Helppo mökkipiirakka hieman paremmilla lisukkeilla

Mökkipiirakka. Miksi ihmeessä se on mökkipiirakka? Siksi, että meillä ei ole mökillä juoksevaa vettä ja siksi kokkaaminen tapahtuu tiskiä säästellen. Tämän piirakan valmistamiseen tarvitaan astioina vain yksi kulho, vuoka ja jos haluaa niin lusikka. Ja lisäksi tämän tarveaineista suuri osa löytyy tiettynä vuodenaikana omalta mökkitontilta. Yleisimmin siis teen tämän mustikasta.

Nyt kuitenkin puolukkaa. Syystä että mulle on ensi viikonloppuna tulossa Hienoja Ruokavieraita ja haluan heille tarjota jotain puolukkaista, koska ruokailu tapahtuu sadonkorjuuteemalla ja mun mielestä puolukka sopii sadonkorjuuteemaan erinomaisesti. No mutta mennään asiaan.

Homma menee näin:


n. 0,5 litraa marjoja (puolukkaa, mustikkaa, vadelmaa, viinimarjoja, mitä nyt sattuu olemaan)
n. 2 rkl vehnäjauhoja
1-2 rkl ruokokidesokeria

Voitele vuoka, sekoita nämä ainekset kulhossa ja kippaa vuokaan.

Laita samaiseen kulhoon
n. 50 g voita
n. 0,5 dl ruokokidesokeria
n. desin verran vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(kardemummaa, kanelia, vanilijasokeria...)

Nypi taikina muruiseksi. Sopiva rakenne on sellainen, että taikinasta saa puristettua pallon, mutta jos sitä ei purista, se on muruisaa. Rakennetta on helppo säätää vehnäjauhojen ja voin määrällä, ei oo niin justiinsa. Oikeasti mä en ole koskaan mitannut tähän yhtään mitään. Maistan onko sopivan makeaa ja rakenne menee ihan näppituntumalla. Muista mausteista, eli kardemummat, kanelit ja muut. Mustikka ja kardemumma on mainio makupari, kanelihan toimii puolukalle ja punaisille viinimarjoille ihanasti, mielikuvitusta voi käyttää.

Noh, kun taikina on murua, se kipataan vuokaan marjojen päälle ja levitetään silleen suunnilleen. Koko komeus paistetaan uunissa, n. 200 astetta ja 25-30 minuuttia. Helpoimmillaan eli mökillä tämä tarjoillaan valmiin vanilijakastikkeen kanssa, nyt tein tälle hieman toisenlaiset lisukkeet.

Eli sinappikinuskia. Homma toimii niin, että keitellään kinuski (kvg tai keitä ruokofariinisokerin ja kerman seosta ripauksella suolaa maustettuna kunnes rakenne on sopiva) ja otetaan se pois levyltä. Siihen lisätään maun mukaan 1-2 tl sinappijauhetta ja kiehautetaan pian uudelleen.

Sitten valkosuklaavaahtoa. No, sulatetaan valkosuklaata levy, vaahdotetaan purkki ranskankermaa ja sekoitetaan yllämainitut keskenään. Sitten laitetaan tarjolle piirakkaa, kinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Laitoin vielä pintaan hippusen paahdettua hamppurouhetta ja nautin. Nautin suuresti. Ei kannata säikähtää kinuskin sinappisuutta, itse tein nyt melko voimakkaan sinappista. Jotenkin vaan se sinappisuus katoaa ja pehmenee makean piirakan ja valkosuklaavaahdon sekaan ja jättää vain ihan mielettömän ihanan ja jotenkin sanoinkuvaamattoman (no hei, sinappikinuskia...) maun. Love this. Mutta jos ei uskalla, niin tuo piirakka kyllä sulaa suussa jäden tai vanilijakastikkeenkin kanssa!

Täydellinen täyte vanilijabostonille

Mua on monta päivää vainonnut pullahimo. Sellaisen täydellisen töhnäisen pullan himo. Sellaisen pullan, joka on sisältä melkein, mutta ei ihan raa'an puolella. Ja ennen kaikkea sellaisen, jossa on täydellisesti pullataikinaan imeytyvä täyte, joka tekee ihan mahdottomaksi sanoa, missä on pullaa ja missä täytettä.

Ja sellaisen täytteen kehitin. Pullataikinan nyt tein ilman reseptiä, siihen ohjeita löytyy jokaisesta vehnäjauhopussistakin. Tästä tuli täytettä puolen litran taikinaan. Mutta se täyte. Nyt täyte oli se juttu. Täytteessä oli

n. 150 g voita sulatettuna

1-1,5 dl vanilijakreemijauhetta (paistonkestävää)

1 pieni (n. 100 g) purkki makeutettua kondensoitua maitoa

Sekoita täytteen ainesosat. Kauli kohotettu pullataikina paksuksi levyksi ja levitä täyte taikinalle. Rullaa taikina kuten tekisit korvapuusteja. Leikkaa n. 3 cm paksuiksi siivuiksi ja lado siivut voideltuun uunivuokaan. Itse laitoin päälle vielä reilusti sulatettuun voihin sekoitettua ruokosokeria. Yhtään ei liioitella makeutta, ei... Paista 200-asteisessa uunissa n. 30-35 minuuttia. Itse laitoin reilu 20 minuutin kuluttua uunin pienemmälle, ettei pinta ruskistu liikaa. Tästä tuli ylitsetursuava boston uunivuokaan, luultavasti sellaisia siivon näköisiä bostonkakkuja kakkuvuokaan tästä tulisi kaksi kappaletta. Tällöin paistoaika on n. 20-25 minuuttia. 

Mun leipomukset on aina vähintäänkin kyseenalaisen näköisiä kyllä, mutta kuten tuosta leikatusta palasesta näkee, täyte on miltei imeytynyt taikinaan ja pulla oli juuri sellaista ihanan, suorastaan syntisen tahmaisen pehmeää ja kondensoitu maito toi siihen ihanan kinuskisen vivahteen. 

