Syödään yhdessä

Mä olen työpaikaltani saanut ihan mahtavia kavereita ja ystäviä. Ihan huippuja. Osa on siirtynyt toisiin töihin, osa eläkkeellekin, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Siitä huolimatta järjestetään jonkunlaista ajanvietettä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tähän iltaan ajatus lähti alkuvuodesta, kun vaihdeltiin huonoja hankintoja. Eli kaapin perälle unohtuneita laukkuja, kenkiä, kirjoja, huiveja, vaatteita, kaikkea sellaista. Kahviteltiin, nautittiin emännän leipomuksista, juoruiltiin ja itse lähdin kotiin... noh, mukanani enemmän tavaraa kuin mitä mukana oli kun paikalle menin.  Siellä mieleen juolahti, että olispas kiva laitella ruokaa. Taas. Siitä se sitten lähti. Aivan samalla kokoonpanolla ei menty, mutta aika liki. Nyt ei niinkään kokeiltu uusia ruokia vaan tarjolla oli aika paljon vanhoja tuttuja. Mutta pitihän tästä kuitenkin kirjoittaa, ihan vaikka vaan hehkuttaakseni ihmisten ja ruoanlaiton ihanuutta!

Mulla ei kotona tällä hetkellä juuri kokkailumahdollisuuksia ole, joten en päässyt juurikaan valmistelemaan mitään etukäteen. Illallista emäinnöimään oli lupautunut rouva, jossa on sellainen erinomainen ominaisuus, että hän lupasi käsitellä kaikki ällöttävät ja pelottavat raaka-aineet. Siispä kun kutsussa luki, että neljältä aloitetaan, niin minähän olin oven takana kymmeneltä aamulla. Eikä ollut yhtään liian aikaisin, pikkuisen oli sellaista kokkisota-henkistä kellon vilkuilua ja kiirekiirekiirettä viimeisen tunnin ajan. Emäntä hoiti kattauspuolen ihan huipusti, oli pikkusen painetta sen kanssa kun kuitenkin osa syöjistä oli ravintola-alan ammattilaisia ja oli iiiiihan pakko saada astiat mallilleen. Kyllä kuulkaas google on hieno juttu siinä kohtaa kun pohtii, että missähän järjestyksessä lasien kuuluikaan olla. 

No mitä me sitten syötiin? Aperitiiviksi meillä oli lasilliset proseccoa ja sen kanssa tarjoiltiin pikku ylläri. Ylläri siksi, että epäilin, ettei ehkä kaikki kovasti innostuisi syömään possun kieltä. Kyllä, kieli oli ehdottomasti raaka-aine, jonka käsittelyn jätin illan emännälle. Ääretöntä kansalaisrohkeutta osoittaen hän valmistikin meille possun kielen aika lailla tämän mukaisesti. Tarjolla oli myös linkin takaa löytyvää puolukkamajoneesia ja nämä tarjoiltiin ruisleivällä salottisipulisilpun ja herneenversojen kanssa. Hyvää, mutta ajatuksena hieman... jännää. 

Seuraavana oli lihapullia naudan fileestä, paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy enemmän asiaa täältä. Fileen silppusin veitsellä pieneksi, pyörittelin pulliksi ja paistoin suunnilleen mediumiksi erittäin runsaassa voissa. Mausteeksi tuo ei tarvitse muuta kuin suolan ja pippurin, annoksen päälle laitoin vielä vähän salottisipulia. 

Tämän jälkeen olikin sitten sitä pelottavampaa ruokaa. 

No, ihan tuossa muodossaan sitä ei tarjoiltu, mutta olipahan operaatio tuon suolistus. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään keskustelevan juutuubivideon kanssa, "Etkö sä nyt ymmärrä, ettei mulla ole tuollaisia hienoja välineitä!" Lienee sanomatta selvää, että mä en tuohon elukkaan koskenut ennen kuin se oli perattu ja lihat somasti paloiteltuna pikku kulhoon. Eli tarjolla oli sitruunarisottoa, hummeria ja ouzosimpukoita. Hummerin lihat paloiteltiin, sekaan vähän kirkastettua voita, sitruunamehua, paahdettua valkosipulia ja persiljaa, tämä kuumennettiin hetken ajan uunissa ennen tarjoilua. 

