Aloin tuossa viikolla miettiä, että en ole tainnut laittaa ruokaa kahteen viikkoon. Kyllä, kahteen kokonaiseen viikkoon. En ainakaan muista, ehkä korkeintaan jonkun nopean lohipastan. Joo, se on tainnut olla mun ainoa kulinaristinen saavutukseni. Kaksi edellistä viikonloppuakin oon ollut reissussa, joten ei oo ollut mulle tyypillisiä viikonlopun "kokkaan kaiken"-juttujakaan. Arki on ollut yhtä matalalentoa ja aloin jo alkuviikosta isosti kaivata rauhallista viikonloppua ja rauhallista ruoanlaittoa.
Perjantaina olin vielä Helsingissä palaverissa, tuumailin itsekseni, että tuleepahan pitkä päivä ja pitääkö mun lähteä hakemaan McPäivällinen. En jaksa muuta. Sitten tulikin ihanalta ystävältä viesti, jossa hän kutsui mut syömään pihviä ja uunijuureksia. No mutta... No, pystyinhän mä siihen taipumaan. Bussissa istuessani tajusin, että kas, mähän voin sitten kutsua tän ystävän lapsineen lauantaina syömään, ettei hänen tarvii pitkän työpäivän jälkeen kokata. Siispä sain erinomaisen pihvipäivällisen ja kun sen jälkeen lähdin noutamaan lasta Prismasta joulukalenterinmyynnistä, kävin samalla vähän isommin ruokaostoksilla. Matkaan saattoi tarttua myös iiiiso vaaleanpunainen yksisarvinen, mutta ei siitä sen enempiä.
Viime viikolla silmiini osui kaapista käyttämättä jäänyt (ylläri...) ouzopullo. Vähän aikaa mietin, että minkä kanssa ouzoa voisi käyttää ja päätin, että simpukoiden. No nyt mulle oli tulossa kaveri, joka syö kaikkea, ainakin melkein. Siispä ouzosimpukoita ainakin. Pitkän aikaa arvoin mausteita, laitanko tilliä vai persiljaa, laitanko chiliä, mitä mä laitan. Mutta tämmönen tuli. Eli aloitettiin putsaamalla simpukat. Jälkikasvua kiinnosti kovasti, "snäppääkö" eli nappaseeko avonaiset simpukat. Tää tutkittiin yhdessä, auki olleet simpukat kopautettiin pöytään ja ne, jotka eivät snäpänneet eli sulkeutuneet eli koittaneet napata sormesta, päätyivät hävikkiin. Pesin simpukat ja veitsellä poistin parrat. Silppusin salottisipulia ja pari yksikyntistä valkosipulia ja kuullotin niitä hetken öljyssä. Kaadoin sekaan n. desin ouzoa ja keittelin hiljalleen ehkä vartin verran. Lisäsin ripauksen cayennea ja kaadoin simpukat ja tuoretta tilliä sekaan ja kansi päälle. Keitin simpukoita viisi minuuttia, välillä pari kertaa varovasti kääntelin reikäkauhalla. Simpukat avautuu keitettäessä, kiinni jäävät pitää jättää syömättä. Otin simpukat reikäkauhalla kattilasta tarjoiluastiaan ja lorautin kevyesti purkillisen kuohukermaa ja lisää tilliä perään. Keittelin tätä lientä kymmenisen minuuttia ja kaadoin simpukoiden päälle. Lisäksi vielä tilliä ja valmista tuli.
Jo kaataessani ouzon kattilaan tulin siihen tulokseen, että tämä ei voi mennä pahasti pieleen. Tuoksu oli aivan mielettömän hyvä. Ensimmäisen simpukan kohdalla hieman tuumin, että olisiko ouzon maun pitänut olla voimakkaampi, mutta ei. Tää oli just hyvä näin. Ja hyvät ihmiset, siihen on syynsä, että se ouzo on jäänyt juomatta. Eli mä en ouzosta tykkää eikä puolisokaan, joten kaappiin on jäänyt Kreikan-tuliainen. Mut tää ruoka itsessään jo voi olla syy ostaa ouzoa. Vähän arvuuttelin sitäkin, miten ouzo ja kerma toimii, mutta erinomaisesti. Kerma pehmensi makuja ihanasti ja valmistusvaiheen voimakas, vähän lakritsamainen tuoksu vaihtui ihanaksi aniksen vivahteeksi. Cayenne toi mukavasti potkua makuihin. Tilliä vai persiljaa, no, hyvin toimi tilli, ei valittamista. En osaa sanoa, olisiko persilja tuonut jotain uutta tähän, mutta jatkossa kun simpukoita teen, saattaa tämä mennä hyvinkin ohi valkoviinisimpukoista. Ihan pakko oli nimittäin patongin puuttuessa paahtaa leipää, että sai lähmittyä lautaselta viimeisetkin liemet...
Lohkopotut oli niin perus kuin olla voi. Hyvin pestyt rosamunda-perunat lohkottiin ja laitettiin kulhoon. Päälle oliiviöljyä ja chilisuolaa. Uunissa n. puoli tuntia, lämpötila varmaan n. 175. Lopussa laitoin hieman kuumemmalle ja grillivastuksen päälle kun tuntui, ettei potuissa ollut väriä. Perushelppoa. Pesee kaupan ranskikset mennen tullen.