Jotain voinee pullan herkullisuudesta päätellä siitäkin, että tämä puolen litran taikinaan leivottu kakku katosi ennätysvauhtia. Kun pulla oli valmista kahdeksalta illalla, niin seuraavana päivänä kuudelta se oli ikään kuin finito. Loppu. Ei ole enää. Ja mä sentään olin töissä koko päivän. Ja me ollaan nukuttukin! Eli käytännössä mä syytän noita kahta syöjää siitä, että se vaan katosi. Just perfect!

Helppo ja herkullinen kahden suklaan mousse

Nythän kaikki kahden tai maksimissaan kolmen raaka-aineen jutut on hitti ja trendi ja kova sana ja hip. No mä olen nyt kerrankin ihan trendien harjalla tai jotain, koska mä tein kahden suklaan ja kolmen raaka-aineen suklaamoussea. Tästä ei kyllä varmaan mousse helpommaksi mene. No jos haluaa vain yhden suklaan moussea niin sitten selviää kahdella raaka-aineella.

No joo joo, noi koristehärpäkkeet sitten vielä lisäksi. Tästä satsista tulee neljä hyvinkin riittävää annosta. Valko- ja maitosuklaalla moussesta tulee todella makeaa, eli tätä ei isoa satsia tarvii. Joskus olen tehnyt tätä Lidlin 86-prosenttisesta suklaasta, silloin ollaan ihan eri sfääreissä. Silloin muuten marjana toimii hienosti vaikka puolukka. Mousseja voi maustaa haluamallaan tavalla, vaikka turkinpippurirouheella, chilillä, mariannerouheella tai vaikka appelsiininkuorella. Ja jos ranskankerman käyttö suklaamoussessa hirvittää, niin voidaanhan se toki vaihtaa vaahdotettuun kermaan. Itse tykkään enempi tästä versiosta. Tässä nyt kuitenkin perusohje kahden suklaan mousselle:

300 g ranskankermaa

100 g maitosuklaata tai tummaa suklaata

100 g valkosuklaata

Vaahdota ranskankerma. Kyllä, ranskankerma vaahdottuu melkoisen helposti vaikka sähkövatkaimella. Sulata suklaat erikseen, joko mikrossa hyvin miedolla lämmöllä tai vesihauteessa. Sekoita puolet ranskankermasta maitosuklaaseen, puolet valkosuklaaseen. Lusikoi vaahdot annoskulhoihin ja koristele halutessasi kuvioita cocktailtikulla. Anna moussen levätä jääkaapissa mielellään vähintään puoli tuntia, vallan hyvin vaikka seuraavaan päivään. Koristele marjoilla ja vaikka mintunlehdillä. Nauti. 

Eipä jälkkäri juuri tästä helpommaksi mene. 

Skumppaletut

Voi kyllä. Nyt vähän hävettää, mutta mulla jäi skumppaa juomatta. Yön yli levännyttä skumppaa, eikä sitä tehnyt mieli juoda. En ymmärrä. Olenkohan rikki? No, onneksi kuohuviinille on paljonkin sopivia käyttötarkoituksia, tällä kertaa tein siitä lettuja. Tietty jos vaan haluaa tehdä maidottomia lettuja ilman skumppaa, niin omenamehu antaa kivan maun letuille. Mutta kyllä vaan kuohuviini on ihan oma juttunsa, niin mahtavan hyvä maku ja kivan kuohkean rapsakka rakenne.  Yleensä kuitenkin jos teen isomman taikinan niin käytän osan nestettä omenamehua.

Siinähän se kaikessa yksinkertaisuudessaan on. 

Tässä suurin piirtein taikinan ohje kolmeen isoon lettuun:

1 kananmuna

n. 2 dl nestettä (skumppaa, omenamehua tai yhdistelmä kumpaakin)

n. 1 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

(ruoko)sokeria maun mukaan

Sekoita kananmunista rakenne rikki. Lisää neste tai jos käytät kuohuviiniä, säästä n. puolet skumpasta lisättäväksi ihan viimeisenä. Sekoita taikinaan kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota n. vartti. Lopuksi lisää loppu kuohuviini ja sekoita varovasti. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Paista letut.

Parhaat letuthan paistetaan voilla, valurautapannulla. Tietysti jos maidottomuus on se juttu, pitää käyttää margariinia. Mun tapa saada letut rapeiksi ja pitsireunaisiksi on se, että teen löysähköä taikinaa ja valutan taikinan pannulle ohuena nauhana. Itse tykkään melko tummista lettusista, kuten kuvasta näkyy. Lisukkeena oli itsetehtyä kirsikkahilloa. Pikkunen upgrade perinteiselle iltaherkulle. 

Avocadojäätelö ja muuta herkkua

Hiljaista pitelee edelleen. Mutta nyt iski taas sellainen ajatus, joka oli pakko toteuttaa ja jakaa teille. Eli avocado-minttu-limejäätelö. Pohjana toimi taas jälleen kerran kuohukerma ja kondensoitu maito, kuten muissakin mun jäätelöissä. Nyt oli suunnitteilla muita juttuja avocadosta ja kun kerran tuli säkillinen ostettua, niin...

Avocadojäätelöä ja marjoja

Eli vaahdotin pari purkkia kuohukermaa löysäksi vaahdoksi. Sekaan purkki kondensoitua maitoa. Sitten blenderiin tai johonkin vastaavaan härpäkkeeseen neljä avocadoa, pari kourallista tuoretta minttua ja paaaljon limemehua. Niin paljon, että valmis muhju hieman kiristää leukaperiä. Rohkeampi laittaisi vähän chiliäkin sekaan, mutta tein nyt tällaisen turvallisen version. Tämä blendataan sileäksi. Sekoitetaan tämä avocadomössö ja kerma-kondensoitu maitoseos ja pakastetaan. Sellaisen viisi-kuusi tuntia ottaa jäätyminen eikä jäätelöä tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana. Parhaimmillaan tämä on hieman pehmeänä, joten jos jäätelö ehtii jäätyä ihan kovaksi, kannattaa se ottaa ajoissa sulamaan hieman. 

