Puolukkaa seitsemällä tapaa

No ei nyt ihan. Mutta seitsemän ruokalajia kuiteskin. Oltiin siis sovittu ystävien kanssa kunnon ruokaorgiat. Ja koska mä olen viime aikoina ollut kovasti ihastunut puolukkaan, päätin jakaa tätä suurta tunnettani muillekin. Mitäs siitä, vaikka vähän ennen syöminkejä kuulinkin, että kaikki ei tykkää puolukasta. Nyt saa luvan tykätä. Nih. Ruokalajeja piti alun perin olla kuusi, mutta meille tupsahti mukaan ylläripyllärijälkkäri. Meillä päin se tunnetaan nimellä "mätiä omenoita ja sinappikinuskia". Mutta siitä lisää tuonnempana... Aivan alkuun maistettiin puolukkalikööriä, jonka olin saanut joulupukilta. Likööri oli tehty viskistä, puolukoista ja sokerista ja oli kertakaikkisen herkullista!

Iso osa ruoista oli vanhoja tuttuja, osa ekan kerran viritelmiä. Ihan ekana tarjolla oli lihapullia hepan ulkofileestä ja lisukkeena paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy lisää jutun juurta täällä. Heppa vaan yksinkertaisesti silputtiin veitsellä muhjuksi ja pyöriteltiin palleroisiksi. Palleroiset paistettiin reilussa voissa, samoin kuin lisänä ollut salottisipuli. Smetanan mausteena ollut valkosipuli oli oikeasti yksikyntistä valkosipulia, joka paahdettiin n. 200-asteisessa uunissa vartin verran. Ennen uuniin laittamista kuoreen tehdään viilto, muuten tulee siivoushommia valkosipulin räjähtäessä uuniin. Kokeiltu on, teidän ei tarvitse. Kahteen purkkiin smetanaa meni kolme yksikyntistä valkosipulia, vähän suolaa, mustapippuria ja pikkuisen hunajaa. Näitä sitten dippailtiin. Alun perin pulleroisia piti olla ihan vaan pari, mutta koska lihat Takaladolta tuoneen henkilön käsitys pikku määrästä lihaa poikkeaa mun käsityksestä pikku määrästä lihaa, tämä ruokalaji ei ollutkaan amuse bouche, vaan ihan kunnon alkuruoka-annos. Viininä tälle sekä seuraavalle karitsalle oli Cafe Culture Coffee Mocha. Maku oli jännän savuinen, ei ollenkaan huono. 

Seuraavaksi kokeiltiin kahvisavustettua karitsaa ja puolukkarisottoa. Pannusavustuksesta enemmän täällä, samoin puolukkarisotosta. Tällä kertaa kokeiltiin savustaa kokonaisilla kahvinpavuilla, savustusaika oli kuusi minuuttia, mutta savun maku jäi valitettavan miedoksi. Selvästi kokonaiset pavut vaatisi huomattavasti pidemmän savustusajan tai kovemman lämpötilan. Karitsan kypsyys oli kuitenkin erinomainen ja ihan vaikka itse sanonkin, risotto oli pirun hyvää. Lisänä vielä hillottuja kanttarelleja. Eli keitetään liemi, jossa on reilusti ruskeaa sokeria, vettä, mustapippuria, suolaa, kokonaisia neilikoita ja sipulia. Kanttarellit (tai mieluummin suppikset) sekaan ja purkkiin. Tämän kannattaa antaa tekeytyä ainakin pari päivää ennen herkuttelua. Mutta niin vaan tekee ruoka ihmeitä viinille, tämän annoksen kanssa samasta punkusta hävisi savuisuus. Mitäihmettä? 

Nooh, jatketaan porsastelua. Siirrytään sillijäätelöön. Sillijäätelön valmistuksesta lisää täällä. Juomana oli valkoviini, jonka nimeä en muista. Rieslingiä ja... jotain.  Onneksi mun ystävät syö ihan mitä mä niille keksin tarjota, vaikka sitten sillijädeä. Kala-allergikolle  jäätelön silli korvattiin kylmäsavuhepalla, mutta makumaailma toimi myös hepan kanssa oikein hyvin. Kyllä, santsasin. Enkä ees ollu ainoa. Eli joko noi ihmiset oli tosi tosi nälissään tai voidaan todeta, että sillijäätelö oli hyvää. 

