Nopea reissu Tallinnan ravintoloihin.

Huoh. Tässä on mennyt yli puoli vuotta. Blogin kirjoittaminen oli mulle hauskaa ja kivaa, mutta sitten tuli asioita ja kirjoittaminen ei enää ollut kivaa. Eikä oikein ruokaakaan jaksanut laittaa tai ainakaan nauttia kokkaamisesta. Nyt on pitkästä aikaa ollut fiilis, että kokkaaminen on nautittavaa, jopa useammin kuin kerran kuussa. Ja taas tuli halu kirjoittaa ja kuvata ja kertoa. Siispä kerron. Meille tulla tupsahti viime keväänä koiravauva, joten suunnitelma oli, että ei lomareissuja, vain mökkeilyä. Mulle kuitenkin tuli ihan pakkopakkotarve päästä edes pienen pienelle irtiotolle ja siihenhän sopii Tallinna paremmin kuin hyvin. Oltiin vain yksi yö reissussa, mutta ehdittiin nauttia siitä ajasta kunnolla. Mutta keskitytään ruokaan...

Suunnitteilla ei ollut käydä vanhan kaupungin suunnallakaan, halusin keskittyä Rotermanniin. Eka ruokapaikka olikin sellainen, mihin vain sain päähäni, että tuonne on pakko päästä. Rotermannilla on pieni kuja, jonka varrella on vaikka mitä. Aikuisporukassa voisin kuluttaa koko päivän tuolla kujalla. On olutkauppaa, leipomoa, ravintoloita, kahviloita, juustokauppa, kaikkea.

 Mä halusin nähdä FLAMM: Flammkuchen & Wine barin. Ravintola oli tosi pieni ja sympaattinen. Jäi kiinnostamaan, mikä tuo rakennus on ollut aiemmin, koska tällaisia suppiloita oli muissakin saman rakennuksen liikkeissä. Tilasimme käsityöläisoluen puolisolle, minulle suositeltiin valkoviiniä, joka toimi erittäin hyvin liekkipiirakoiden kanssa. Lapselle sitten limu. Tilasimme kaksi piirakkaa. Olisin halunnut chilistä rapupiirakkaa, mutta sitä ei kokin pahoitteluiden saattelemana saanut. Sen sijaan meille suositeltiin tulista chorizo-kuchenia. Toiseksi valittiin kana, jossa oli myös todella herkullista, sitruunaista talon pestoa. Tämä toimi. Toimi paremmin kuin hyvin. Voisin kuvitella istuvani tuolla iltaa (no okei, tuolit oli vähän epämukavat) kaveriporukalla viinin ja liekkipiirakoiden ääressä. Tai tulla nopeasti shoppailun lomassa nauttimaan lasillisen ja jos nälkä on niin myös sen kuchenin. Tosin nämä olivat niin reiluja, että kahdesta piirakasta sai helposti kolme henkeä mahansa täyteen. Ehdoton suositus tälle. Flammkuchenien hinnat vaihtelivat hieman, kalleimmatkin oli alle kympin joten hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan.

Illalla käytiin vielä Tartar Köök ja Barissa. Oltiin käyty täällä kerran aiemminkin. Sekä minä että lapsi ollaan tartarpihvien ylimpiä ystäviä, joten tää on meidän paikka. Paikka on iso ja sellainen eleettömän tyylikäs. Ihan ei minulle ole valjennut, onko nuo tartarpihvit alku- vai pääruokia vai miten, mutta ehkä tuolla vaan tilataan ruokaa kunnes nälkä lähtee. Puoliso tilasi tällä kertaa pääruoilta vaikuttavista ruoista pihvin. Pihvi oli hyvä, mutta jos on isompi nälkä niin ei kyllä yksin riittäisi.

Itse tilasin Bruce Lee-tartarin ja se oli mainio. Sekä pihvissä että minun tartarissani oli purjovaahtoa, joka oli hyyyvin jännää, mutta hyvää.

 Lapsi otti natural-tartarin ja kuulemma se oli lähes yhtä hyvää kuin mun tekemä. 😊 Mielestäni kulhotarjoilu ja suolakurkun liemet ja mun annoksessa ponzuliemet teki ihan viimeisistä haarukallisista ehkä pikkuisen vetisiä, mutta hyvää silti. Kasi plussa.

Jälkkäriksi mä valitsin Creme bruleen. Rakenne ei ollut ihan täydellinen, mutta maut oli herkulliset. Pisteitä myös laakeaan astiaan tehdystä bruleesta, jolloin ihanan rapsakkaa sokerikuorta oli paljon.