Lisänä tarjosin mansikoita, pensasmustikoita ja päälle tuoretta minttua. Ihanan kermainen ja pehmeä, samettisen upea jäätelö! Marjat tuo ihanan lisänsä tähän, mustikka ja minttu toimii yhdessä mun makuun melkeinpä paremmin kuin perinteinen mansikka ja minttu. 

Jaa mitä muuta tästä voi tehdä. No, mä tein hieman isomman satsin tuota avocado-lime-minttua. Osan sitten sekoitin ranskankermaan, maustoin suolalla, Texas Pete-kastikkeella ja ripauksella ruokosokeria. Valkosipulikin toimii tähän erinomaisesti. Tämä sitten tortillan kastikkeeksi. Loistavaa. Ihanaa. Pehmeää ja samalla vähän tulista. 

Avocadosta on niiiin moneksi!

Paistettua vuohenjuustoa, marenkia ja appelsiini-inkiväärikastiketta

En mä ihan ole kokkailua unohtanut. En ollenkaan. Viime viikkoina vaan jatkuva kiire töissä ja kotona ikuisesti jatkuva remontti on tehneet olemisesta lähinnä päivästä toiseen suoriutumista, jossa ei ole tilaa suunnittelulle, ajattelemiselle saati sitten tekemiselle. Viime viikonloppuna kuitenkin käytin hetken selaillen netistä ihania ruokajuttuja ja siitä se ajatus sitten lähti. Olin menossa siskolle yökylään ja soitin, että saanko saanko tehdä teillä iltapalaa?

Paistettua vuohenjuustoa, marenkia ja inkivääri-appelsiinikastiketta

Ostin kuorellista vuohenjuustoa, pari appelsiinia, inkivääriä, marenkeja ja koska minttua ei ollut, ostin sitruunamelissaa. Ensin keittelin kastikkeen appelsiininkuoriraasteesta, appelsiinimehusta ja siitä hedelmämuhjusta, jota appelsiinin puristamisesta nyt tulee, mausteena muutama viipale tuoretta inkivääriä ja sopivasti ruokosokeria ja ripaus suolaa. Makumaailma oli sellainen, että mielelläni lisäisin siihen vielä vähän chiliä tuomaan potkua. 

Sitten paistoin vuohenjuustoviipaleet, kuvan yksilöt jäivät turhan vaaleiksi, mutta kun. Mulla aina tuppaa jäämään ne pannuun kiinni. Sitten vaan lautaselle juusto, kastike, vähän murennettua marenkia ja pari kokonaistakin. Koristeeksi sitruunamelissaa. 

Mun makuun oikein kiva pieni herkkupala, minttu olisi vielä täydentänyt makumaailmaa hienosti. Plussaa helppoudesta. Appelsiinikastike vaan paranee jos se saa rauhassa viilentyä vaikka jääkaapissa, eli sen voi varsin hyvin tehdä jo vaikka edellisenä päivänä. Marengitkin saa kaupan hyllyltä, eli itse annoksen tekemiseen ei viittä minuuttia kauempaa mennyt. 

Kinuskirisotto

Että sillälailla. Lapsessani on sellainen rakennevika, että hän ei tykkää risotosta. Tänään mupeltaessaan porkkanarisottoa hän pyysi, että enkö mä joskus voisi tehdä jotain hyvää risottoa!! Vaikka vaahtokarkkirisottoa tai kinuskirisottoa! Saamasi pitää, senkin pieni rääpäle!

Siispä kinuskirisottoa. Muuten tää oli ihan perusrisottoa skumppalisineen, mutta jätin tän ilman sipulia, nesteenä tosiaan vettä ja skumppaa. Mausteena oli chilisuolaa ja reeeeilusti valmista kinuskikastiketta. Juustona käytin reilun klöntin Philadelphia-juustoa ja koristeena oli jotain raffeltaffelföffel suolaisia suklaapalleroita. 

Mä itse olisin hyvin voinut tykätä tästä vaikka marinoidun ananaksen kanssa, suklaapallot oli vähän liikaa. Ja mielikuvitus lähti heti kiitoon, miksen mä aikaisemmin ole tajunnut tehdä jälkkäririsottoja? Tummalla rommilla ja chilillä maustettu kookosrisotto? Hei haloo, tässä on ihan mielettömät mahdollisuudet. Waaaau!

Jaa tykkäskö lapsi? No, en oo sen ikinä nähnyt syövän noin paljon risottoa. Mut kuulemma riisien pitäis olla vielä kypsempiä.

Puolukkaa seitsemällä tapaa

No ei nyt ihan. Mutta seitsemän ruokalajia kuiteskin. Oltiin siis sovittu ystävien kanssa kunnon ruokaorgiat. Ja koska mä olen viime aikoina ollut kovasti ihastunut puolukkaan, päätin jakaa tätä suurta tunnettani muillekin. Mitäs siitä, vaikka vähän ennen syöminkejä kuulinkin, että kaikki ei tykkää puolukasta. Nyt saa luvan tykätä. Nih. Ruokalajeja piti alun perin olla kuusi, mutta meille tupsahti mukaan ylläripyllärijälkkäri. Meillä päin se tunnetaan nimellä "mätiä omenoita ja sinappikinuskia". Mutta siitä lisää tuonnempana... Aivan alkuun maistettiin puolukkalikööriä, jonka olin saanut joulupukilta. Likööri oli tehty viskistä, puolukoista ja sokerista ja oli kertakaikkisen herkullista!

Iso osa ruoista oli vanhoja tuttuja, osa ekan kerran viritelmiä. Ihan ekana tarjolla oli lihapullia hepan ulkofileestä ja lisukkeena paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy lisää jutun juurta täällä. Heppa vaan yksinkertaisesti silputtiin veitsellä muhjuksi ja pyöriteltiin palleroisiksi. Palleroiset paistettiin reilussa voissa, samoin kuin lisänä ollut salottisipuli. Smetanan mausteena ollut valkosipuli oli oikeasti yksikyntistä valkosipulia, joka paahdettiin n. 200-asteisessa uunissa vartin verran. Ennen uuniin laittamista kuoreen tehdään viilto, muuten tulee siivoushommia valkosipulin räjähtäessä uuniin. Kokeiltu on, teidän ei tarvitse. Kahteen purkkiin smetanaa meni kolme yksikyntistä valkosipulia, vähän suolaa, mustapippuria ja pikkuisen hunajaa. Näitä sitten dippailtiin. Alun perin pulleroisia piti olla ihan vaan pari, mutta koska lihat Takaladolta tuoneen henkilön käsitys pikku määrästä lihaa poikkeaa mun käsityksestä pikku määrästä lihaa, tämä ruokalaji ei ollutkaan amuse bouche, vaan ihan kunnon alkuruoka-annos. Viininä tälle sekä seuraavalle karitsalle oli Cafe Culture Coffee Mocha. Maku oli jännän savuinen, ei ollenkaan huono. 