Ouzosimpukat uskalsin tehdä ihan itse. Eli pesin simpukat ja poistin niistä parrat. Avonaiset simpukat kopauttelin ja jos eivät sulkeutuneet, heitin pois. Kuullotin voissa salottisipulia ja paljon valkosipulia. Sekaan cayennea ja n. desi ouzoa. Keittelin tätä hetken ja kippasin sekaan purkin kuohukermaa. Keittelin tätä n. 15 minuuttia ja kippasin simpukat ja reilusti tuoretta persiljaa sekaan ja kansi päälle. Keittelin simpukoita viitisen minuuttia välillä käännellen. Auenneet simpukat tarjolle ja jos joku simppusimpukkainen ei avaudu, se heitetään roskiin. Risoton ja örkkien lisäksi tarjolla oli patonkia, jolla sai kaavittua lautaselta viimeisetkin liemet. 

Parilla ruokailijalla taisi mennä simpukkaneitsyyskin tässä yhteydessä. Tuo simpukka-annos on vaan niin kaunis ja ruokahalua herättävän näköinen. Juomana tämän kanssa oli Chablista, joka on kertakaikkisen täydellinen makupari hummerille. 

No mutta sittenhän on välisorbetin aika. Lime-minttusorbettia ja vaaleaa rommia. Parin limen kuoret ja mehut, ruokosokeria, pullollinen limemehua ja tilkka vettä keitettiin niin, että sokeri liukenee liemeen. Kun liemi on jäähtynyt, osa siitä laitetaan blenderiin ja sekaan reilusti tuoretta minttua. Kolme valkuaista vaahdoksi ja sekoitetaan liemi ja valkuaiset. Nyt tämä tehtiin jäätelökoneella, mutta onnistuu varsin hyvin myös pakastimessa, kunhan muistaa sekoitella muutaman kerran pakastamisen aikana. Pikku tilkka Bacardia päälle ja mojitosorbetti on valmis. 

Pääruoaksi oli nautaa kahdella tapaa, porkkana-palsternakkapyrettä, puolukka-rosmariinisiirappia ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Kaksi tapaa eli prässättyä nautaa ja teellä savustettua nautaa. Myös maailma parhaan pyreen ohje löytyy linkin takaa. Juomana oli Garzon Tannat, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen pitkään haudutetun liharuoan punaviini. 

Jälkkäriksi oli ihana kookoksella ja rommilla maustettu creme brulee, mangosorbettia ja chili-rommisiirappia. Vaikka ei olisi kookoksen ystävä, tätä kannattaa kokeilla. Kookos tuntuu lähinnä jälkimaussa ja antaa tietynlaisen kinuskisen vivahteen jälkkäriin. Mangosorbetti koostui soseutetusta mangosta, vatkatuista valkuaisista ja pikku ripauksesta sokeria. Raikas mango, samettinen brulee ja hieman tulinen siirappi on loistava päätös aterialle.  Viininä tälle oli  Chateau d'Arche. 

Aterian jälkeen oli hyvä siirtyä sohvalle köllöttelemään ja nauttimaan vielä pikkuisen viiniä ja paljon naurua ja hulvattomia juttuja. Kiitokset kaikille upeille naisille illasta, syödään taas yhdessä!

Puolukkaa seitsemällä tapaa

No ei nyt ihan. Mutta seitsemän ruokalajia kuiteskin. Oltiin siis sovittu ystävien kanssa kunnon ruokaorgiat. Ja koska mä olen viime aikoina ollut kovasti ihastunut puolukkaan, päätin jakaa tätä suurta tunnettani muillekin. Mitäs siitä, vaikka vähän ennen syöminkejä kuulinkin, että kaikki ei tykkää puolukasta. Nyt saa luvan tykätä. Nih. Ruokalajeja piti alun perin olla kuusi, mutta meille tupsahti mukaan ylläripyllärijälkkäri. Meillä päin se tunnetaan nimellä "mätiä omenoita ja sinappikinuskia". Mutta siitä lisää tuonnempana... Aivan alkuun maistettiin puolukkalikööriä, jonka olin saanut joulupukilta. Likööri oli tehty viskistä, puolukoista ja sokerista ja oli kertakaikkisen herkullista!

