Helpompi versio pizzasta: Flammkuchen

Tutustuin tähän herkkuun tovi sitten Tallinnassa. Ihan heti ensipuraisusta tuli fiilis, että tätä täytyy tehdä. Pian. Tänään sitten tuli se pian. Googlettelin suuntaa-antavia ohjeita ja tulin siihen tulokseen, että n. pariin desiin vettä vaivataan sekaan sopivasti vehnäjauhoja, loraus öljyä ja pikkuisen suolaa. Sopivasti eli niin, että taikinasta tulee sellaista pizzataikinan paksuista. Pizzan tekohan tuntuu olevan nykyään suunnilleen salatiedettä ja vaatii hyvää ennakointia pitkine jääkaappikohotuksineen, mutta tämäpä ei. Taikina vaivataan, se jätetään lepäämään siksi aikaa, että uuni kuumenee ja täytteet valmistellaan. Ja siinäkään ei kauaa nokka tuhise.

Mä tein nyt kolmella eri täytteellä: pepperoni-oliivi, sipuli-valkosipuliruoho ja jättirapu-chili. Kahteen ensimmäiseen ei juuri valmistelua tarvittu silppuamista lukuunottamatta. Jättiravut paistoin pannulla valkosipulin ja tuoreen chilin kanssa. Talteen otin ravut ja chilin, ravut vielä silppusin pienemmiksi. Pizzan tomaattikastikkeen sijaan flammkuchen sivellään ranskankermalla tai vaikka smetanalla, mitä nyt sattuu olemaan. Täytteitä ei laiteta suomalaisen pizzan tyyliin kilokaupalla vaan melko maltillisesti.

No, kun taikina on vaivattu, laitetaan uuni kuumenemaan 250-275 asteeseen. Mulla on uunissa pizzatoiminto, whatever it means, mutta käytin sitä. Pellit kuumennetaan uunin lämmetessä. Kun täytteet on valmisteltu, taikinasta leivotaan pellille sellaisia... noh, mulla nyt tuli tällaisia pitkulaisia pizzapohjan tapaisia. Nämä sai melkein näppärimmin tehtyä kun suoraan leivinpaperille jauhoisilla käsillä venytteli ja pikkuisen kaulimella auttoi. Tästä taikinasta tuli neljä pitkulaista liekkipiirasta eli kahdelle pellille. Ohueksi kaulitut piiraat sivellään ranskankermalla ja sitten päälle täytteet. Uunaus (lapseni keksimä sana, eikö vaan olekin nerokas) n. 5-7 minuuttia. Reunat saa ruskistua ihanan rapeiksi.

Itse tein nyt niin, että ripottelin valkosipuliruohon vasta uunatun piirakan päälle, maustoin tämän myös mustapippurilla. Rapupiirakka sen sijaan sai päälleen vielä ripauksen chili-vanilijasuolaa, joka teki tästä makuyhdistelmästä täydellisyyttä hipovan. Aivan kertakaikkisen hyvää! Omaan makuuni tämä oli se, joka toimi, toimi ja vielä kerran toimi. Sipulipiiraskin oli hyvää, mutta selvästi vaisumpaa. Pepperoni-oliivipiiraita tein kaksi enkä kyllä päässyt itse edes maistamaan. Mutta ilmeisesti oli kelvollista, koska lapsi pyysi tätä lajia huomenna lisää. Juomana oli jääkylmä riesling, joka täydensi makumaailmaa ihanasti, vaikka en yleensä valkoviinien ystävä olekaan. No, ehkä me tosiaan tehdään tätä huomennakin. Taidan maustaa yhden venäläisittäin suolakurkulla ja hunajalla...