Seuraavaksi kokeiltiin kahvisavustettua karitsaa ja puolukkarisottoa. Pannusavustuksesta enemmän täällä, samoin puolukkarisotosta. Tällä kertaa kokeiltiin savustaa kokonaisilla kahvinpavuilla, savustusaika oli kuusi minuuttia, mutta savun maku jäi valitettavan miedoksi. Selvästi kokonaiset pavut vaatisi huomattavasti pidemmän savustusajan tai kovemman lämpötilan. Karitsan kypsyys oli kuitenkin erinomainen ja ihan vaikka itse sanonkin, risotto oli pirun hyvää. Lisänä vielä hillottuja kanttarelleja. Eli keitetään liemi, jossa on reilusti ruskeaa sokeria, vettä, mustapippuria, suolaa, kokonaisia neilikoita ja sipulia. Kanttarellit (tai mieluummin suppikset) sekaan ja purkkiin. Tämän kannattaa antaa tekeytyä ainakin pari päivää ennen herkuttelua. Mutta niin vaan tekee ruoka ihmeitä viinille, tämän annoksen kanssa samasta punkusta hävisi savuisuus. Mitäihmettä? 

Nooh, jatketaan porsastelua. Siirrytään sillijäätelöön. Sillijäätelön valmistuksesta lisää täällä. Juomana oli valkoviini, jonka nimeä en muista. Rieslingiä ja... jotain.  Onneksi mun ystävät syö ihan mitä mä niille keksin tarjota, vaikka sitten sillijädeä. Kala-allergikolle  jäätelön silli korvattiin kylmäsavuhepalla, mutta makumaailma toimi myös hepan kanssa oikein hyvin. Kyllä, santsasin. Enkä ees ollu ainoa. Eli joko noi ihmiset oli tosi tosi nälissään tai voidaan todeta, että sillijäätelö oli hyvää. 

No olisko sitten pääruoan aika? Ei, välissä puolukkasorbettia vodkalla. Sorbetin tekemisestä enemmän täällä, tosin tässä yksilössä oli selvästi enemmän valkuaisia. Maku ja rakennekin toi mieleen oikein kuohkeaksi vatkatun vispipuuron. Hupsoho, vodka vaan jotenkin hävisi jonnekin, sitä ei kyllä edes maun puolesta huomannut. Vaarallista... 

No nyt on pääruoka-aika. Prässättyä nautaa ja porkkana-palsternakkapyrettä. Tähän annokseen löytyy vinkit täältä, tosin porkkana-palsternakkapyreen voi ruskistettiin ensin. Voin ruskistaminen antaa aivan ihanan karamellimaisen maun pyreeseen. Liha olisi pitänyt muhjausvaiheessa puristella paremmin kuivaksi ja paistaa hieman kuumemmalla pannulla, nyt sen kanssa oli hieman hajoamisongelmia. Makuun se ei vaikuttanut ja tässä kohtaa taisi yhdellä sun toisella karata mopo käsistä santsaamisen kanssa. Punkkuna toimi iki-ihana, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Garzon Tannat. The Ainoa Oikea viini pitkään haudutetulle lihalle. Täydellinen. 

No mutta, no mutta.... Täällä on kerrottu mun omenanhapattamiskokeilusta. Päivää ennen kekkereitä sain päähäni, että omputhan voisi paistaa nopeasti. Alun perin tämän piti olla lisuke karitsalle ja meinasin lisäksi sinappikinuskia. Juu, vaellellessani hehtaarihelvetti Prisman käytävillä tuosta vaan tupsahti mieleeni sinappisiirappi ja siitä se jalostui sinappikinuskiksi. Ja ei kun kotiin ja kokeilemaan. Maustoin siis itsetehdyn kinuskin sinappijauheella. Maku on... no en osaa selittää. En vaan osaa. Noh, kotona siis paistoin omenaa, laitoin kinuskia kaveriksi ja hieman paahtopaistia. Maistiainen. Puolison kanssa todettiin, että liha on tässä ihan turhake, tää on selkeä jälkkäri. Vanilijajäätelöä se huuteli, mutta nyt ei ollut tarjolla sitä vaan vaahdotettua ranskankermaa, johon oli sekoitettu sulatettua valkosuklaata. Tulin muuten huomanneeksi ja kokeilleeksi, että vaikka maitosuklaan voi vallan hyvin sulattaa mikrossa, valkosuklaa paloi. Että vesihaude on näköjään kova sana valkosuklaan kanssa, vai voinko syyttää kaverini mikroa? No joo, annoksessa oli siis paistettuja, hapatettuja omppuja, sinappikinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Pari puolukkaakin kun se oli päivän teema. Annos tarjoiltiin pienestä lusikasta, koska oletin, että se on niin hirveää kuraa, ettei sitä kukaan paljoa syö. Nih. Vastoin odotuksia omput meni kaikki ja yksi sun toinen kävi kääppimässä lisää. Yksi sanoi ihastuneensa tähän täysin, mutta kyseisen henkilön kulinaristiset mieltymykset on jo aiemmin todettu kyseenalaisiksi, joten en ehkä ihan täysin vakuuttunut. Mutta omput katosi ja kinuskikin teki kauppansa, joten ei ne huonoja olleet. Ei alkuunkaan, aivan varmasti teen toistekin! Jälkkäriviinin alkon täti möi mulle mainostaen, että se on tehty jo lähes pilaantuneista rypäleistä. Mikäs sen sopivampaa mätien omppujen kanssa! Viini oli hyvää, mutta nyt taas ei pysty nimeä muistamaan...