Iso osa ruoista oli vanhoja tuttuja, osa ekan kerran viritelmiä. Ihan ekana tarjolla oli lihapullia hepan ulkofileestä ja lisukkeena paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy lisää jutun juurta täällä. Heppa vaan yksinkertaisesti silputtiin veitsellä muhjuksi ja pyöriteltiin palleroisiksi. Palleroiset paistettiin reilussa voissa, samoin kuin lisänä ollut salottisipuli. Smetanan mausteena ollut valkosipuli oli oikeasti yksikyntistä valkosipulia, joka paahdettiin n. 200-asteisessa uunissa vartin verran. Ennen uuniin laittamista kuoreen tehdään viilto, muuten tulee siivoushommia valkosipulin räjähtäessä uuniin. Kokeiltu on, teidän ei tarvitse. Kahteen purkkiin smetanaa meni kolme yksikyntistä valkosipulia, vähän suolaa, mustapippuria ja pikkuisen hunajaa. Näitä sitten dippailtiin. Alun perin pulleroisia piti olla ihan vaan pari, mutta koska lihat Takaladolta tuoneen henkilön käsitys pikku määrästä lihaa poikkeaa mun käsityksestä pikku määrästä lihaa, tämä ruokalaji ei ollutkaan amuse bouche, vaan ihan kunnon alkuruoka-annos. Viininä tälle sekä seuraavalle karitsalle oli Cafe Culture Coffee Mocha. Maku oli jännän savuinen, ei ollenkaan huono. 

Seuraavaksi kokeiltiin kahvisavustettua karitsaa ja puolukkarisottoa. Pannusavustuksesta enemmän täällä, samoin puolukkarisotosta. Tällä kertaa kokeiltiin savustaa kokonaisilla kahvinpavuilla, savustusaika oli kuusi minuuttia, mutta savun maku jäi valitettavan miedoksi. Selvästi kokonaiset pavut vaatisi huomattavasti pidemmän savustusajan tai kovemman lämpötilan. Karitsan kypsyys oli kuitenkin erinomainen ja ihan vaikka itse sanonkin, risotto oli pirun hyvää. Lisänä vielä hillottuja kanttarelleja. Eli keitetään liemi, jossa on reilusti ruskeaa sokeria, vettä, mustapippuria, suolaa, kokonaisia neilikoita ja sipulia. Kanttarellit (tai mieluummin suppikset) sekaan ja purkkiin. Tämän kannattaa antaa tekeytyä ainakin pari päivää ennen herkuttelua. Mutta niin vaan tekee ruoka ihmeitä viinille, tämän annoksen kanssa samasta punkusta hävisi savuisuus. Mitäihmettä? 

Nooh, jatketaan porsastelua. Siirrytään sillijäätelöön. Sillijäätelön valmistuksesta lisää täällä. Juomana oli valkoviini, jonka nimeä en muista. Rieslingiä ja... jotain.  Onneksi mun ystävät syö ihan mitä mä niille keksin tarjota, vaikka sitten sillijädeä. Kala-allergikolle  jäätelön silli korvattiin kylmäsavuhepalla, mutta makumaailma toimi myös hepan kanssa oikein hyvin. Kyllä, santsasin. Enkä ees ollu ainoa. Eli joko noi ihmiset oli tosi tosi nälissään tai voidaan todeta, että sillijäätelö oli hyvää. 

No olisko sitten pääruoan aika? Ei, välissä puolukkasorbettia vodkalla. Sorbetin tekemisestä enemmän täällä, tosin tässä yksilössä oli selvästi enemmän valkuaisia. Maku ja rakennekin toi mieleen oikein kuohkeaksi vatkatun vispipuuron. Hupsoho, vodka vaan jotenkin hävisi jonnekin, sitä ei kyllä edes maun puolesta huomannut. Vaarallista... 

No nyt on pääruoka-aika. Prässättyä nautaa ja porkkana-palsternakkapyrettä. Tähän annokseen löytyy vinkit täältä, tosin porkkana-palsternakkapyreen voi ruskistettiin ensin. Voin ruskistaminen antaa aivan ihanan karamellimaisen maun pyreeseen. Liha olisi pitänyt muhjausvaiheessa puristella paremmin kuivaksi ja paistaa hieman kuumemmalla pannulla, nyt sen kanssa oli hieman hajoamisongelmia. Makuun se ei vaikuttanut ja tässä kohtaa taisi yhdellä sun toisella karata mopo käsistä santsaamisen kanssa. Punkkuna toimi iki-ihana, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Garzon Tannat. The Ainoa Oikea viini pitkään haudutetulle lihalle. Täydellinen. 

