Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hummeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hummeri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Syödään yhdessä

Mä olen työpaikaltani saanut ihan mahtavia kavereita ja ystäviä. Ihan huippuja. Osa on siirtynyt toisiin töihin, osa eläkkeellekin, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Siitä huolimatta järjestetään jonkunlaista ajanvietettä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tähän iltaan ajatus lähti alkuvuodesta, kun vaihdeltiin huonoja hankintoja. Eli kaapin perälle unohtuneita laukkuja, kenkiä, kirjoja, huiveja, vaatteita, kaikkea sellaista. Kahviteltiin, nautittiin emännän leipomuksista, juoruiltiin ja itse lähdin kotiin... noh, mukanani enemmän tavaraa kuin mitä mukana oli kun paikalle menin.  Siellä mieleen juolahti, että olispas kiva laitella ruokaa. Taas. Siitä se sitten lähti. Aivan samalla kokoonpanolla ei menty, mutta aika liki. Nyt ei niinkään kokeiltu uusia ruokia vaan tarjolla oli aika paljon vanhoja tuttuja. Mutta pitihän tästä kuitenkin kirjoittaa, ihan vaikka vaan hehkuttaakseni ihmisten ja ruoanlaiton ihanuutta!

Mulla ei kotona tällä hetkellä juuri kokkailumahdollisuuksia ole, joten en päässyt juurikaan valmistelemaan mitään etukäteen. Illallista emäinnöimään oli lupautunut rouva, jossa on sellainen erinomainen ominaisuus, että hän lupasi käsitellä kaikki ällöttävät ja pelottavat raaka-aineet. Siispä kun kutsussa luki, että neljältä aloitetaan, niin minähän olin oven takana kymmeneltä aamulla. Eikä ollut yhtään liian aikaisin, pikkuisen oli sellaista kokkisota-henkistä kellon vilkuilua ja kiirekiirekiirettä viimeisen tunnin ajan. Emäntä hoiti kattauspuolen ihan huipusti, oli pikkusen painetta sen kanssa kun kuitenkin osa syöjistä oli ravintola-alan ammattilaisia ja oli iiiiihan pakko saada astiat mallilleen. Kyllä kuulkaas google on hieno juttu siinä kohtaa kun pohtii, että missähän järjestyksessä lasien kuuluikaan olla. 



No mitä me sitten syötiin? Aperitiiviksi meillä oli lasilliset proseccoa ja sen kanssa tarjoiltiin pikku ylläri. Ylläri siksi, että epäilin, ettei ehkä kaikki kovasti innostuisi syömään possun kieltä. Kyllä, kieli oli ehdottomasti raaka-aine, jonka käsittelyn jätin illan emännälle. Ääretöntä kansalaisrohkeutta osoittaen hän valmistikin meille possun kielen aika lailla tämän mukaisesti. Tarjolla oli myös linkin takaa löytyvää puolukkamajoneesia ja nämä tarjoiltiin ruisleivällä salottisipulisilpun ja herneenversojen kanssa. Hyvää, mutta ajatuksena hieman... jännää. 



Seuraavana oli lihapullia naudan fileestä, paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy enemmän asiaa täältä. Fileen silppusin veitsellä pieneksi, pyörittelin pulliksi ja paistoin suunnilleen mediumiksi erittäin runsaassa voissa. Mausteeksi tuo ei tarvitse muuta kuin suolan ja pippurin, annoksen päälle laitoin vielä vähän salottisipulia. 


Tämän jälkeen olikin sitten sitä pelottavampaa ruokaa. 


No, ihan tuossa muodossaan sitä ei tarjoiltu, mutta olipahan operaatio tuon suolistus. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään keskustelevan juutuubivideon kanssa, "Etkö sä nyt ymmärrä, ettei mulla ole tuollaisia hienoja välineitä!" Lienee sanomatta selvää, että mä en tuohon elukkaan koskenut ennen kuin se oli perattu ja lihat somasti paloiteltuna pikku kulhoon. Eli tarjolla oli sitruunarisottoa, hummeria ja ouzosimpukoita. Hummerin lihat paloiteltiin, sekaan vähän kirkastettua voita, sitruunamehua, paahdettua valkosipulia ja persiljaa, tämä kuumennettiin hetken ajan uunissa ennen tarjoilua. 