Toisena jälkkärinä oli suklainen creme brulee, puolukkasorbetti ja valkosuklaavaahto ja annos kruunattiin tillillä. Brulee oli hieman turhan jämäkkä, koska olin tunkenut sinne niin paljon suklaata. Mutta toisaalta, voiko suklaata oikeasti olla liikaa? Tässä vaiheessa iltaa oli silkkaan syömiseen kulutettu aikaa kai liki viisi tuntia ja jos jollain jossain kohtaa olikin edes pienen pieni ajatuksen poikanen käydä ruoan jälkeen jossain yksillä, niin se kyllä katosi. Kyettiin siirtämään itsemme sohvalle ja se olikin sitten siinä. Ähkypähky börps ja örps. Mutta ruoka oli hyvää, sitä oli vähintäänkin riittävästi ja erinomaisen huono huumori toi taatusti naurun muodossa jokusen ikävuoden lisää. Kiitos ihanat ystävät, teidän kanssa on aina vaan niin hiton kivaa!

Suklainen creme brulee, valkosuklaa-ranskankermakastike, puolukkaa jatilliä

Jälkkärikokeilua näin vaihteeksi. Tai mitään kokeilua. Huomenna pitäis tarjota eikä tässä enää muutakaan ehdi tehdä. Tää on jatkoa mun aiemmille suklaa ja puolukka-kokeilulle ja tää nyt saa luvan olla se juttu. Eli kuten otsikko sanoo, oikein suklainen creme brulee, valkosuklaata, puolukkaa ja tilliä.

Brulee kehkeytyi näin:

100-200 g 86 % suklaata 

6 dl kuohukermaa

ruskeaa sokeria maun mukaan (ja vanilijasokeria)

neljä keltuaista

ripaus suolaa

Kuumenna kattilassa kerma ja sokeri ja sulata siihen suklaa. Kuumenna uuni n. 120-asteiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä. Vatkaa kevyesti neljä keltuaista ja vatkaa suklaaseos keltuaisten sekaan. Kaada annosvuokiin ja laita vuoat syvälle uunipellille. Laita pelti uuniin ja kaada pellille vettä niin, että vesiraja on suunnilleen vuokien puolivälissä. Kypsennä n. tunti niin, että bruleet ovat kevyen tytiseviä. Jäähdytä. Itse laitoin nyt 200 g suklaata ja maku oli täyteläisen suklainen, mutta rakenne meni tönköksi. Vähemmällä suklaalla rakenne pysyisi pehmeämpänä. Eli tasapainoilua rakenteen ja suklaan välillä. 

Kastike on kaikessa yksinkertaisuudessaan sulatettua valkosuklaata ja ranskankermaa. Päälle sitten jäisiä puolukoita, tilliä ja pikkuisen puffattua ohraa. Ei kuulkaas hullumpaa, ei ollenkaan. Nyt kun vielä huomenissa saa tän kanssa kunnon jälkkäriviinin niin taitaa tulla aika herkku päätös meidän aterialle. Valkosuklaa ja puolukka, tumma suklaa ja tilli. Kaikki yhdessä sulassa sovussa. Mä vaan olen niin loputtoman ihastunut näihin yhdistelmiin. 

Kardemummalla maustettua valkosuklaavaahtoa, puolukkaa, tilliä ja puffattua ohraa

Mä olen nyt jotenkin ihastunut suklaaseen, puolukkaan ja tilliin. Tarkemmin sanottuna kaikkiin näihin yhdessä. Edellinen kokeilu oli sekin hyvä, joskin hyvin erilainen kuin tällä kertaa. Tutustuin viime viikonloppuna puffattuun emmervehnään ja puffattuun ohraan ja ihastuin heti. Pari päivää sitten kokeilin kotona tehdä ohraa ja siitähän tuli hyvää. Eli tilkka öljyä, nokare voita ja rikottuja, esikypsennettyjä ohrasuurimoita. Öljy ja voi kuumennetaan kattilassa ja ohrasuurimoita paahdetaan ja hämmennellään lusikalla, kunnes ovat saaneet kauniin väri ja paahteisen maun. Ei ne popcornmaisen raflaavasti poksahtele, mutta sellasia pikku tyynysiä niistä tulee. Suolaa vielä päälle.

Rapean rouskuvat ohrat haluaa kaverikseen höttöistä vaahtoa. Valkosuklaa ja puolukkahan on ihana yhdistelmä, joten valkosuklaavaahtoa. Purkki kuohukermaa (pikku tilkan jätin maitosuklaan notkistamiseen) vaahdoksi, sekaan n. 100 g sulatettua valkosuklaata ja kardemummaa maun mukaan. Tämä jääkaappiin hieman hyytymään.

Puolukat (n. 100 g)  sulatin ja survoin siivilän läpi ja maustoin pikkuisen ruskealla sokerilla. Sulatin vielä vähän (pari riviä) maitosuklaata ja sekoitin siihen lopun kerman. Sitten vaan kulhoon kerroksittain suklaata, valkosuklaavaahtoa ja puolukkaa. Pintaan vielä puolukkaa, suklaata ja koristeeksi ohraa ja makuja täydentämään tilliä. Kyllä, tilli on tässä aivan ihanaa. Maitosuklaan ehkä vielä vaihtaisin oikein tummaan suklaaseen, uskon, että se toimisi puolukan kaverina erinomaisesti.

Mascarponevaahdosta mascarponejutuksi.

Ollaan ystävän kanssa jo monena vuonna vietetty uutta vuotta yhdessä. Aattoiltaan kuuluu olennaisesti fondue. Niin tälläkin kertaa. Jälkkäriksi mä lupasin tehdä mascarponevaahtoa, vadelmaa ja pistaasipähkinöitä. Eikö kuulostakin herkulliselta? Kuohkea, pehmeä mascarponen ja kerman sekoitus, kirpeän makea vadelmasose ja ihanan suolaiset pistaasipähkinät? No mutta, miksi lopputulos näytti tältä? 