No mutta, no mutta.... Täällä on kerrottu mun omenanhapattamiskokeilusta. Päivää ennen kekkereitä sain päähäni, että omputhan voisi paistaa nopeasti. Alun perin tämän piti olla lisuke karitsalle ja meinasin lisäksi sinappikinuskia. Juu, vaellellessani hehtaarihelvetti Prisman käytävillä tuosta vaan tupsahti mieleeni sinappisiirappi ja siitä se jalostui sinappikinuskiksi. Ja ei kun kotiin ja kokeilemaan. Maustoin siis itsetehdyn kinuskin sinappijauheella. Maku on... no en osaa selittää. En vaan osaa. Noh, kotona siis paistoin omenaa, laitoin kinuskia kaveriksi ja hieman paahtopaistia. Maistiainen. Puolison kanssa todettiin, että liha on tässä ihan turhake, tää on selkeä jälkkäri. Vanilijajäätelöä se huuteli, mutta nyt ei ollut tarjolla sitä vaan vaahdotettua ranskankermaa, johon oli sekoitettu sulatettua valkosuklaata. Tulin muuten huomanneeksi ja kokeilleeksi, että vaikka maitosuklaan voi vallan hyvin sulattaa mikrossa, valkosuklaa paloi. Että vesihaude on näköjään kova sana valkosuklaan kanssa, vai voinko syyttää kaverini mikroa? No joo, annoksessa oli siis paistettuja, hapatettuja omppuja, sinappikinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Pari puolukkaakin kun se oli päivän teema. Annos tarjoiltiin pienestä lusikasta, koska oletin, että se on niin hirveää kuraa, ettei sitä kukaan paljoa syö. Nih. Vastoin odotuksia omput meni kaikki ja yksi sun toinen kävi kääppimässä lisää. Yksi sanoi ihastuneensa tähän täysin, mutta kyseisen henkilön kulinaristiset mieltymykset on jo aiemmin todettu kyseenalaisiksi, joten en ehkä ihan täysin vakuuttunut. Mutta omput katosi ja kinuskikin teki kauppansa, joten ei ne huonoja olleet. Ei alkuunkaan, aivan varmasti teen toistekin! Jälkkäriviinin alkon täti möi mulle mainostaen, että se on tehty jo lähes pilaantuneista rypäleistä. Mikäs sen sopivampaa mätien omppujen kanssa! Viini oli hyvää, mutta nyt taas ei pysty nimeä muistamaan...

Toisena jälkkärinä oli suklainen creme brulee, puolukkasorbetti ja valkosuklaavaahto ja annos kruunattiin tillillä. Brulee oli hieman turhan jämäkkä, koska olin tunkenut sinne niin paljon suklaata. Mutta toisaalta, voiko suklaata oikeasti olla liikaa? Tässä vaiheessa iltaa oli silkkaan syömiseen kulutettu aikaa kai liki viisi tuntia ja jos jollain jossain kohtaa olikin edes pienen pieni ajatuksen poikanen käydä ruoan jälkeen jossain yksillä, niin se kyllä katosi. Kyettiin siirtämään itsemme sohvalle ja se olikin sitten siinä. Ähkypähky börps ja örps. Mutta ruoka oli hyvää, sitä oli vähintäänkin riittävästi ja erinomaisen huono huumori toi taatusti naurun muodossa jokusen ikävuoden lisää. Kiitos ihanat ystävät, teidän kanssa on aina vaan niin hiton kivaa!

Suklainen creme brulee, valkosuklaa-ranskankermakastike, puolukkaa jatilliä

Jälkkärikokeilua näin vaihteeksi. Tai mitään kokeilua. Huomenna pitäis tarjota eikä tässä enää muutakaan ehdi tehdä. Tää on jatkoa mun aiemmille suklaa ja puolukka-kokeilulle ja tää nyt saa luvan olla se juttu. Eli kuten otsikko sanoo, oikein suklainen creme brulee, valkosuklaata, puolukkaa ja tilliä.

Brulee kehkeytyi näin:

100-200 g 86 % suklaata 

6 dl kuohukermaa

ruskeaa sokeria maun mukaan (ja vanilijasokeria)

neljä keltuaista

ripaus suolaa

Kuumenna kattilassa kerma ja sokeri ja sulata siihen suklaa. Kuumenna uuni n. 120-asteiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä. Vatkaa kevyesti neljä keltuaista ja vatkaa suklaaseos keltuaisten sekaan. Kaada annosvuokiin ja laita vuoat syvälle uunipellille. Laita pelti uuniin ja kaada pellille vettä niin, että vesiraja on suunnilleen vuokien puolivälissä. Kypsennä n. tunti niin, että bruleet ovat kevyen tytiseviä. Jäähdytä. Itse laitoin nyt 200 g suklaata ja maku oli täyteläisen suklainen, mutta rakenne meni tönköksi. Vähemmällä suklaalla rakenne pysyisi pehmeämpänä. Eli tasapainoilua rakenteen ja suklaan välillä. 

