sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Savustukseen hurahtanut

No vähän taidan olla kun opin uuden, kivan jutun. Eli oon nyt tehnyt teesavustettua naudanfilettä ja kahvisavustettua lammasta. Lammasta jäi vielä tuon kokeilun jälkeen, eli kokeilut jatkukoon.


Kahvin lisäksi minttuhan on sellainen klassikkoyhdistelmä lampaalle. Siispä kaivoin kaapistani Pukkan lakritsi-minttuhauduketta. Mutta miten nyt sitten tehdä vertailu, kumpi on parempaa? No tietty tekemällä vähän kumpaakin. 

Eli hommahan menee niin, että laitetaan tulille paistinpannu, jossa on foliota. Foliolle laitetaan savustusaine (ja aina ruskeaa sokeria, antaa hyvää makua) ja pidetään pannua kuumalla, kunnes aine alkaa savuta. Sitten lisää foliota pannulle (koitin viikata ilmavaksi, ettei liha olisi niin kiinni pannussa ja kypsyisi liikaa) ja liha pannulle. Lämpö melko miedolle ja kansi päälle. Tässä on homman ydin. Savustamisen jälkeen liha vielä paistetaan pannulla ja jos on isompi lihaklöntti niin loppukypsennys hoituu uunissa. 

Kahvilla savustaessa eilen huomasin, että neljä minuuttia on hyvä aika. Liha saa miedon kahvin maun, mutta ei mene kitkeräksi. Kun käytin tuota piparminttu-lakuhauduketta, annoin olla kuutisen minuuttia. Lihoista tuli aivan eri tyyppiset. Kahvilla savustetusta tuli mieleen sanat tumma, paahteinen, voimakas, pehmeä. Lakuhauduke taas toi mieleen sanat yllättävä, raikas, pirteä, voimakkaan minttuinen. Että voikin samasta raaka-aineesta samalla tavalla valmistamalla saada niin eri makuisia. Pitäisikö mun mökilläkin savustaessa alkaa kiinnittää huomiota siihen, millä puulla savustaa??

Lisukkeet oli nyt yksinkertaiset. Kuullotetulla valkosipulilla, tuoreella mintulla, mustapippurilla, suolalla ja hunajalla maustettua smetanaa ja puolukkamehusta nopsaan keitetty siirappi. Siirapin tekeminenhän on helppoa, siitä lisää täällä.

Sitten vaan vihreää lautaselle ja muut osaset perään. Maistelin ja maistelin enkä oikein tiennyt kummasta tykkään enemmän. Kahvin maku meinasi hieman hävitä lisukkeiden alle, minttu taas sai vielä boostia kastikkeesta. Kumpikin oikein hyviä. Kahvin kanssa voisi kyllä vielä kokeilla jotain mausteita samalla pannulla... Mulla on vielä yksi pala lammasta jääkaapissa, noinkohan kohta saatte lukea kardemumma-neilikka-kahvisavustetusta lampaasta...

18 kommenttia:

  1. Savustetusta kaikesta tykätään myös täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla savustus on tähän asti ollut vain mökkikauden ilo, silloin savustan kaiken. Mut nyt mulle aukesi ihan uusi maailma!

      Poista
  2. Oi että, savun maku on meilläkin suosikki. Niin, ja eikös tuosta puulajikkeesta käydä oikein kunnon kinaa aina välillä ja koulukunnat ovat melkein poteroissaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Mun aiempi savupönttö oli sellainen, että siinä savu tuli suoraan poltettavasta puusta. Nykymalli on sitten laatikko, jonka sisään laitetaan savupurua... tai no, mä nyt laitan sinne suunnilleen mitä käsiin sattuu. :-D Mut et ehkä tähän voisi mökilläkin alkaa vähän panostamaan!

      Poista
  3. Minullekin savun maku maistuu todella hyvälle, oikein annosteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä mökillä savustan paljonkin. Yksi suosikeista on savustetut kanankoivet!

      Poista
  4. En ole vielä koskaan savustanut. Naapurisovun takia savustus on jäänyt., kun pelkästä grillauksestakin on tunteet kuumentuneet. Olisi kyllä kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo pannulla savustaminen ei kyllä voi kuumentaa kenenkään tunteita, sen verran siistiä hommaa! Jaa no, kateudesta toki jos menet annosta esittelemään... 😁

      Poista
  5. Savustus on kevään ruokaverstaissa yks teema. Aloitimme fermentoinnilla. Molemmat 10 + valmistustapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi fermentointihan on alkanut kiehtoa mua myös... Hmm.. Pitänee tutustua.

      Poista
  6. Savustus on ihanaa, saa niin uusia makuja! MasterChefistä bongasin joskus ton paistinpannulla kotioloissa savustamisen ja siitä lähtien on pitänyt testata, mahtavaa, että toimii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tästä kuullut ja puoliso on puhunut, että silleen jotku viisaammat tekee, mut että mä oon jotenkin vaan tän skipannut ihan. No en skippaa enää!

      Poista
  7. Samat sanat kuin Saaralla! Mä olen aina halunnut testata tota pannulla savustamista, mutta en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä niin helppoa, että ei oo enää tekosyytä! :-D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Joo, meillä puoliso savustaa kalat, mä savustan... no, kaiken muun.

      Poista
  9. Miten olen missannut tällaisen savustusmahdollisuuden kokonaan! Mahtava juttu. Meillä on sähkäsavustin, jolla olen savustanut vaikka ja mitä. Useimmiten savustan kasviksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savustetut punajuuret on ihania! Ja valkosipulit! Ja tomaatit! Ja, ja ja...

      Poista