Lisäksi Prismasta tarttui mukaan pieni pala lohta ja karitsan jauhelihaa. Lohen leikkasin pötkylöiksi, pyöräytin korppujauho-suola-pippuriseoksessa ja paistoin nopeasti uunissa kypsäksi. Helppo homma. Karitsasta tein kebakoita. Maustoin jauhelihan paahdetulla valkosipulilla, tuoreella silputulla mintulla (ruukussa luki vahva minttu), chilisuolalla ja mustapippurilla. Valkosipulin paahtaminen on muuten helppoa ja antaa makuihin ihan uutta pehmeyttä ja vivahdetta. Mä käytän yleensä yksikyntisiä valkosipuleita. Leikkaan kuoreen siihen ei-kantapuoleen pienen viillon (tämä on tärkeä, tärkeä työvaihe ellei halua siivoushommiin...) ja laitan uuniin n. 200 asteeseen ehkä vartiksi niin, että valkosipuli pehmenee. No joo, lihan sekaan mausteet ja möyhintää käsin. Puristelin massan varrastikkujen ympärille ja paistoin uunissa kypsäksi, oliskohan ollut n. 180 astetta (kiertoilmauuni) ja reilu vartti. Näistä tulee melko kiinteitä ja kuivia, joten jos tykkää rasvaisemmista niin kannattaa laittaa osa vaikka possun jauhelihaa. Mulla oli reilu puoli kiloa jauhelihaa, yksi yksikyntinen valkosipuli, suolaa, pippuria ja ehkä 10-15 mintunlehteä.
Vähän vahingossa tästä tuli melko Kreikka-teemainen ateria. Joten kastikkeetkin sen mukaan. Kreikkalaista jugurttia siis. Toinen kastike sai mausteekseen raakaa silputtua valkosipulia, tuoretta minttua, chilisuolaa ja ripauksen ruskeaa sokeria. Tää oli noiden kebakoiden kanssa erinomaista. Toisessa oli jugurtin sekaan laitettu vähän majoneesia, paahdettu valkosipuli, suolaa ja ripaus ruskeaa sokeria sekä persiljaa. Lisäksi oli salaattia joka oli yksinkertaista kuin mikä. Pieneksi silputtua kurkkua, tomaattia ja jäävuorisalaattia. Toinen satsi ihan tällaisenaan, toinen satsi maustettiin persiljalla ja kastikkeella, jossa oli oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, sitruunamehua, chilisuolaa ja ripaus ruskeaa sokeria.
Ja ettei syöminen lopu kesken, oli vielä pitsakierteitä. Hieman poikkesi teemasta. Tää meni vähän silleen, että lapsen piti leipoa ne. Hän teki kiltisti pitsataikinan johon mulla on jopa ohje, koska tää on hänen omasta keittokirjastaan. No mut koska olin unohtanut leivinpaperin ja häädin lapsen kauppaan, mä lupauduin tekemään kierteet loppuun. Lisäksi jouduin kauppareissusta antamaan heidän katsoa leffaa ja syödä popparia. No, mut mun ei tarvinnut käydä kaupassa. Joo, Eli tehdään taikina alla olevan ohjeen mukaan. Kaulitaan neliöksi, päälle tomaattikastike, joku täyte (tuossa kinkkua) ja juustoraastetta, kääritään rullalle, viipaloidaan ja laitetaan pellille ja paistetaan. Jos haluaa "pitsatikkareita", noihin voi vielä tuikata varrastikun. Tämä pitsapohjan ohje löytyy NAM!-lasten keittokirjasta.
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g tuoretta tai 11 g kuivahiivaa
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä
Meillä on aina kuivahiivaa, eli sekoitetaan hiiva ja suola jauhoihin ja lisätään nesteeseen. Vaivataan taikinaa, lisätään öljy ja vaivataan vielä. Peitetään kulho liinalla ja annetaan kohota vähintään puoli tuntia (nyt taisi olla toista tuntia). Oli kyllä hyvä taikina tällä kertaa, en tiedä vaikuttiko kohoamisaika vai oliko mittasuhteet vaan niin kohdillaan. Kyllä, lapseni joskus koittaa tehdä reseptin mukaan, mutta joutuu hänkin elämään sen tosiasian kanssa, että meillä ei sitä desimittaa ole... Noita kierteitä kun tekee, niin paistoaika on sellaisen 15-18 min hieman alle 200-asteisessa uunissa.
Jälkkäriksi nautittiin vielä popcorn-kinuskijäätelöä. Jäätelön pohja oli ylläripylläri 4 dl kuohukermaa löysäksi vaahdotettuna, sekaan kaksi pikkupurkkia (ainakin Prismasta löytyy 90 g:n purkkeja neljän purkin pakkauksessa) kondensoitua maitoa. Sinne sekaan n. puoli pussia voipoppareita. Purkkiin ladotaan tätä massaa ja (valmista, jossain oikaisin) kinuskikastiketta ja pakastetaan n. kuusi tuntia. Annokseen päälle ripotellaan vielä vähän suolankukkaa. Tämä hävisi niin nopsaan, ettei kuvata ehtinyt.
Sellainen päivällinen. Laski taas stressitasoa huomattavasti. Ystäväni totesi, että tässä maistuu Kreikka. Ei ehkä niitä aidoimpia Kreikan juttuja, mutta joo, ihan selkeästi tuossa maistui jälkkäriä lukuunottamatta Kreikka. Pitsakierteet kai teki pienen koukkauksen Italian suuntaan, mutta kun kuitenkaan ei ollut alun perin suunnitelmissa mikään Kreikka-päivällinen niin väliäkö hällä. Tai muutenkaan. Bonuksena tässä vielä kävi niin, että lapseni lähti yökylään ja mulla oli suunnitelmissa nauttia yksinäisessä, hiljaisessa talossa muutama lasi kuohuviiniä ja katsella jokunen jakso Gilmoren tyttöjä. Lopputuloksena torkahdin ensimmäisen kerran ennen yhdeksää, alle tunti vieraiden lähdettyä. Mutta sanoisin, että päivällinen täytti tarkoituksensa monella tapaa.