Mä olen joskus lupaillut kirjata tänne myös epäonnistuneita kokeiluja. Tässähän meni perustavanlaatuisesti pieleen se, että jotenkin siinä skumpanjuonnin ja höpöttelyn lomassa jätin kermavaahdon aivan liian löysäksi. Siis niinku ihan liian liruksi. Lopputulemana mulla ei ollut kuohkeaa vaahtoa vaan jotain epämääräistä lirua. Kaksi tölkkiä kuohukermaa ja purkki mascarponea yhdistetty, mitä hittoa sille pitäis tehdä? No, lisätään vähän sokeria ja kolme kananmunaa ja paistetaan se uunissa.  Kyllä, öljytty vuoka, 150-asteinen uuni ja puolisen tuntia aikaa. Jäähdytys pihalla. Vadelmasose ja rouhitut pistaasit päälle ja täydestä meni. Vielä jos olis ollut töhötin mukana niin oltaisiin tehty tuohon rapsakka sokerikuori. Pohjaton piirakka vai mikä lie, ihan sama mutta teki kauppansa. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Helpot syrnikit

Syrnikki elikkäs rahkalettu. Tähän on reseptejä jos jonkunmoisia, jotkut työläämpiä kuin toiset. Olen joskus tehnyt syrnikkejä oikein pitkän kaavan mukaan, sellaisia leivottuja versioita. Herkullisia kuin mitkä. Tämä on tällainen mukailtu arkiversio, joka varmasti saa venäläis- ja karjalaismummot kauhistumaan tällaista rienausta. Joka tapauksessa herkullinen ja helppo herkku.

Tällä kertaa taas reseptikin:

1 prk rasvaista maitorahkaa

1 kananmuna

muutama rkl vehnäjauhoja 

ripaus suolaa

vähän vanilijasokeria

(ruskeaa) sokeria maun mukaan

Sekoita aineet keskenään, anna tekeytyä vartin verran ja paista voissa. Herkkua. Taikina saa olla tosiaan puuromaisen paksua, letuista tulee paksuja ja täyteläisiä. Sokerin määrää ja jauhojen laatua säätelemällä ja paistorasvan määrällä ja valinnalla tästä saa joko täyttävän, suht järkevän aamupalan tai vaihtoehtoisesti superherkun. Yllä olevassa kuvassa jälkimmäinen vaihtoehto, joka tarjoiltiin omenasoseen ja vanilijakastikkeen kanssa. Tuosta taikinasta tulee 6-8 pientä lettua.

Herkulliset illanistujaiset

Ystävien kanssa treffaaminen ihan ajan kanssa tuppaa venymään ja vanumaan. Nyt sitten jokunen viikko sitten lyötiin lukkoon päivämäärä, jolloin minä ja jälkikasvu siirretään itsemme ystävien luo yökyläilemään. Välimatka ei ole pitkä, mutta yökyläretket takaavat hyvät maailmanparannusmahdollisuudet sen jälkeen kun alamittaiset on tainnutettu unten maille.


Sovittiin, että mä hoidan ruokapuolen ja emännät hoitavat juomapuolen. Sopii. Alkuruoka toimi samalla lapsille iltapalana ja kun kysyin omalta lapseltani, että mitä hän toivoo, vastaus oli selkeä: piparjuurituorejuusto-kylmäsavuhepparullia. Hyvä, hyvä. Sopii vallan mainiosti. Takaladolta kylmäsavuheppaa ja Lidlistä Crefee-piparjuurituorejuustoa.

Viime viikolla tein prässättyä nautaa ja olin tätä iltaa varten kuutioinut lihaa hieman pakkaseen. Nyt tarjosin ankanrasvassa paistetut lihat ankanrasvassa kuullotetun, karamellisoidun salottisipulin, dijonsinapilla ja ruskealla sokerilla maustetun ranskankerman ja karpalohyytelön kanssa. Karpalohyytelöstä yritti tulla siirappia, mutta kuten puolukasta, myös tästä tuli hyytelöä. Liittynee marjojen happamuuteen. Ehkä. Mut hyytelön tein keittämällä ensin marjoja, siivilöin marjat ja survoin vielä marjoista siivilän läpi sen mitä irti lähti, lisäsin ruskeaa sokeria ja ripauksen suolaa ja keittelin siirapiksi, joka jäähtyessään muuttui hyytelöksi. Enemmän siirapeista löytyy täältä. Alkuruoalla oli vielä uunissa kuivattuja kirsikkatomaatteja. Helppoja ja hyviä. Tomaatit halkaistaan, asetellaan pellille leikkauspinta ylöspäin, maustetaan suolalla ja annetaan olla n. 80-asteisessa uunissa 3-4 tuntia. Otetaan uuni pois päältä ja jätetään vielä uuniin kuivahtamaan, kunnes uuni on jäähtynyt. Itse annoin olla yön yli. Lisäksi alkuruokien kanssa oli tarjolla patonkia ja tuorejuustoa. 

Välisorbetti sai hieman uuden muodon. Olin tehnyt lime-minttusorbettia, mutta unohtanut laittaa sen pakkaseen. Olin siis tehnyt limelientä. Sorbettiin tulee limen raastettua kuorta, limemehua (laitoin kolmen limen kuoret ja mehut, lisäksi vielä pullosta limemehua), vettä, ruskeaa sokeria ja tuoretta minttua. Mintun saa helposti pienittyä, kun jäähtynyttä lientä ottaa tilkan, laittaa sekaan mintunlehdet ja suristelee sen smoothiekoneella. Tämä sitten sekoitetaan muun liemen sekaan. Noh, sorbettimme melkein ehti jäätyä. Oltiin vähän suunniteltu proseccoa sen kaveriksi, mutta proseccoa ei ollutkaan ja ei se mitään kun eihän tämä ole vielä jäätynytkään. Sitten tulikin älynväläys, hitot proseccosta, onhan meillä vaaleaa rommia! Namnamnam! Petollinen herkku kyllä, mutta tiedän, miten nautin mojitoni ensi kesänä...