Jälkikasvu valitsi Cinema-jälkkärin, mutta se oli nyt valitettavasti huti. Popcornjäätelöä ja poppareita, kinuskikastiketta.

Mulle vielä viinilasi, puolisolle olut ja lapselle limu, hintaa tälle päivälliselle tuli viitisenkymppiä.




Päivällä olimme poikenneet vielä leipomo Pagarinissa hakemassa seuraavalle aamulle leivokset. Leivokset oli herkullisia ja aivan naurettavan hintaisia. Ei alkanut aamu huonosti kun nautti Brita-kakkua ja piccolopullon skumppaa.

Seuraavana päivänä käytiin Teletornissa. Ei olla ennen käyty ja siellä olikin mielenkiintoinen näyttely neuvostoajan arjesta. Lisäksi siellä oli joku tapahtuma ja Base-hyppääjiä. Siis ihan kauheeta. Katseltiin kun porukkaa vaan hyppäsi tornista alas. Hui. Käytiin kahvilassa kakulla ja skumpallakin, ihan hyvä oli New York Cheese cake, vaikka ei nyt mitenkään päätähuimaava kokemus. Toisin kuin se pöydän vierestä alas hyppelevien ihmisten katselu. Hurrjaa hommaa.

Viimeiseksi sitten vielä ennen kotiinlähtöä käytiin Basiilikassa Rotermannissa. Se nyt on sellainen... noh. Ruoat saatiin vasta 45 min sen jälkeen kun oltiin tultu ravintolaan. Ihan sellaista perus pizza-pastahuttua, mutta Tallinnalla on vaan niin paljon enemmänkin annettavana. Pizza oli ok, burgeri oli hyvä (ketsuppi kai itsetehtyä, maistui yrteille ja toi mieleen pastakastikkeen), liha-juustolautanen oli periaatteessa loistava mutta ei ihan. Eli kaikki tarjolla oleva oli herkullista, mutta annos olisi niin kaivannut hieman raikkautta. Melonia, kirsikkatomaatteja, jotain. En todellakaan saanut syötyä kaikkea, mutta ihan juustoöverit kyllä meni kun annoksen kova juusto vaan niin ihanasti toimi punaviinin kanssa. Ruoat ja  juomina kaksi limua ja viinilasi tekivät aika tarkkaan viisikymppiä.

Matkalla terminaaliin poikettiin vielä leipäkaupassa ja juustokaupassa, mutta juuri vetämäni juustoöverit ei kyllä houkutelleet ostamaan tai maistamaan mitään. Valitettavasti, koska valikoima oli upea.

Kaikenkaikkiaan kiva reissu. Vanhoja ravintolatuttavuuksia ja uusia. Mitäs muuta? Taannoin täytin vuosia ja vietin merkkipäivää laittaen ruokaa. Kivoja uusia reseptejä, ehkä niitä seuraavaksi. Nyt tuntuu, että tälle blogille on taas aikaa ja energiaa. Viimeinen vuosi on ollut hurja, mutta nyt taas nautin vanhoista tutuista asioista.

Ravintola Cru, Tallinna

Taas oli se aika vuodesta, kun töissä miettii, että millä jaksais vielä. No pienestä irtiotosta saa voimaa. Jos joku asia tapahtuu toista kertaa, sehän on jo perinne? Siispä olin kahden työkaverini kanssa perinteisellä kesäkuun Tallinnan-matkalla. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului yöpyminen Helsingissä ja päiväretki Tallinnaan Eckerön Finlandialla. Suolaiset hotellihinnat muuttivat retkemme niin, että menimme jo sunnuntaina Tallinnaan ja maanantai-iltana takaisin. Plan A:han olisi kuulunut hotellihuoneessa nautiskellut herkkupalat iltasella, plan B toi mukanaan mahdollisuuden syödä hyvin Tallinnassa. Ravintolaksi valikoitui Cru. Muutamia vuosia sitten saanut blogeissakin hyviä arviointeja, Trip Advisor kehui, mutta ei kuitenkaan ole tämän päivän hip hip kaikki käy täällä!-paikka. Kokeillaanpa.

Pöytävaraus sujui helposti sähköpostitse. Ravintola sijaitsee kivasti melkein heti vanhan kaupungin portin sisäpuolella Viru-hotellilta päin tullessa. Sisäänkäynti on melko huomaamaton. Miljöö oli kaunis ja viihtyisä. Alkuun meille tuotiin korissa herkullista leipää. Tummassa leivässä oli ihanasti makeutta, hedelmiä ja pähkinää. Leivän kanssa tarjolla oli jotain, jonka me tulkitsimme vaahdotetuksi voiksi ja joka välittömästi sai minun kokeilijanaivoni raksuttamaan, minkä kaiken kanssa sitä voisikaan tarjoilla.