Ouzosimpukat uskalsin tehdä ihan itse. Eli pesin simpukat ja poistin niistä parrat. Avonaiset simpukat kopauttelin ja jos eivät sulkeutuneet, heitin pois. Kuullotin voissa salottisipulia ja paljon valkosipulia. Sekaan cayennea ja n. desi ouzoa. Keittelin tätä hetken ja kippasin sekaan purkin kuohukermaa. Keittelin tätä n. 15 minuuttia ja kippasin simpukat ja reilusti tuoretta persiljaa sekaan ja kansi päälle. Keittelin simpukoita viitisen minuuttia välillä käännellen. Auenneet simpukat tarjolle ja jos joku simppusimpukkainen ei avaudu, se heitetään roskiin. Risoton ja örkkien lisäksi tarjolla oli patonkia, jolla sai kaavittua lautaselta viimeisetkin liemet. 



Parilla ruokailijalla taisi mennä simpukkaneitsyyskin tässä yhteydessä. Tuo simpukka-annos on vaan niin kaunis ja ruokahalua herättävän näköinen. Juomana tämän kanssa oli Chablista, joka on kertakaikkisen täydellinen makupari hummerille. 

No mutta sittenhän on välisorbetin aika. Lime-minttusorbettia ja vaaleaa rommia. Parin limen kuoret ja mehut, ruokosokeria, pullollinen limemehua ja tilkka vettä keitettiin niin, että sokeri liukenee liemeen. Kun liemi on jäähtynyt, osa siitä laitetaan blenderiin ja sekaan reilusti tuoretta minttua. Kolme valkuaista vaahdoksi ja sekoitetaan liemi ja valkuaiset. Nyt tämä tehtiin jäätelökoneella, mutta onnistuu varsin hyvin myös pakastimessa, kunhan muistaa sekoitella muutaman kerran pakastamisen aikana. Pikku tilkka Bacardia päälle ja mojitosorbetti on valmis. 


Pääruoaksi oli nautaa kahdella tapaa, porkkana-palsternakkapyrettä, puolukka-rosmariinisiirappia ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Kaksi tapaa eli prässättyä nautaa ja teellä savustettua nautaa. Myös maailma parhaan pyreen ohje löytyy linkin takaa. Juomana oli Garzon Tannat, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen pitkään haudutetun liharuoan punaviini. 


Jälkkäriksi oli ihana kookoksella ja rommilla maustettu creme brulee, mangosorbettia ja chili-rommisiirappia. Vaikka ei olisi kookoksen ystävä, tätä kannattaa kokeilla. Kookos tuntuu lähinnä jälkimaussa ja antaa tietynlaisen kinuskisen vivahteen jälkkäriin. Mangosorbetti koostui soseutetusta mangosta, vatkatuista valkuaisista ja pikku ripauksesta sokeria. Raikas mango, samettinen brulee ja hieman tulinen siirappi on loistava päätös aterialle.  Viininä tälle oli  Chateau d'Arche. 


Aterian jälkeen oli hyvä siirtyä sohvalle köllöttelemään ja nauttimaan vielä pikkuisen viiniä ja paljon naurua ja hulvattomia juttuja. Kiitokset kaikille upeille naisille illasta, syödään taas yhdessä!











sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sitruunarisottoa, hummeria ja paahdetulla valkosipulilla maustettua tillivoita

Mulla oli pakastimessa hummeri. Se huuteli sieltä mun nimeä ja houkutteli syömään. Lauantaipäivä vietettiin Ikeassa keittiöremonttia suunnitellen. Olipas kyllä sekin kivaa ja vaikka hommaa siinä puuhassa tulee riittämään, mä niiiiiin odotan uutta keittiötä. Noh, takaisin hummeriin. 


Hummerin suolistaminen jäi puolison tehtäväksi. En koske. En. Mutta kun perkausoperaatio oli valmis, heitin kattilaan kuoret, sipulia, tilliä, suolaa ja pippuria. Olisi kai sinne voinut jotain juureksiakin laittaa, mutta ei nyt sattunut olemaan. Näistä keittelin liemen risottoa varten, tietty siivilöin sattumat pois. 