Pääruokana oli ankanrintaa ja punajuuririsottoa kahvikastikkeella. Olin ankanrinnasta poistanut nahat jo ennen alkuruokaa ja silpunnut nahan pieneksi ja paistanut rapeaksi muruksi. Aloitin paistamisen miedolla lämmöllä niin, että rasva irtosi hyvin. Paistelin aika pitkän aikaa, myöhemmin hieman kovemmalla lämmöllä niin, että nahka oli kullanruskeaa, rapeaa murua. Otin rasvat talteen ja myös jo alkuruokaa tehdessä kuullotin ankanrasvassa salottisipulia. Otin osan sipulista sivuun risottoa varten ja lopun maustoin suolalla ja ripauksella ruskeaa sokeria ja paistelin vielä hetken. Tästä sipulista osa meni alkuruokiin, osa pääruoan lisukkeeksi ihan sellaisenaan.


Ankanrinnat paistoin pannulla, ensin kuumemmalla pannulla pinta kiinni ja sen jälkeen miedompi lämpö, kunnes kypsyys oli medium miinus. Annoin lihan levätä hetken ennen viipalointia. Punajuuririsoton tein hieman uudella tapaa, vinkit poimin täältä. Olin raastanut punajuuren karkeaksi raasteeksi. Riisit laitoin kuumaan kasariin ilman öljyä ja paahdoin hetken. Valkkaria tilkka perään ja reilusti voita. Vatkasin mössöä vispilällä ja lisäilin viiniä ja voita. Mutta hupsoho. Missä kohtaa ankanrasvassa kuullotetut sipulit ja punajuuret pitikään lisätä? Noo, vaikka tässä kohtaa, ennen kuin siirryttiin kasvisliemen lisäilyyn. Vielä valkopippuria ja kun riisissä oli vielä suutuntumaa, reilusti parmesanraastetta. Hieman meni mun makuun ehkä ylikypsäksi, mutta olipahan kermaista. Huh.


Kahvikastike oli yksinkertaisuudessaan vettä, pikakahvijauhetta, paljon kuohukermaa, suolaa, mustapippuria, ripaus ruskeaa sokeria ja loraus brandyä. Tätä keittelin ehkä 10-15 minuuttia. Suurustin nyt maissijauhoilla kun yksi syöjistä on viljaton, mutta vehnäjauhoilla tai maizenalla toki onnistuu myös.


Annokseen koottiin herneenversoa vihreäksi, ankanrintaa, risottoa, kahvikastiketta, karamellisoitua sipulia, ruskistettua ankannahkaa, karpalohyytelöä ja pinjansiemeniä. Olin melkein vastaavan kokonaisuuden tehnyt aiemminkin, joten tässä mentiin vähän varman päälle. Ja sehän toimi.

Jälkkärikin oli aiemmin kokeiltu, ainakin pääosin. Eli vuohenjuustojäätelö. Tässä oli nyt kaksi purkkia kuohukermaa löysäksi vaahdotettuna, kaksi pikkupurkkia (vastaa varmaan puolikasta normikokoista purkkia) makeutettua kondensoitua maitoa ja 200 g pehmeää, kuoretonta vuohenjuustoa. Eli kerma vaahdoksi, sekaan kondensoitu maito ja vuohenjuusto ja vatkataan sileäksi. Massa rasiaan ja pakkaseen. Valmista on n. kuuden tunnin kuluttua.

Jäätelön lisukkeeksi jälkikasvu teki mantelikeksejä. Eli mantelijauhoja, sulaa voita ja ruskeaa sokeria mössöksi, joka muotoillaan kekseiksi ja paistetaan n. 200-asteisessa uunissa vajaa kymmenen minuuttia. Kotona olin tehnyt mansikka-balsamicosiirappia ja kyläpaikassa vielä tein chili-rommisiirapin. Lopulta juolahti mieleen ripotella päälle vielä suolankukkaa ja voi että! Se kyllä kruunasi herkullisen jälkkärin ja menee ehdottomasti hankintalistalle omaan kotiin! Aivan ihana mieto suola! 

Saattaa olla, että tämän jälkeen vielä nautittiin sorbetit...

Aamu oli ihana aloittaa brunssilla. Emäntä teki herkkuleivät, joissa oli uunissa paahdetulla leivällä juustoa, vuonankaalia, rapeaa pekonia, löysäksi keitettyä kananmunaa ja hollandaisekastiketta. Ihan kertakaikkisen herkullista! Tämä ei kylläkään enää ollut viljatonta, kuten edellisen illan herkut. 

Viljaton kurpitsakakku

Mä lähdin tekemään porkkanakakkua. Kyllä, ihan sellasta tavan porkkanakakkua. Menin kauppaan ostamaan aineksia. Mutta sitten vihannesosastolla silmiini osuikin kurpitsa. Pienen pieni kurpitsainen. Että mitäs jos tekisinkin piirakan siitä? Ja hei, mitäs jos en laittaiskaan taikinaan sokeria ollenkaan vaan makeuttaisin sen kondensoidulla maidolla? Ja muuten hei, nyt mä sen keksin! Enpäs laitakaan mantelirouhetta vaan laitankin mantelijauhoja ja jätän vehnäjauhot kokonaan pois! Nii!

Tää oli ensimmäinen kokeilu ja luultavasti jatkojalostan tätä jotenkin, en vaan heti keksi miten. Ehkä tilkka jotain yrttilikööriä tai jotain? Maustepippuri antaa kivaa potkua tähän ja kurpitsaraaste tekee piirakasta herkullisen mehevän. Ja tuo kuorrute. Ei järin kevyttä, mutta niin paljon parempaa kuin tuorejuustokuorrute! Koristelusta vastasi jälkikasvu. Ihan kuin tuo pikkuisen odottelisi halloweenia...

Nyt poikkeuksellisesti resepti:

Viljaton kurpitsakakku. Tai piirakka, mikälie. 

1 pieni kurpitsa (n. 800 g)

1 purkki makeutettua kondensoitua maitoa

4 kananmunaa

1 tl leivinjauhetta

kanelia maun mukaan

1 tl vanilijasokeria

ripaus muskottipähkinää

n. 0,5 tl jauhettua neilikkaa

pieni ripaus jauhettua maustepippuria

200g mantelijauhoja

(ruskeaa sokeria jos haluaa makeampaa)

Kuorrute (tämä alkaakin sitten mennä taas hieman epämääräisemmäksi)

400 g olympia-sulatejuustoa

ehkä hieman alle 100 g voita

vähän vanilijasokeria

tomusokeria maun mukaan

Nonni. 