Oh, fuck - talkookammoisen superhelpot pikkusuolaiset

Että niinku mitäh? Mistä tässä nyt on kyse? No siitä, että on ihmisiä, jotka on aktiivisia lasten harrastuksissa ja muussa. Joukkueenjohtajia, seuran puheenjohtajia, aina innokkaita talkoolaisia, jotka leipoo kuusisataa pellillistä mokkapaloja ja ompelee yöt esiintymisasuja. Sit on tällaisia kuin minä. Ensinnäkin, mä en osaa leipoa. En ainakaan mitään, mitä kehtaisi laittaa myyntiin. Kummallisen näköisiä kikkaraisia tulee uunista ulos. Toisekseen, lapsella on perjantaina koulussa kahviovuoro ja mä lähden huomenna aamulla sianpieremän aikaan työmatkalle ja mulla on kaikki romppeet etsimättä ja pakkaamatta ja muutama työmeili pitää lähettää ja varmistaa, että lapsosella on huomiseksi harrastuskamppeet valmiina, kun isänsä tulee vasta illalla työreissustansa. Mä en pysty, jaksa enkä kykene!!!

No, ihan oikeesti arvostan ihan pirusti kaikkia niitä talkooihmisiä, jotka jaksaa, pystyy ja kykenee. Mut mä olen myös oppinut hyväksymään sen, että mä en tässä elämäntilanteessa vaan moiseen taivu. Olen jopa niin sinut asian kanssa, että en enää (kovin usein) tunne lapsellista pyhää vihaa niitä parempia ihmisiä kohtaan. Kuiteskin, ei pyöris harrastukset eikä luokkaretket ilman niitä aktiiveja. Eli kaunis kiitos teille! Jos aina joskus teitä vihaankin, se johtuu vain kateudesta.

Okei, syyllisyydentunnosta mä kuitenkin haluan edes yrittää kantaa korteni kekoon sinne kahviopäivään. Mutta nyt on mentävä siitä, mistä aita on toooodella matala, ehkä jopa kaatunut. Siispä ostettiin muutama paketti voitaikinalevyjä. Kinkkua, tomaattipyrettä ja juustoraastetta.

Surkean Talkoolaisen Pitsakierteet:

Lätkäise kaksi taikinalevyä pituussuunnassa peräkkäin ja koita jotenkin liiskata niitä vähän yhteen. Tee kastike eli laimenna tomaattipyrettä vähän vedellä ja mausta se vaikka mustapippurilla, suolalla, sokeriripauksella ja paprikalla. Sivele levyt ohuelti kastikkeella. Ripottele päälle silputtua kinkkua. Ripottele päälle juustoraastetta. Kääri levyt rullalle kuin kääretorttu ja koita nipistellä jotenkin saumakohta kasaan. Leikkaa rulla viipaleiksi, tein nyt yhdestä rullasta (eli kahdesta taikinalevystä) viisi kierrettä. Laita kierteet pullavuokiin koska muuten ne todennäköisesti levähtää vielä rumemmiksi kuin vuoissa. Ripottele vielä päälle vähän juustoraastetta ja oreganoa. Eiku voi paska, se oregano jäi kauppaan. No ei sitten. Paista n. 200-asteisessa uunissa n. vartti.

Iloista talkoilua!!

Mintulla maustettu mustikkahillo

Joskus tapahtuu jotain täälläkin. Eli kotikylällä järjestettiin pikniktapahtuma. Aivan loistava idea sellaisessa kylässä, jossa ei tunneta edes vappupiknikiä (asia, jota en suostu ymmärtämään vieläkään, vaikka olen asunut täällä pian 20 vuotta) paitsi meidän leikkipuistossa, jonne se itse pienellä porukalla joka vuosi järjestetään. Noh, nyt kuitenkin oli tarjolla piknik, jonne pöydät, tuolit, tunnelmavalaistus ja musiikki tuli tapahtumajärjestäjän puolesta, ruoka- ja juomapuolta tarjosivat jotkut ravintolat ja omat kotikeittiöt, kuten meidän tapauksessamme. Neljään pekkaan lähdettiin piknikille ja teemaksi valitsimme Suomi 100. 