Kastike on kaikessa yksinkertaisuudessaan sulatettua valkosuklaata ja ranskankermaa. Päälle sitten jäisiä puolukoita, tilliä ja pikkuisen puffattua ohraa. Ei kuulkaas hullumpaa, ei ollenkaan. Nyt kun vielä huomenissa saa tän kanssa kunnon jälkkäriviinin niin taitaa tulla aika herkku päätös meidän aterialle. Valkosuklaa ja puolukka, tumma suklaa ja tilli. Kaikki yhdessä sulassa sovussa. Mä vaan olen niin loputtoman ihastunut näihin yhdistelmiin. 

Rommia, rommia, rommia. Ja hummeria.

Edellisessä postauksessani kerroin, että olen kehittänyt mieliteon valmistaa hummeria. Koska itse olen örkkirajoittunut, päätin hyödyntää hummerinvalmistuksessa ystävääni. Meille tarjoutui vähän yllättäen mahdollisuus pitää ihan aikuisten kesken illanistujaiset ja kun mainitaan sana illanistujaiset, mä alan välittömästi suunnitella ruokia. Hummeria siis. Tai no, saman tien sitten kolmen ruokalajin setti, mitä sitä kursailemaan... Työnjaoksi sovittiin kaverille hummerin suolistaminen ja samppanjan avaaminen, mulle muu. Tosin meille kävin niin hassusti, ettei Alkossa myyty samppanjaa. Tai olisi kai myyty, mutta kun ystäväni oli mennyt ostoksille ja sanonut ruoan olevan hummeria, oli myyjä sanonut, että me ei haluta samppanjaa vaan me halutaan tällaista valkkaria.

Terkut vaan Sutelan Alkoon, olit harvinaisen oikeassa! No mutta asiaan.

Tästä lähdetiin. Olin etsinyt valmiiksi youtubesta opastusta hummerin kuorimiseen ja siis vau, sehän meni ku Strömsössä! Hummerimme tosin oli yksikätinen yksilö, mutta niiiin hienosti siitä saatiin lihat irti. Tai saatiin ja saatiin, mä en pystynyt edes kunnolla katsomaan koko operaatiota. 

Mä olin päättänyt liekittää tuon ja tehdä sille rommi-chili-voikastikkeen. Olin ensin keitellyt tummaa rommia ja chiliä, osan siitä otin talteen voikastiketta varten, osan keittelin jälkiruoalle ruskean sokerin kanssa siirapiksi. Voikastike oli... voikastike. Lopputulos oli kyllä oikein hyvä, mutta valmistus oli mallia "Oho, tänne vähän lorahti valkoviinietikkaa, no laitetaan lisää rommia, onkohan täällä tarpeeksi keltuaisia, voi ruma sana, tää ei sakene, eikusakenee...", eli ei siitä sen enempää. Rommia, valkoviinietikkaa, suolaa, ruskeaa sokeria, chiliä. Siinä mausteet. Rommi ja chili maistui mietoina, mutta oli kyllä hyvä kastike. Osa hummerista silputtiin, osa liekitettiin. Nopea paistaminen ja liekitys tummalla rommilla. 

Mutta mutta... mähän olin saanut päähäni tehdä surf'n turf-alkuruokaa. Joten hummeri sai kaverikseen pienen tartarpihvin hepan ulkofileestä. Lisukkeeksi salottisipulia, Myrttisen suolakurkkua, punajuurta ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Pari isoa kapristakin ja tietysti mustapippuri ja suolankukka. Punajuuria ei raakana kaupassa ollut, joten oikaisin ja ostin säilykepunajuuria, jotka viipaloin ohuiksi ja marinoin hetken balsamicossa, ruokosokerissa ja mustapippurissa. 

Surf'n turf, olkaa hyvä:

Koska luvassa oli samppanjaa, olin tehnyt mangosorbettia, jonka ajattelin toimivan hyvin samppanjalorauksen kanssa välisorbettina. Paitsi ettei meillä ollutkaan samppanjaa. No, ei se mitään. Vaalea rommi ajaa saman asian. Sorbetti oli yksinkertaisesti puolijäistä mangoa soseutettuna, yksi valkuainen vaahdotettuna ja ruskeaa sokeria. Ja takas pakkaseen jäätymään.  En tehnyt tästä erityisen makeaa ja sellaisena toimi hyvin. 