Otimme alkudrinkeiksi lasilliset kuohuvaa ja näillä mentiin alkuruoatkin. Olisin itse ehkä voinut haluta alkuruoan kanssa muutakin viiniä, mutta tarjoilija ei asiasta kysynyt ja tuumailin, että ehkäpä kuohuva menee alkuruoan kanssa hyvin. Tilasin alkuun villisikahyytelöä ja viiriäisenmunaa. Hyytelö oli hyvää, joskin lämpimämpänä maut olisi varmasti päässeet paremmin esiin. Annos oli kaunis, mutta siitä puuttui jotain. Hieman siinä oli sipulia ja marinoituja sieniä, mutta selkeästi annos olisi kaivannut enemmän hapokkuutta. Kaunista, ihan ok, mutta siitä puuttui se jokin, joka olisi nostanut sen ihan ok-tasolta hyväksi.

Reissukavereista toinen söi alkuun punajuuritartarin, jossa oli täysin sama ongelma kuin omassa annoksessani. Toinen söi kanttarellikeiton, joka taas oli se erinomainen. Ihanan kuohkea ja samettinen, pinnassa juustoa, joka toi keittoon rakennetta.

Pääruoaksi valitsin savustettua lammasta ja kaalia. Annos oli suussasulavan herkullinen. Grillattu tai paahdettu tai whatever kaali, mehevä, ei-villasukkamainen täydellisen savunmakuinen lammas ja perunapyre, jonka pinnalla oli jotain hyyyyvin mustaksi paahdettua... jotain. Ihanaa. Annoksen kanssa join kiltisti tarjoilijan suosittelemaa punaviiniä, joka oli makuuni oikein hyvää. Tämä oli hieno annos. Kekseliäisyyttä annokseen toi se musta hiiltynyt hippunen, maut olivat tasapainossa ja kaali, joka ei varsinaisesti kuulu suosikkiraaka-aineisiini, oli herkullista. Tällaista tultiin hakemaan.

Kavereista toinen otti kampasimpukoita hokkaidokurpitsalla ja omenalla. Ei annoksessa varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta ei se säväyttänytkään. Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että sujuvasti maistelimme toistemme lautasilta ja kaikkien ruokailijoiden näkemykset annoksista olivat melko lailla samat. Kampasimpukat olivat pliisuja. Blaah.

Sitten se annos. Se The Annos, joka ehdottomasti tipautti tämän ravintolan Ei jatkoon-listalle. Ei, ei ja ei. Listalla luki: Cheese (Baked tart), lisäksi kasviksia ja kanttarellia. Mielikuvana oli joku ihana juustoinen kakku/piiras ja sieniä ja kasviksia. Pöytään tuotiin suurin piirtein pannulle sulatettu jumalattoman kokoinen juustoköntti ja epämääräisiä kasviksia, pari sientä. Ruokailija söi annoksesta ehkä kolmanneksen. Söisitkö itse tolkuttoman klöntin sulatettua juustoa? Tai no, tietynlaisen juustonhimon vallatessa saattaisin helposti syödäkin, mutta en ravintolassa, jolta odotan jotain hienoa. Juustoklöntti, hyvät lukijat:

No mitenkäs jälkkärit onnistui? Ne pelasti paljon. Listalla oli kaksikin kiinnostavaa annosta ja mehän päädyimme molempiin. Eli kaksi meistä valitsi bruleen pekonimarengilla. Eihän tuollaista voi olla maistamatta! Annos oli hyvä ja toi hymyn huulille. Ehkäpä hymy olisi ollut vieläkin leveämpi, jos tarjoilija olisi kysäissyt, mitä jälkkäriviiniä haluamme.

Yksi herkuttelija nautti ruisleipäjäätelöstä, joka annoksena oli nerokas. Maltaisen makea jäätelö, pohjalla jotain, ehkä rukiista murua tuomassa rakennetta. Suurta kekseliäisyyttä, juuri tällaisia annoksia tulimme etsimään.