Tillivoita varten paahdoin pari yksikyntistä valkosipulia. Pieni viilto kuoreen ja sellainen 15-20 min n. 175-asteisessa uunissa. Kun valkosipulit ovat jäähtyneet, niistä irtoaa kuoren ihan vaan nyppäämällä ja sipulit voi muussata. Paahtaessa valkosipulin maku muuttuu paljon miedommaksi, joten sitä voi huoletta käyttää vähän reilumminkin. Voin kirkastin. Juu, mulla ei ollut suolatonta voita mitä kai kuuluisi käyttää, mutta en antanut sen häiritä. Eli sulatin voiklöntin miedolla lämmöllä ja annoin sen kuplia jokusen minuutin. Pintaan tuli hieman vaahtoa, ne kuorin pois. Sitten vaan varovasti kaadoin sen kirkkaan osan kulhoon, se sakkainen osa joka kai heraa on sai jäädä erilleen. Sen jämän käytinkin sitten hirvenlihapullien paistamiseen. Sitten vaan silputtua tilliä ja muussattu, paahdettu valkosipuli voin sekaan. 

Risottoa varten pesin sitruunan, raastoin sen kuoren (ei saa laittaa valkoista osaa kuoresta!) ja puristin mehut. Silppusin ja kuullotin myös etukäteen isohkon salottisipulin. Sitten vaan risoton tekoon. Oikeasti risoton tekeminen on helppoa. Joskus mä (ehkä) vielä jotenkin mittailen ainesosia, jotta saisin tänne ihan oikean reseptin, mutta en mä nyt tiedä onko se niin välttämätöntä. Aloitin kippaamalla risottoriisiä kuumaan kattilaan. Sekoittelin riisiä kuivana tovin. Sitten sekaan reilusti voita pieninä klöntteinä ja armoton vatkaaminen. No ei nyt armotonta, mutta ihan vispilällä varovasti vatkailin riisiä. Seuraavaksi valkkaria. Valkoviiniä lisäillään pikkuisen kerrallaan ja risoton tekemisen alkuvaiheessa se sekoittelu elikkäs tässä tapauksessa vatkaaminen on se The Juttu, jotta risotosta tulee kermaista. Sitruunarisottoa tehdessä laitan valkoviiniä vähän vähemmän, muuten ehkä kolmanneskin nesteestä voi olla valkoviiniä tai skumppaa. Nyt sitä meni ehkä pari desiä, kun riisiä oli kai kolmisen desiä. Sitten seuraavaksi sitruunamehua ja raastetut kuoret, edelleen vatkaillaan ja nestettä lisätään vähän kerrallaan sitä mukaa, kun edelliset ovat imeytyneet riisiin. Tässä vaiheessa jo näkee risoton ihanan kermaisen rakenteen. Kuullotetut sipulitkin lisätään sekaan. Sen jälkeen sitten lisätään pienissä erissä aiemmin tehty hummeriliemi tai jos ei sellaista ole, niin kala- tai kasvisliemi käy hyvin.

Riisin keittoaika on n. 17-19 minuuttia, itse tykkään, että riisinjyviin jää pikkuisen rakennetta. Eihän meidän puuroa ole tarkoitus syödä? Eikä velliäkään, vaikka tässä nyt sanonkin, että kun riisi on halutun kypsyistä, se saa hyvinkin olla rakenteeltaan vellimäistä. Sekaan tulee vielä parmesanjuustoa, tähän annokseen laitoin 50 g pussukan. Juusto sakeuttaa risottoa aika reilusti. Juuston lisäämisen jälkeen risotto sekoitetaan ja tarjoillaan heti. Mun makuuni risotto on liian tönkköä, jos se jää lautaselle keoksi. Kuvassa oleva risotto on ihan siinä ja siinä, onko se riittävän löysää. Ja muistakaas, risotto ei odota syöjäänsä! Risotto kannattaa aina valmistaa niin, että se tarjoillaan aivan heti valmistamisen jälkeen. 