Pääruokana oli ankkaa ja paistettua polentaa. Tein polentan jopa pussin ohjeen mukaan, paitsi maustoin vielä muskottipähkinällä ja reilulla määrällä parmesania. Laitoin polentan tekeytymään jääkaappiin ja paistoin siitä palaset annokseen. Paistaminen ei mennyt Strömsösti, en tiedä mikä menee pieleen mutta en vaan osaa. Ei tule rapeaa pintaa ei. Paistoin tän ankanrasvassa, samoin kuin salottisipulit. Ankka sitten. No, miedolla lämmöllä aloin paistaa nahkapuoli alaspäin, sitten kun rasva oli sulanut, käänsin. Maustaminen suolalla ja pippurilla. Olen joskus tehnyt uunissa valmiiksi, mutta pannullakin saa kyllä ankan paistettua sopivan raa'aksi. Nyt kyllä täytyy sanoa, että kun joskus olen irroittanut nahkan ensin, silpunnut sen ja paistanut nahkan erikseen rapeaksi, niin se vaan toimii paremmin. Mutta hyvä kypsyys, hyvä ankka. 

Kastikkeina oli kermainen kahvikastike. Eli vettä, pikakahvijauhetta, ripaus suolaa, mustapippuria ja ruskeaa sokeria. Reilusti kermaa ja koska rommi oli päivän teema, loraus tummaa rommia. Suurustus vaalealla maizenalla. Hyvää. Toisena kastikkeena puolukkakastike. Keitin puolukat ja survoin niistä siivilän läpi sen mitä irti lähti. Suolaa, pippuria, ruskeaa sokeria ja hieman rosmariinia. Tämän suurustin ruskealla maizenalla.  Ja muuten hei, kerrottakoon tässä vaiheessa, että maizenathan on sellaisia idioottivarmoja suurustajia, eikös? Ei voi mennä pieleen? Paitsi että voi. Juu, onnistuin saamaan kahvikastikkeen ensin paakkuiseksi. Superkokki asialla. No, mutta kyllä se siitä tokeni. 

Juomana oli tällainen herkku Tallinnasta. Olin tätä nautiskellut Dominicissa just ankan kanssa, joten tiesin sen toimivan. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä jälkkäri. Kaverini ehdotti kookospannacottaa, mutta mulle siitä juolahti mieleen creme brulee. Ihan koska rakastan sitä rapsakkaa sokerikuorta. Kookoscremebrulee it is, mutta hei... ei unohdeta rommia. Ajatuksena oli se mangosorbetti, chili-rommisiirappia ja kookoscreme brulee, mutta kun aloin miettiä kookosmaidon makua niin hei, sehän suorastaan huusi lorausta tummaa rommia. Ja saikin sen. Ja voi itku kun olikin hyvää. Noin suurin piirtein tässä oli pieni pahvitötsä kookoskermaa, n. 3 dl kuohukermaa, ruskeaa sokeria ja vaniljiasokeria. Ja sitä rommia. Nämä kuumensin kattilassa niin, että sokeri liukeni. Lisäksi viisi keltuaista, joiden rakenteen olin vatkannut rikki. Kermaseos vatkataan sekaan ja kaadetaan annosvuokiin. Vuoat syvälle uunipellille, pellille reilusti vettä ja koko komeus uuniin hieman reilu sataan asteeseen reilu tunniksi. Jäähdytys jääkaapissa, juuri ennen tarjoilua päälle ruskeaa sokeria ja pikku pikku liekinheittimellä sokerin sulattaminen. Tämän kai voi tehdä myös oikein kuumassa uunissa grillivastuksen alla hyvin nopeasti, ettei annos kuitenkaan kuumene. Lisukkeeksi mangosorbettia ja chilirommisiirappia. 

Ja mikähän tän aterian kruunasi? No se jälkkäriviini. Niin kertakaikkisen täydellistä. Että lisää terkkuja sinne Alkoon, ootte ihania! Tämänkin putelin toi kaverini tullessansa, kuulemma kun myyjälle kerrottiin jälkkärin sisältävän kookosta, hän ei ollut tarjonnut vaihtoehtoja. 

Ja siis oikeesti, tää oli niin hykerryttävän hyvä yhdistelmä. Sellainen hihityttävän hyvä. Niin loistava, että olisin jo suin päin rakastunut itseeni, ellen olisi minä. No, ehkä mä rakastuin vähän siihen Alkon myyjään. Ihanalle aterialle täydellinen päätös.