Kokonaisuus sitten? Jos syöjä olisi valinnut alkuun kanttarellikeiton, pääruoaksi lampaan ja jälkkäriksi jomman kumman noista annoksista, hän varmasti poistuisi tyytyväisenä. Minä ainakin olisin poistunut. Ilman sitä karmaisevaa juustokönttiä olisin ehkä saattanut antaa ravintolalle vielä toisen mahdollisuuden huolimatta pienistä puutteista tarjoilussa (viinit, ne viinit!!). Ehkä. Kuitenkin kaksi kolmesta alkuruoka-annoksestakin oli korkeintaan kohtuullisia. Kauniita kyllä, mutta niistä puuttui juuri se wau-elementti, jota tuollaisesta ravintolasta menee etsimään. Juustoköntti tipautti kyllä ravintolan sille listalle, että enpä taida toiste mennä katsomaan, josko toisella kertaa olisi parempi onni. Omilla valinnoillani (villisikahyytelö, lammas, brulee, lasi skumppaa ja lasi punkkua) hintaa aterialle kertyi n. 50 €. Jos tarjoilija olisi hokannut kysyä, hän olisi helposti myynyt minulle vielä lasin viiniä alkuruoalle sekä toisen jälkkärille, jolloin hinta olisi kavunnut yli kuuden kympin. Tallinnan hinta-laatutasoon suhteutettuna sanoisin, että minunkin valinnoillani, kokonaisuutta katsellen, miinuksen puolelle jäi. En edes halua ajatella, mitä tuumaa hinta-laatusuhteesta juustoköntin eteensä saanut nainen.

Mutta ettei vallan negatiiviseksi mene, rutkasti sain ideoita omiin kokeiluihin. Ja reissu noin muuten? Juuri sitä mitä tarvittiin. Naurua, oleilua, kevyttä shoppailua, skumppaa. Mitä sitä ihminen kesäpäivältä muuta tarvii?

Ruokamatkalla Tallinnassa

Tämä viikonloppu vietettiin puolison kanssa Tallinnassa. Miniloman tavoite oli syödä hyvin, ehkä vähän juodakin ja vaan rentoutua. Uusi tutustumiskohde oli Telliskivi Loomelinnak.


Perjantaina oltiin perillä vasta alkuillasta, siispä melkein suoraan päivälliselle. Ravintolaksi olin valinnut Korsaarin, valintaperusteina kiinnostava ruokalista, hauska merirosviteema ja hyvät arvostelut Trip Advisorissa. Pieni skeptisyys vaivasi kuitenkin mieltä. Noh....
Ravintola sijaitsi vanhassa kaupungissa. Sisään mentiin erään pubin ovesta, mutta pian paikalle tuli merirosvoasuinen mies ja johdatteli meidät kellariin. Sisustus oli yksityiskohtia myöten niin överi, että se oli jo hieno.

Alkudrinkeiksi otettiin GT:t. Raa'an lihan ystävänä otin alkuruoaksi tartarpihvin (josta kyllä olin lukenut yhden huonon arvostelun), puoliso valitsi krokotiilisalaatin. Tilasimme samalla pääruoat ja vähän yllättäen tarjoilija suositteli vain yhtä viiniä meille molemmille, läpi aterian. Mikäs siinä. No, mun tartarpihvi oli sen huonon arvion veroinen. Rakenne kertoi, että lihan seassa oli jotain kastiketta. Ja maku kertoi, että se kastike saattoi olla jopa ketsuppia. Lisukkeina oli sipulia, paahdettua leipää ja kaprista. Ei jatkoon. Miehen salaatti sen sijaan oli ihan hyvä. 

Pääruoaksi minä tilasin rapuburgerin, miehelle dorado (kultaotsa-ahven?) ja tryffeliöljyllä maustettu perunasose. Kalakranttu puolisoni piti kalasta ja sen yksinkertaisista mauista. Myös perunasose oli oikein hyvää. Mun burgeri sen sijaan oli pettymys. Kookos-mango-chilikastike oli mietoa, mutta oikein hyvää. Rapupihvikin maistui ihan ok:lta, mutta se ei kyllä ollut saanut minkäänlaista rapeaa paistopintaa. Puoliso sanoi rakennetta kumimaiseksi. Annoksen paras anti oli se, että mulle tuli hirveä hinku toteuttaa annos paljon paremmin.

Edes jälkkärille ei tarjoilija ehdottanut eri viiniä. Itse en viineistä mitään tajua, mutta haluan, että ravintolassa joku tajuaa. No, puoliso otti suklaafondantin, joka oli perushyvä ilman jujua. Mä otin korsaarin jälkiruoan, jossa oli kirsikkasorbettia ja pistaasimoussea. Tilatessa tarjoilija sanoi, että annoksessa kestää 20 min, mutta annos oli kyllä odottelun arvoinen. Ehdottomasti aterian paras annos. Lompakkoon aterian vaikutus oli 116 €. Lopputulema oli se, että skeptisyyteni oli perusteltua. Osa annoksista oli hyviä tai oikein hyviä, osa jotain ihan muuta. Hyvin epätasaista.