No mitenkäs ne hummerit. Ne olivat valmiiksi kypsiä, joten juuri ennen kuin lisäsin risottoon juuston laitoin paistinpannun tulille, pannulle reilusti tillivoita ja pilkottu hummerinliha pannulle. Risotto lautaselle, hummerit viereen (mieluusti hieman kauniimmin kuin kuvassa) ja sulaa tillivoita vielä pintaan. Sitten nautiskelemaan. 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Rommia, rommia, rommia. Ja hummeria.

Edellisessä postauksessani kerroin, että olen kehittänyt mieliteon valmistaa hummeria. Koska itse olen örkkirajoittunut, päätin hyödyntää hummerinvalmistuksessa ystävääni. Meille tarjoutui vähän yllättäen mahdollisuus pitää ihan aikuisten kesken illanistujaiset ja kun mainitaan sana illanistujaiset, mä alan välittömästi suunnitella ruokia. Hummeria siis. Tai no, saman tien sitten kolmen ruokalajin setti, mitä sitä kursailemaan... Työnjaoksi sovittiin kaverille hummerin suolistaminen ja samppanjan avaaminen, mulle muu. Tosin meille kävin niin hassusti, ettei Alkossa myyty samppanjaa. Tai olisi kai myyty, mutta kun ystäväni oli mennyt ostoksille ja sanonut ruoan olevan hummeria, oli myyjä sanonut, että me ei haluta samppanjaa vaan me halutaan tällaista valkkaria.

Terkut vaan Sutelan Alkoon, olit harvinaisen oikeassa! No mutta asiaan.


Tästä lähdetiin. Olin etsinyt valmiiksi youtubesta opastusta hummerin kuorimiseen ja siis vau, sehän meni ku Strömsössä! Hummerimme tosin oli yksikätinen yksilö, mutta niiiin hienosti siitä saatiin lihat irti. Tai saatiin ja saatiin, mä en pystynyt edes kunnolla katsomaan koko operaatiota. 


Mä olin päättänyt liekittää tuon ja tehdä sille rommi-chili-voikastikkeen. Olin ensin keitellyt tummaa rommia ja chiliä, osan siitä otin talteen voikastiketta varten, osan keittelin jälkiruoalle ruskean sokerin kanssa siirapiksi. Voikastike oli... voikastike. Lopputulos oli kyllä oikein hyvä, mutta valmistus oli mallia "Oho, tänne vähän lorahti valkoviinietikkaa, no laitetaan lisää rommia, onkohan täällä tarpeeksi keltuaisia, voi ruma sana, tää ei sakene, eikusakenee...", eli ei siitä sen enempää. Rommia, valkoviinietikkaa, suolaa, ruskeaa sokeria, chiliä. Siinä mausteet. Rommi ja chili maistui mietoina, mutta oli kyllä hyvä kastike. Osa hummerista silputtiin, osa liekitettiin. Nopea paistaminen ja liekitys tummalla rommilla. 

Mutta mutta... mähän olin saanut päähäni tehdä surf'n turf-alkuruokaa. Joten hummeri sai kaverikseen pienen tartarpihvin hepan ulkofileestä. Lisukkeeksi salottisipulia, Myrttisen suolakurkkua, punajuurta ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Pari isoa kapristakin ja tietysti mustapippuri ja suolankukka. Punajuuria ei raakana kaupassa ollut, joten oikaisin ja ostin säilykepunajuuria, jotka viipaloin ohuiksi ja marinoin hetken balsamicossa, ruokosokerissa ja mustapippurissa. 

Surf'n turf, olkaa hyvä:


Koska luvassa oli samppanjaa, olin tehnyt mangosorbettia, jonka ajattelin toimivan hyvin samppanjalorauksen kanssa välisorbettina. Paitsi ettei meillä ollutkaan samppanjaa. No, ei se mitään. Vaalea rommi ajaa saman asian. Sorbetti oli yksinkertaisesti puolijäistä mangoa soseutettuna, yksi valkuainen vaahdotettuna ja ruskeaa sokeria. Ja takas pakkaseen jäätymään.  En tehnyt tästä erityisen makeaa ja sellaisena toimi hyvin. 