Sateisella säällä pidimme piknikin, mutta eihän me niin sokerista oltu etteikö oltaisi reilu pari tuntia vietetty aikaa hyvän ruoan ja juoman parissa. Mä olin luvannut tehdä pääruoaksi kylmiä herkkuja ja tarjolla olikin savulohimössöä, lihahyytelöä (siitä myöhemmin lisää), prässättyä nautaa, marinoituja sieniä, marinoitua raitajuurta ja erinäisiä kastikkeita. Vain yksi puuttui joukosta: leipäjuusto. Olin suunnitellut tarjota leipäjuustoa mustikka-minttuhillolla, mutta se hemmetin juusto jäi kotiin! Ei se mitään, tulimme siihen tulokseen, että tämä hillo olikin yllättäen erinomainen pari prässätylle lihalle, jonka ohje löytyy täältä. Tosin tällä kertaa olin kypsentänyt lihaa 24 h sous vide-kypsentimessä, mutta idea prässäämiseen oli aivan täysin sama. Kukapa olisi keksinyt parittaa mustikkahillon ja naudanlihan? En minä ainakaan, ellei se leipäjuusto olisi jäänyt kotiin. Lihat kuitenkin meni parempiin suihin, joten tässä hillo on tarjolla nyt sitten sen juuston kanssa. 

Noin lähtökohtaisesti sanoisin, että hillojen tekeminen ei ole mikään tuntikausien marttamainen suuroperaatio. Hilloa voi hyvin tehdä vain pienen satsin kerrallaan, jolloin ei tarvii suurimittaisia purkkienkuumennusoperaatioita tai muita mystisiä wanhan kansan oppeja. Pieni annos hilloa menee nopsaan ja säilyy sen aikaa vallan hyvin vaikka pakasterasiassa jääkaapissa. Jos hillon tekee putsatuista pakastemarjoista, kestää keittämisessä ehkä n. 20 min, joten annos tulee helposti siinä sivussa muun ruoanlaiton ohessa. Itse en tietenkään mittoja käyttänyt vaan tein hillon mitoilla "vähän", "tilkka", "keko" jne. Jos jotain epäilyttää tällainen suunnaton epätarkkuus niin internetin uumenista kaivoin erinäisiä hillo-ohjeita ja niistä mukailin teille tällaisen:

0,5 l mustikoita

tilkka vettä (itse tykkään, että hillossa on "lientä", joten laittaisin tähän hieman alle 0,5 dl)

1-1,5 dl hillosokeria

ripaus suolaa
n, 0,5 tl kuivattua minttua (tai maun mukaan)

Laita ainekset kattilaan ja keittele hiljalleen miedolla lämmöllä n. 20 min. Jäähdytä ja säilö vaikka pakasterasiaan. Itse tein tuosta vielä suunnilleen puolikkaan ohjeen, josta riitti hyvin neljän hengen piknikiin ja itselle jäi vielä pikkuisen maisteltavaksi juuston kanssa. Kuitenkin yllättäen sanoisin, että tämä toimii erinomaisesti pitkään kypsennetyn lihan parina, mutta miksikäs ei lettuhillonakin. Mansikka ja minttu on so last season, mustikka ja minttu on paljon parempaa!

Okashi-melonia ja manchegoa

Viime maanantaina se alkoi. Työt siis. Lyhykäisen loman jälkeen alkoi arkinen aherrus. Haahuillessani kauppassa lounastarvikkeita etsimässä päätin, että loppukoot loma, mutta mä ainakin syön herkkulounaat! En ole ikinä oikein lämmennyt meloneille vesimelonia lukuunottamatta, mutta nyt iskin silmäni pieneen sievään meloniin, jossa oli tarra "Okashi". No, kokeillaanpa. Ostelin kaikenlaisia asioita okashi-melonin lisäksi, muun muassa mukaan tuli manchego-juustoa. Työlounaani koostuikin sitten tapas-henkisestä lautasesta. Monta päivää. Oli pepperoni-viipaleita, kirsikkatomaatteja, paprikaa, ilmakuivattua kinkkua ja sitä okashi-melonia ja manchegoa. Ja siinäpä olikin lyömätön yhdistelmä.

Jo sellaisenaan juusto ja meloni on riittävä herkku. Melonin ihanan kiinteä, pehmeä rakenne ja makea maku toimii täydellisesti kovan, suolaisen juuston parina. Tämä yhdistelmä osui mun makuhermooni ihan kertapuraisulla. Iso palanen mehukasta melonia ja pala juustoa. Ihanaa. Tänään kävin vielä mökillä katsastamassa mustikkatilanteen ja kaupasta tuli mukaan ihanan tuoksuista sitruunamelissaa. On helppo ja ihanan yksinkertainen herkku. Simppeliä, mutta äärettömän herkullista. Sellaisenaan tai osana tapas-lajitelmaa. Mustikoilla tai ilman. Mä vaan hymyilen ja syön. 

