasti mahdollisuus. Nyt alkaa muuten nää ihanat kylmät kelit, kun tekee mieli iltaisin alkaa pizzan paistoon. Meillä taitaa lempipizza olla Margherita. Uppoaa koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä luulen, että tuota on kokeiltava. Hapanjuuritaikinaan, ehdottomasti.

      Poista
  2. Pizza on meidän perheessäkin suosittu. Lempparit vaihtelee mielialojen mukaan, mutta tärkeintä on se itse pizza.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Arjen kiireessä tehdään tortillapizzoja eli käytetään vehnätortilloja pohjana. Herkkua sekin ja on tyyliin valmista vartissa.

      Poista
  3. Tänään autoin kylässä valmistamaan nyhtökaurapizzaa. Aika jännä, ehkä kallistuin kuitenkin sieni-smetanapizzan puolelle. Eli kaikelle missä on smetanaa niin multa ääni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Bearnaisekastike toimii myös... Ihanan kevyttä. :-D

      Poista
  4. Ja siis juureen leivottua pizzaa ei voita mikään! Missä mun juuri on????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasessa? Jemmassa? Odottaa tekemistään? Just muistin ruokkia omani, pitää vähän kasvattaa sitä niin saan annettua palan kaverille.

      Poista