Pääruokana oli ankkaa ja paistettua polentaa. Tein polentan jopa pussin ohjeen mukaan, paitsi maustoin vielä muskottipähkinällä ja reilulla määrällä parmesania. Laitoin polentan tekeytymään jääkaappiin ja paistoin siitä palaset annokseen. Paistaminen ei mennyt Strömsösti, en tiedä mikä menee pieleen mutta en vaan osaa. Ei tule rapeaa pintaa ei. Paistoin tän ankanrasvassa, samoin kuin salottisipulit. Ankka sitten. No, miedolla lämmöllä aloin paistaa nahkapuoli alaspäin, sitten kun rasva oli sulanut, käänsin. Maustaminen suolalla ja pippurilla. Olen joskus tehnyt uunissa valmiiksi, mutta pannullakin saa kyllä ankan paistettua sopivan raa'aksi. Nyt kyllä täytyy sanoa, että kun joskus olen irroittanut nahkan ensin, silpunnut sen ja paistanut nahkan erikseen rapeaksi, niin se vaan toimii paremmin. Mutta hyvä kypsyys, hyvä ankka. 

Kastikkeina oli kermainen kahvikastike. Eli vettä, pikakahvijauhetta, ripaus suolaa, mustapippuria ja ruskeaa sokeria. Reilusti kermaa ja koska rommi oli päivän teema, loraus tummaa rommia. Suurustus vaalealla maizenalla. Hyvää. Toisena kastikkeena puolukkakastike. Keitin puolukat ja survoin niistä siivilän läpi sen mitä irti lähti. Suolaa, pippuria, ruskeaa sokeria ja hieman rosmariinia. Tämän suurustin ruskealla maizenalla.  Ja muuten hei, kerrottakoon tässä vaiheessa, että maizenathan on sellaisia idioottivarmoja suurustajia, eikös? Ei voi mennä pieleen? Paitsi että voi. Juu, onnistuin saamaan kahvikastikkeen ensin paakkuiseksi. Superkokki asialla. No, mutta kyllä se siitä tokeni. 


Juomana oli tällainen herkku Tallinnasta. Olin tätä nautiskellut Dominicissa just ankan kanssa, joten tiesin sen toimivan. 


Viimeisenä muttei vähäisimpänä jälkkäri. Kaverini ehdotti kookospannacottaa, mutta mulle siitä juolahti mieleen creme brulee. Ihan koska rakastan sitä rapsakkaa sokerikuorta. Kookoscremebrulee it is, mutta hei... ei unohdeta rommia. Ajatuksena oli se mangosorbetti, chili-rommisiirappia ja kookoscreme brulee, mutta kun aloin miettiä kookosmaidon makua niin hei, sehän suorastaan huusi lorausta tummaa rommia. Ja saikin sen. Ja voi itku kun olikin hyvää. Noin suurin piirtein tässä oli pieni pahvitötsä kookoskermaa, n. 3 dl kuohukermaa, ruskeaa sokeria ja vaniljiasokeria. Ja sitä rommia. Nämä kuumensin kattilassa niin, että sokeri liukeni. Lisäksi viisi keltuaista, joiden rakenteen olin vatkannut rikki. Kermaseos vatkataan sekaan ja kaadetaan annosvuokiin. Vuoat syvälle uunipellille, pellille reilusti vettä ja koko komeus uuniin hieman reilu sataan asteeseen reilu tunniksi. Jäähdytys jääkaapissa, juuri ennen tarjoilua päälle ruskeaa sokeria ja pikku pikku liekinheittimellä sokerin sulattaminen. Tämän kai voi tehdä myös oikein kuumassa uunissa grillivastuksen alla hyvin nopeasti, ettei annos kuitenkaan kuumene. Lisukkeeksi mangosorbettia ja chilirommisiirappia. 

Ja mikähän tän aterian kruunasi? No se jälkkäriviini. Niin kertakaikkisen täydellistä. Että lisää terkkuja sinne Alkoon, ootte ihania! Tämänkin putelin toi kaverini tullessansa, kuulemma kun myyjälle kerrottiin jälkkärin sisältävän kookosta, hän ei ollut tarjonnut vaihtoehtoja. 


Ja siis oikeesti, tää oli niin hykerryttävän hyvä yhdistelmä. Sellainen hihityttävän hyvä. Niin loistava, että olisin jo suin päin rakastunut itseeni, ellen olisi minä. No, ehkä mä rakastuin vähän siihen Alkon myyjään. Ihanalle aterialle täydellinen päätös.