torstai 9. helmikuuta 2017

Kardemummalla maustettua valkosuklaavaahtoa, puolukkaa, tilliä ja puffattua ohraa




Mä olen nyt jotenkin ihastunut suklaaseen, puolukkaan ja tilliin. Tarkemmin sanottuna kaikkiin näihin yhdessä. Edellinen kokeilu oli sekin hyvä, joskin hyvin erilainen kuin tällä kertaa. Tutustuin viime viikonloppuna puffattuun emmervehnään ja puffattuun ohraan ja ihastuin heti. Pari päivää sitten kokeilin kotona tehdä ohraa ja siitähän tuli hyvää. Eli tilkka öljyä, nokare voita ja rikottuja, esikypsennettyjä ohrasuurimoita. Öljy ja voi kuumennetaan kattilassa ja ohrasuurimoita paahdetaan ja hämmennellään lusikalla, kunnes ovat saaneet kauniin väri ja paahteisen maun. Ei ne popcornmaisen raflaavasti poksahtele, mutta sellasia pikku tyynysiä niistä tulee. Suolaa vielä päälle.

Rapean rouskuvat ohrat haluaa kaverikseen höttöistä vaahtoa. Valkosuklaa ja puolukkahan on ihana yhdistelmä, joten valkosuklaavaahtoa. Purkki kuohukermaa (pikku tilkan jätin maitosuklaan notkistamiseen) vaahdoksi, sekaan n. 100 g sulatettua valkosuklaata ja kardemummaa maun mukaan. Tämä jääkaappiin hieman hyytymään.

Puolukat (n. 100 g)  sulatin ja survoin siivilän läpi ja maustoin pikkuisen ruskealla sokerilla. Sulatin vielä vähän (pari riviä) maitosuklaata ja sekoitin siihen lopun kerman. Sitten vaan kulhoon kerroksittain suklaata, valkosuklaavaahtoa ja puolukkaa. Pintaan vielä puolukkaa, suklaata ja koristeeksi ohraa ja makuja täydentämään tilliä. Kyllä, tilli on tässä aivan ihanaa. Maitosuklaan ehkä vielä vaihtaisin oikein tummaan suklaaseen, uskon, että se toimisi puolukan kaverina erinomaisesti.

8 kommenttia:

  1. Ei kyllä ihan ensimmäisenä tulisi mieleen laittaa yhteen näitä raaka-aineita, sen verran ovat toisistaan poikkeavia. :D Mutta usein hurjat ideat voivatkin olla hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt joitain tilli-suklaa-puolukkakokeiluja tehnyt ja todennut yhdistelmän toimivaksi. :-)

      Poista
  2. Tilli! Mikä yllättäjä. Uskon kyllä, että toimii! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se vähän on. Minttu on jo nähty suolaisissa ja makeissa, nyt on tillin vuoro!

      Poista
  3. Oho - tilli :) Minä juuri tein pannukakkua, jossa maistuu kardemumma. Niin ihanan makuista! Ihan tulee pulla mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma tulee usein unohdettua, vaikka onkin niin ihana! Kardemummapannarista tulee mieleen Ahvenanmaan pannari, joka on parasta pannaria ikinä!

      Poista
  4. Tilli on kieltämättä aika yllättävä komponentti tässä, tosin sitä on toisinaan näkynyt ravintoloidenkin jälkkäreissä. Ehkä tää on uusi trendi-yrtti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä yhtään huono uus trendiyrtti oliskaan. Mä oon ihastunut tilliin ihan kun oon hoksannut, miten hyvin se sopii niin moneen muuhunkin kuin vaan kalan kanssa.

      Poista