Täytettyä mustekalaa

No nyt on. Löysin tuossa taannoin ihanan reseptin täydellisen murealle mustekalalle. Jo silloin tuli hinku täyttää nämä mustekalat ja tänään sitten kokeilin.

Eli, mulla oli mustekalan jotain osaa kolme kappaletta. Ostin sen Disa's Fishin pakastealtaasta nimellä "mustekalan lihaa". Oletan, että tää on samaa osaa, josta mustekalarenkaat tehdään, päätä vissiin? Keitin mustekaloja vedessä, joka oli maustettu chilillä, suolalla valkosipulilla ja reilulla lorauksella valkoviinietikkaa. Kun kalat oli kiehuneet kolmisen tuntia, laitoin ne vielä marinadiin, jossa oli oliiviöljyä, sitruunamehua ja valkoviinietikkaa.  Sitten täyte:

n. 1,5 dl risottoriisiä
loraus sitruunamehua
kolme tomaattia
1-2 yksikyntistä valkosipulia
parin sentin pala tuoretta, keskivahvaa chiliä (kuivattukin käy, tietty)
mustapippuria
pieni kourallinen tuoretta tilliä silputtuna
paketti fetajuustoa
vettä
tilkka öljyä
suolaa

Kalttaa tomaatit eli tee tomaatteihin ristiviilto ja uita kiehuvassa vedessä puolisen minuuttia, kunnes kuoret irtoilee. Kuori tomaatit, poista kannat ja pilko. Silppua valkosipuli ja chili. Kuullota chili ja valkosipuli, lisää riisi. Sekoittele hetki. Lisää reilu töräys sitruunamehua ja sen jälkeen kuumaa vettä kauhallinen kerrallaan. Sekoita tässä vaiheessa seosta voimakkaasti koko ajan, tämä valmistetaan aika lailla risoton tapaan. Lisää tomaatit, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vettä aina kauhallinen kerrallaan, kunnes mössö on melkein kypsää. Tämä vie vartin-parikymmentä minuuttia.  Kun risotontapainen on melkein kypsää, lisää silputtu tilli ja lopuksi n. kaksi kolmasosaa fetajuustosta.

Öljyä uunivuoka. Täytä mustekalat mössöllä. Itse leikkasin mustekalojen avonaisesta päästä pienen siivun pois, kun ne oli hieman pussimaisia. Tämä helpotti täytteen lappamista mustekalojen sisään. Lopun täytteen lapoin vuoan pohjalle. Päälle mustekalat ja pintaan loppu feta. Käytä uunissa grillivastuksen alla n. parissasadassa asteessa 10-15 minuuttia. Koristele vielä tillillä ja nauti.

Makumaailma meni vahvasti Välimeren suuntaan. Täyte oli raikasta ja suolaista ja kaiken kaikkiaan ihanaa. Ihan varmasti teen toiste! Vielä kun olisi ollut rapeakuorista leipää ja oliiviöljyä. Mahtavan helppo herkku!

Täydellisen mureaa mustekalaa marinadissa

Makumuistoja nuoruudesta. Tiedättekö sellaisen herkullisen ihanan maun jostain reissusta? Sellaisen, jota ei vaan löydy muualta? No, tämä on oikeastaan suutuntuma. Mä olen aina ollut örkkikammoinen (örkkejä ovat äyriäiset, etanat ja muut epäilyttävät eväät) ja muistan, kun 15-vuotiaana olin äitini ja mummoni kanssa Turkissa. Menimme kalaravintolaan syömään ja alkupalat tuotiin pöytään isolla tarjottimella. Tarjottimelta piti siinä valita lautanen. Muistan sen fiiliksen kun yritin pikapikaa arvioida, mikä olisi vähiten epäilyttävä. Lonkeroita, simpukoita, rapuja, kokonaisia kaloja. Apua! Valitsin vähiten epäilyttävän näköisen lautasen. Maistoin varovasti vaaleaa lihaa. Se oli mureaa, kevyesti etikkaista, lihaisaa, raikasta. Herkullista. Kun olin syönyt annoksen, äitini kertoi sen olleen mustekalaa. Krääh, söin mustekalaa! Mutta herkullista sellaista!

Tämän jälkeen olen joitain kertoja yrittänyt syödä mustekalaa, mutta aina, ihan aina se on ollut sellaista inhaa purkkaa, joka vaan ei mene mun suuhun. Ehkä paras kokeilu on ollut taannoin friteeraamani babypulpot, mutta oli niissäkin mukana se kumimainen tuntu. En tykkää! Ja kerta toisensa jälkeen olen miettinyt, että mitä ihmettä se mustekala Turkissa joskus... ihan muutama vuosi sitten oli.

 

Keitettyä, marinoitua mustekalaa

Nyt olen kuulkaas päässyt asiasta jyvälle! Disa's Fishin pakastealtaassa oli kalafileiden näköisiä kimpaleita. "Mustekalan lihaa", sanoi pussin etiketti. Soitin hätäpäissäni siskolleni, kaikkien örkkiruokien kuningattarelle ja kysyin, että ostanko sen, mitä mä sille teen!? Siskoni siis on uhannut joskus tulla meille vierailulle peräkärryn kanssa, jotta saa vietyä kotiin riittävästi örkkejä. No ylläri pylläri, sisko käski ostaa. Ei lonkeroita, ei mitään epäilyttävän näköistä. Lupaavaa. Kotimatkalla googlettelin ja kas, jossain sanottiinkin, että mustekala pitää keittää pitkään! Mä olen aina paistanut sen nopsaan ja marinoinut ja tuskaillut purkkarakenteen kanssa. Ilmeisesti ihan purkkaa en kuitenkaan ole tehnyt, koska örkinsyöjille mun keitokseni on kelvanneet, mutta tällaiselle rakenneongelmaiselle se vaan on ollut liikaa. No mutta, nythän kokeillaan keittämistä.