No olisko sitten pääruoan aika? Ei, välissä puolukkasorbettia vodkalla. Sorbetin tekemisestä enemmän täällä, tosin tässä yksilössä oli selvästi enemmän valkuaisia. Maku ja rakennekin toi mieleen oikein kuohkeaksi vatkatun vispipuuron. Hupsoho, vodka vaan jotenkin hävisi jonnekin, sitä ei kyllä edes maun puolesta huomannut. Vaarallista... 

No nyt on pääruoka-aika. Prässättyä nautaa ja porkkana-palsternakkapyrettä. Tähän annokseen löytyy vinkit täältä, tosin porkkana-palsternakkapyreen voi ruskistettiin ensin. Voin ruskistaminen antaa aivan ihanan karamellimaisen maun pyreeseen. Liha olisi pitänyt muhjausvaiheessa puristella paremmin kuivaksi ja paistaa hieman kuumemmalla pannulla, nyt sen kanssa oli hieman hajoamisongelmia. Makuun se ei vaikuttanut ja tässä kohtaa taisi yhdellä sun toisella karata mopo käsistä santsaamisen kanssa. Punkkuna toimi iki-ihana, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Garzon Tannat. The Ainoa Oikea viini pitkään haudutetulle lihalle. Täydellinen. 

No mutta, no mutta.... Täällä on kerrottu mun omenanhapattamiskokeilusta. Päivää ennen kekkereitä sain päähäni, että omputhan voisi paistaa nopeasti. Alun perin tämän piti olla lisuke karitsalle ja meinasin lisäksi sinappikinuskia. Juu, vaellellessani hehtaarihelvetti Prisman käytävillä tuosta vaan tupsahti mieleeni sinappisiirappi ja siitä se jalostui sinappikinuskiksi. Ja ei kun kotiin ja kokeilemaan. Maustoin siis itsetehdyn kinuskin sinappijauheella. Maku on... no en osaa selittää. En vaan osaa. Noh, kotona siis paistoin omenaa, laitoin kinuskia kaveriksi ja hieman paahtopaistia. Maistiainen. Puolison kanssa todettiin, että liha on tässä ihan turhake, tää on selkeä jälkkäri. Vanilijajäätelöä se huuteli, mutta nyt ei ollut tarjolla sitä vaan vaahdotettua ranskankermaa, johon oli sekoitettu sulatettua valkosuklaata. Tulin muuten huomanneeksi ja kokeilleeksi, että vaikka maitosuklaan voi vallan hyvin sulattaa mikrossa, valkosuklaa paloi. Että vesihaude on näköjään kova sana valkosuklaan kanssa, vai voinko syyttää kaverini mikroa? No joo, annoksessa oli siis paistettuja, hapatettuja omppuja, sinappikinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Pari puolukkaakin kun se oli päivän teema. Annos tarjoiltiin pienestä lusikasta, koska oletin, että se on niin hirveää kuraa, ettei sitä kukaan paljoa syö. Nih. Vastoin odotuksia omput meni kaikki ja yksi sun toinen kävi kääppimässä lisää. Yksi sanoi ihastuneensa tähän täysin, mutta kyseisen henkilön kulinaristiset mieltymykset on jo aiemmin todettu kyseenalaisiksi, joten en ehkä ihan täysin vakuuttunut. Mutta omput katosi ja kinuskikin teki kauppansa, joten ei ne huonoja olleet. Ei alkuunkaan, aivan varmasti teen toistekin! Jälkkäriviinin alkon täti möi mulle mainostaen, että se on tehty jo lähes pilaantuneista rypäleistä. Mikäs sen sopivampaa mätien omppujen kanssa! Viini oli hyvää, mutta nyt taas ei pysty nimeä muistamaan...

Toisena jälkkärinä oli suklainen creme brulee, puolukkasorbetti ja valkosuklaavaahto ja annos kruunattiin tillillä. Brulee oli hieman turhan jämäkkä, koska olin tunkenut sinne niin paljon suklaata. Mutta toisaalta, voiko suklaata oikeasti olla liikaa? Tässä vaiheessa iltaa oli silkkaan syömiseen kulutettu aikaa kai liki viisi tuntia ja jos jollain jossain kohtaa olikin edes pienen pieni ajatuksen poikanen käydä ruoan jälkeen jossain yksillä, niin se kyllä katosi. Kyettiin siirtämään itsemme sohvalle ja se olikin sitten siinä. Ähkypähky börps ja örps. Mutta ruoka oli hyvää, sitä oli vähintäänkin riittävästi ja erinomaisen huono huumori toi taatusti naurun muodossa jokusen ikävuoden lisää. Kiitos ihanat ystävät, teidän kanssa on aina vaan niin hiton kivaa!