Simpukka-pekoni-chowder

Että niinku mikä? Vielä aamulla mä en tiennyt, mitä on chowder. Olin taannoin tehnyt simpukka-kylmäsavulohikeittoa ja Ariela kutsui sitä kommentissaan chowderiksi. Pakkohan se oli googlettaa. Jossain versiossa oli pekoniakin seassa ja saman tien mun mieleni alkoi visioida oikein sakeaa keittoa, jossa on simpukoita, pekonia, maissia, perunaa, kermaa ja oikein paljon pehmeää tulisuutta.

Aamupäivän oli pakannut keittiötä muuttolaatikoihin. Eli ruoan on pakko olla helppoa. Todella helppoa. Mulla on käytössä pari veistä, pari kattilaa, kulho ja sen sellaista. Melkein kaikki ruoanlaittovälineet on jo pakattu remonttia pakoon. No tämä oli helppo, ei helpompaa voi olla. Tässä pääsin kokeilemaan myös savusimpukoita, joita olen monta kertaa kaupassa katsellut sillä silmällä. 

Ihana cayennen tulisuus toi melkein jo vähän hikeä otsalle, samalla kerman ja juuston pehmeys teki keitosta miellyttävää syödä. Maissin makeus pyöristi makuja ja pekoni antoi tähän oman, ihanan säväyksensä. Voisin kuvitella, että ulkoilupäivän jälkeen tämä olisi aivan omiaan. Pekonin voisi vielä korvata vaikkapa chorizolla. Nyt kun vielä muistan, laitan myös reseptin. 

3 isoa, kiinteää perunaa pieneksi pilkottuna

1 iso sipuli pieneksi silputtuna

2 isoa yksikyntistä valkosipulia pilkottuna

pieni pala punaista paprikaa pilkottuna (voisi olla enemmänkin, mutta ei sattunut kaapissa olemaan)

1 pss pakastemaissia

1 prk savusimpukoita öljyssä

1 pkt pekonia tai vastaava määrä chorizoa silputtuna

n. 150 g kylmäsavulohta

n. 150 g sulatejuustoa

n. 1 dl kermaa

n. 4 dl vettä

mustapippuria rouhittuna

savupaprikajauhetta

cayennea

ripaus ruskeaa sokeria

pieni tilkka limemehua

Kaada kattilaan tilkka simpukoiden öljyä ja kuullota siinä pippuri, savupaprika ja cayenne. Lisää pekoni ja ruskista kevyesti. Lisää perunat, sipuli, valkosipuli ja paprika ja paistele, kunnes perunat ovat puolikypsiä. Lisää kerma ja hauduttele miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Lisää vesi, maissi, sokeri ja sulatejuusto ja keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää simpukat ja kylmäsavulohi ja keitä, kunnes lohi on kypsää. Viimeistele limemehulorauksella. Tarjoile vaikka valkosipulipatongin kanssa. 

Tästä ei kyllä paljoa keitto parane. Tulista ja lempeää. Jaksaa taas pakata astioita. Jos tuota sattuu huomiseksi jäämään niin luulen, että se on muuntautunut herkulliseksi padaksi. 

Naudan filettä ja kampasimpukkaa

Taannoin oleiltiin puolison kanssa ihan kaksin kotona pari päivää. Romanttisesti aloiteltiin remonttihommia. Tulossa on tänä keväänä uusi keittiö ja sitä ennen pitää saada tehtyä asiat x, y ja z. No, ihan raatamiseksi ei kuitenkaan mennyt vaan nautittiin myös hyvästä ruoasta. Ja vähän viinistäkin, koska valmistuslistalle kuului myös porsaan kieli ja siihenhän mä en selvinpäin uskaltautunut...

No, mutta pakkasesta kaivettiin sulamaan naudan file ja sitä syötiinkin monella tapaa. Yhdellä lounaalla sushimaiseen tyyliin, vähän kuten tässä. Mutta iltaisin sitten mättötyylin herkuttelua. Pitkästä aikaa ostin myös kampasimpukoita, jotka pääsi samaan annokseen naudan sisukan kanssa. 