Sulaessaan kävi ilmi, että se fileen näköinen juttu olikin pussi. Heti alkoi tulla mieleen kaikki täytetyt mustekalat, mutta nyt keep it simple, stupid. Oletettavasti käsissäni (ihan kuin olisin uskaltanut koskea siihen käsin, hah!) oli mustekalan pää. Laitoin pään kiehumaan veteen, jossa oli reilu loraus valkoviinietikkaa, pari yksikyntistä valkosipulia ja chilisuolaa. Mustekala sai kiehua yli puolitoista tuntia ja kas, tuloksenahan olikin murea kala! Viipaloin mustekalan ja laitoin sen vielä marinoitumaan liemeen, jossa oli oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, chilisuolaa, ripaus ruokosokeria ja sitruunamehua. Mustekala sai vielä marinoitua parikymmentä minuuttia ennen tarjollepanoa. Lisänä tarjosin sitruunanlohkon ja  aiolia elikkäs valkosipulimajoneesia. Ja tämähän toimi!

Puolisoni ehti maistaa ennen mua ja vastoin odotuksia, palaute oli välitön kehu. Tosin olin hieman epäileväinen, koska hän sanoi sen olevan "vähän samanlaista kuin maustesilakka, mutta lihaisamman oloinen". No totta tosiaan, rakenne oli juuri sellainen etikassa marinoidun silakan murea, mutta selkeästi lihaisampi. Ja maku oli toisenlainen, mutta tää ei ollut purkkaa! Ei tietoakaan kumimaisuudesta. Ihanan lihaisa, murea ja raikas mustekala ja valkosipulinen kastike toimi erinomaisesti. Ja kyllä, kuulkaas. Tämä toi mieleen häivähdyksen Turkkia ja kalaravintolaa. Juuri sitä nuoruuden makumuistoa, jota olen etsinyt! Tämä niin meni jatkoon!

Örkkikammoisen baby octopus

Olen ennenkin kertonut örkkikammostani ja suuresta tarpeestani taltuttaa se. Örkeiksi siis luetaan kaikki merenelävät kalaa lukuunottamatta. Etanat, ne on örkkejä. Taisin aloittaa örkkiensyöntiprojektini joskus viitisen vuotta sitten maistamalla kampasimpukoita. Ne on rapeana paistettuna melko harmittomia. Siitä on päästy pitkä pätkä eteenpäin ja uskallan jo itse laittaa simpukoita ja jos joku mulle perkaa ravut tai hummerit niin nekin on herkkuja! Mustekala, sen kanssa mulla on vähän ongelmia. Rakenne on jotenkin epämääräinen ja imukupit on sen näköisiä, että ei vaan oikein pysty ei kykene.

Sisko rakastaa örkkejä ja taannoin kun lähetin lapseni siskolle, laitoin matkaan pussillisen baby octopus-örkkejä, mitä ikinä ne suomeksi ovatkaan. Melko söpöjä ja harmittoman näköisiä. Varmistin siskolta, että ovat suolistettuja ja käyttövalmiita ja tänään rohkaisin mieleni ja ostin niitä itsekin. Otin muutaman yksilön sulamaan ja aloin miettiä, että millähän saisin valmistettua ne sellaiseen kuntoon, että uskaltaisin syödä ne. Ja lapsi, sillekin pitäisi ujuttaa pikku pikku örkkiläinen suuhun. 

Päätin lähestyä ongelmaa piilottamalla örkit. Jos uitan ne taikinassa ja friteeraan ne, voin ehkä olla huomaamatta pienen pieniä imukuppisia? Ehkä? Aloitin marinoimalla örkit soijan, sokerin, limen ja valkosipulin seoksessa. Dippejä. Paljon dippiä, jossa uittaa lopputulos. Hellman's majoneesia, toiseen versioon paljon tuoretta valkosipulia ja ripaus sokeria, toiseen limemehua, rutkasti cayennea, ripaus sokeria ja suolaa. Jotain takuuvarmaa lapselle (ja itselle) uppoavaa eli uunilohkopottuja ja porkkanatikkuja. Ja sitten örkit. Tein frittitaikinan kananmunankeltuaisesta, vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta. Suosittelen googlettamaan jonkun kivan ohjeen, jos ei perstuntumalla valmistu. Mulla ei ole mitään käsitystä ainesosien suhteista, tee nyt siinä ruokaa kun örkit tuijottaa marinadissaan. Nii. Noh, lopulta uitin örkit taikinassa ja friteerasin niitä öljyssä parisen minuuttia. Annos ei ollut kaunis eikä varsinaisesti fine diningin juhlaa, mutta örkkikammoiselle ihan passeli. 

No miten sitten meni noin niinku omasta mielestä? Örkit oli hyviä, siitä ei pääse mihinkään. Ihan en onnistunut niitä piilottamaan, päät pilkisti väistämättä jostain viimeistään ensimmäisen haukkauksen jälkeen. Siinä meni mun raja. Lonkerot jemmautui taikinaan niin, että ne meni täydestä kuin väärä raha, mutta päät jäi syömättä. Ei vaan pystynyt, ei kyennyt. Eieieiei. Mutta hei, baby steps! Mä valmistin ja söin mustekalaa! Ja tykkäsin sen mausta. Oikein herkullisia, siitä nyt ei pääse mihinkään. Ehkä mä joskus vielä opin... Minni - örkit 1-0. Eihän tätä tasapeliksi kuitenkaan lasketa, vaikka päät jäi syömättä?