Yöpaikkana meillä oli hotelli Nordic Forum osin hyvän sijainnin, osin herkullisen aamiaisen vuoksi. Aivan loistavaa.

Telliskivi Loomelinnak löytyi, matkalla myös pari toria ja muutama neuvostohenkinen vanhan tavaran liike. Paluu 90-luvun alun Tallinnaan. Ruokapaikkoja oli joka lähtöön, me valittiin lounaaksi burgerit hassulta konttiravintoloiden keskittymästä. Tarjolla olisi ollut myös cupcakeja, vietnamilaista (?), fish and chipsejä ja kebabia. Burgerkojusta ei saanut olutta, mutta myyjä ohjeisti meidät viereiseen olut- ja viinimyymälään, jossa olikin sitten valikoimaa. Kaikkiaan kiva käyntipaikka pikkuputiikkeineen. Paluumatkalla poikettiin vielä Vivian Vaun kenkäkauppaan, mutta nyt ei ollut kaikkein ihanimmista mulle sopivaa kokoa.

Lauantai-illalle olin varannut pöydän Dominicin. Kolmas kerta tuossa ravintolassa ja odotukset olivat korkealla. Myös tämä ravintola on vanhassa kaupungissa, sisustus on tyylikäs ja ilmapiiri rennon tyylikäs. Alkuun taas Gin Tonicit. Ja ennen alkuruokaa tuli keittiömestarin tervehdys, jonka sisältö meni valitettavasti multa ohi, mutta se oli ihana.


Tarjoilijalle annettiin haastetta, puolisoni halusi juoda olutta. Minulle viiniä. Sanoimme ihan alkuun, että meille voi valita sopivat juomat ja tarjoilija ehdottikin, että hän tuo laseittain annoksiin sopivat juomat. Juuri näin. Puolisoni alkuun kampasimpukoita ja rapurisottoa, juomana oli joku hyvin kevyt olut. Kampasimpukat oli tummahkoksi paistettu, mutta itse pidän sitä vain hyvänä asiana ja risotto ihanan kermaista. Mun suolattomaan makuuni annos oli aavistuksen liian suolainen. Mä valitsin vitello tonnaton, juomaksi tuli valkoviiniä. Herkullista. Maut toimi hyvin yhteen, raikkautta ja rakennetta annokseen tuli kasviksista ja pinjansiemenistä. Annos oli myös kaunis. Ennen pääruokia pöytään tuotiin täydellinen yhdistelmä raikkautta, makeutta ja kirpeyttä, eli sitruunasorbettia proseccolla.

Pääruoaksi puoliso otti maksaa, kateenkorvaa ja sienigratiinia. Juomaksi tuli paikallinen, hyvin hedelmäisen tuoksuinen olut. Itse en maksasta isommin välitä, mutta olihan se hyvää. Itse tilasin ankkaa, päärynää, kirsikkakastiketta ja polentaa. Mä olen tuosta ravintolasta saanut muitakin ideoita (ekan kerran olen syönyt ankkaa juuri tuolla, samoin vuohenjuustovaahtoidea on heiltä pöllitty) ja tuo polenta menee nyt tutustuttavien asioiden listalle. Koko annos oli vaan niin hyvä, punaviiniä myöten. 

Jälkiruoaksi kumpikin otti vuohenjuusto-valkosuklaavaahdon mantelikeksillä ja mangosorbetilla. Tässä puoliso joutui jo joustamaan oluen juomisesta, meille tuotiin virolaista makeaa omenaviiniä. 

Makuyhdistelmät saivat hymyn huulille, ei voi mitään. Täydellinen päätös erinomaiselle aterialle. Dominic ei vaan petä. Aikaa ateriaan meni 2,5 tuntia, joten kiire ei pidä olla. Annokset tulevat melko verkkaiseen tahtiin. Sen puoliso kyllä sanoi, että vaikkakin oluet oli hyvin huolellisesti valittu, ihan samanlaisiin makuyhdistelmiin ei päässyt kuin viineillä. Mutta jos muuten juo mieluummin olutta, niin hyvin juomat kuitenkin toimi. Aterialle tuli hintaa 120 €. Eli saman hintatason paikka kuin Korsaar, mutta oikeasti, Korsaarissa osa viehätystä toki on hyvin erikoisessa miljöössä, mutta jos haluaa takuuvarmasti erinomaista ruokaa erinomaisella hinta-laatusuhteella niin suosittelen Dominicia.

Sellainen reissu. Aivan loistava.