Kaksi erilaista mättöä tässä tehtiin eri päivinä. Ihan ensiksi pyydän syvästi anteeksi valmissämpylöiden käyttöä burgerissa, mutta hei oikeesti, me tehtiin remppaa myös, ei ehtinyt hifistellä! Molemmissa annoksissa oli kastikkeensa sellainen paholaisen hillo-tyyppinen soossi, jonka valmistus tapahtuu suunnilleen näin:

1 punainen paprika

3 isoa tomaattia

1 sipuli

2 yksikyntistä valkosipulia

cayennepippuria

savupaprikajauhetta

mustapippuria

suolaa 

ruokokidesokeria 

tuoretta korianteria

öljyä

(tilkka vettä)

Eli ensiksi kalttasin tomaatit (tehdään ristiviilto tomaattiin ja upotetaan hetkeksi kiehuvaan veteen, kun kuori alkaa irrota viillon kohdalta, tomaatit nostetaan pois vedestä ja kuoritaan kun ovat jäähtyneet) ja poistin kannat. Silppusin sipulit, valkosipulit, paprikan ja tomaatit. Kuullotin ensin öljyssä sipulia, valkosipulia ja mausteita. Lisäsin paprikan, tomaatit, suolan ja sokerin. Nyt sitten, oikeastaan riippuu vähän siitä mitä haluaa, että miten jatko. Vähällä sokerimäärällä tulee sellainen salsa-tyyppinen dippi. Sitten taas jos lisää tilkan vettä ja enemmän sokeria, saadaan paholaisenhilloa. Mä en tällä kertaa lisännyt vettä lainkaan, mutta laitoin reilusti sokeria, jolloin saatiin tulisenmakea mössö. Keittelin tätä miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia ja aivan lopuksi lisäsin tuoretta silputtua korianteria. Voittaa kaupan salsan mennen tullen!

Kumpanakin iltana muuten tehtiin myös lohkopottuja, jotka itse tehtyinä on helppoja, nopeita ja hyviä. Jopa ihmiselle, joka ei juuri perunasta välitä. Eli kiinteitä, pestyjä perunoita jotka leikataan pieniksi lohkoiksi kuorineen päivineen. Perunat kulhoon ja halutut mausteet ja tilkka öljyä perään. Nää oli ihan vaan chilisuolalla maustettuja, mutta vaikka possun kanssa sopii hyvin timjamilohkot. Uuniin lämpöä n. 175-200 astetta ja potut uuniin 15-20 minuutiksi lohkojen koosta riippuen. Mä teen melko pieniä, joten vartti riittää hyvin. Eli oikeasti lisävaivaa kaupan kumiranskalaisiin verrattuna on pottujen lohkominen. Ei paha? Paistoaikakin on suht sama. 

No mitä me sitten oikein syötiin? Ilta numero yksi: haluttiin tehdä ruokaa takassa. Siispä leikattiin fileestä pihvejä, pyöriteltiin kevyesti öljyssä, suolassa ja pippurissa ja laitettiin pihvit halsteriin ja kypsennettiin takassa. Miksei tätä ole aiemmin keksitty? Häh? Kampasimpukat paistoin pannussa, lisukkeena tuota paholaisen mössöä ja paahdetulla valkosipulilla maustettua majoneesia. 

Lopun sisäfileen olin leikannut hieman kohmeisena ohuiksi viipaleiksi. Seuraavana päivänä sitten burgeria. Paistoin läjän näitä viipaleita nopeasti kuumalla pannulla ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sämpylät oli nolosti valmissämpylöitä, jotka paahdoin uunissa ja päälle lätkäisin vielä iiison viipaleen emmentalia. Ja eihän burgeri ole burgeri ilman sipulia ja salaattia. Muuten aika samaa settiä. Lohkoja, kampasimpukoita, paholaisen mössöä ja paahdetulla valkosipulilla maustettua majoneesia. Päälle vielä vähän uunissa kuivattuja tomaatteja.. 

Oli kuulkaas hyvää. Oli, hieman parempaa mättöä.