Kuorin kurpitsan ja lohkoin sen, irrotin siemenet ja raastoin kurpitsan hienolla terällä. Sekoitin raasteeseen neljä kananmunaa ja purkin kondensoitua maitoa. Sitten kuivat aineet sekaan ja sekoitus. Taikinaa ei tarvitse vatkata, eli tämä on tosi helppo tehdä. Tällä tapaa pohjasta ei tule erityisen makeaa eli jos haluaa makeampaa, kannattaa lisätä vähän ruskeaa sokeria tai vaikka siirappia. Levitä taikina pellille ja paista hieman alle 200-asteisessa uunissa 20-25 min. Pellillä paistettaessa tästä tulee melkoisen littana, joten tämän voi hyvin tehdä uunivuokaankin, jolloin piirakasta tulee paksumpi. 

Kun piirakka on jäähtynyt, vatkaa sekaisin huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja sulatejuusto. Lisää vanilijasokeri ja tomusokeria maun mukaan. Itse tein kuorrutteesta melko makean kun pohja oli hieman vähemmän makeaa. Levitä kuorrute piirakan päälle ja anna olla jääkaapissa mieluusti seuraavaan päivään. Niin, pitänee sanoa, että tuo kuorrutemäärä on ihmiselle, jonka mielestä tällaisissa piirakoissa pohja on tarkoitettu hyvänmakuiseksi kuorrutteensäilytysalustaksi... Jonkun mielestä hieman vähempikin määrä kuorrutetta riittäisi. 

Kaikenmoisia jäätelöitä sitä...

Taas palattiin jäätelöön. Pohjana vanha tuttu eli kuohukermaa ja kondensoitua maitoa. Tällä kertaa mittasuhteet sattuivat olemaan 6 dl kuohukermaa ja purkki kondensoitua maitoa. Kuohukerma vaahdotetaan löysähköksi vaahdoksi, sitten sekaan kondensoitu maito. Sitten maustamaan. 

Jaoin massan kahteen kulhoon. Toiseen kulhoon sekoitin n. 4 dl puolukoita soseutettuna ja muutaman piparkakun palasteltuna ja murusteltuna. Lapoin seoksen rasiaan, väliin aina kinuskikastikeraitoja. 

Toisen kulhollisen makuaineet oli paketti aura-juustoa murustettuna, muutama piparkakku murustettuna ja kaksi purkkia vauvan päärynäsosetta. Otin ensin muutaman lusikallisen massaa sivuun ja sekoitin päärynäsoseen siihen ihan siksi, ettei jäätelöön tulisi kokonaan jäisiä päärynäsoseraitoja. Murustin aura-juuston, piparkakut (jätin kyllä aika isoja möykkyjäkin) ja sekoitin massaan. Sitten rasiaan massaa, väliin raitoja päärynäsoseseoksesta. 

Ja tämä jäätelö ei tosiaan tarvitse jäätelökonetta tai sekoittelua. Jäädyttää vaan. Helppoa ja herkullista! Mä vaan en ihan yhdestä kulhollisesta osannut päättää, kumpi on parempaa...

Mitä kaapista löytyy: jälkkäri.

 Mitä kaapista löytyy- aterian jälkkäri-idea tuli ystävältäni. Hän oli bongannut jossain tosi helpon jäätelöohjeen, johon tuli kermavaahtoa, kondensoitua maitoa ja makuainetta. Ei tarvii sekoitella, ei mitään. Hän tarjosi sitä meille taannoin, toinen oli mustikalla maustettua ja toisessa kinuskia ja susu-paloja. Makeaa oli niin, että paikat meinasi tippua hampaista, mutta syömistä vaan ei voinut lopettaa. Ihanaa. Periaatteessa ainekset kaikkeen oli kotona valmiina, mutta koska halusin paaaljon jäätelöä, ostin kuitenkin vielä purkillisen kermaa.

Mulle tuli jo silloin mieleen, että tää olis herkullista lakujugurtilla ja limellä maustettuna. Juu, lakujugurtti saattaa olla uusi tuttavuus. Kohtalaisen uusi itsellekin. Ålandsmejeriet tekee lakritsajugurttia. Ei ei ei, älkää olko noin ennakkoluuloisia. Itse en välitä siitä sellaisenaan, mutta sitä on aina jääkaapissa, koska siitä tulee jäisten mansikoiden, limen ja verigreippimehun kanssa maailman paras smoothie. Eli lakujugua ja limemehua.

Noh, jääkaappia kun inventoin, löytyi purkillinen levitettävän pehmeää vuohenjuustoa. Siitä tuli jatkoidea. Tallinnassa on sellainen ihana ravintola kuin Dominic. Ensimmäistä kertaa siellä käydessäni otin jälkkäriksi vuohenjuustovaahtoa, mantelikeksiä ja oliskohan siinä ollut jotain marjaakin. Tämä on jatkojalostunut kotioloissa vuohenjuustovaahdoksi, kauralastuiksi ja hunajaksi. Hmm.... Joo. Jäätelöön tulee kermaa. Ja kondensoidusta maidosta tulee makeutta. Siispä sen on pakko olla hyvää, jos teen vielä kauralastuja ja kippaan sekaan sen vuohenjuuston. Eikös vaan?

No mutta, lapseni toivoin suolapähkinä-kinuskijäätelöä. Tuo massa itsessään jo on tosi makeaa, joten kinuski jätettiin väliin. Kondensoidussa maidossa on kuitenkin vähän kinuskinen maku. Tykkään jäätelössä sattumista (well, hello, Ben&Jerry...), joten sopi mullekin hyvin. Laitoin vielä hetken mielijohteesta tähänkin sitä kauralastumurua.

Nyt sitten syötiin kolmea jäätelöä. Lakujugurtti-lime, vuohenjuusto-kauralastu ja suolapähkinä-kauralastu. Lakujugu-limeen tuli ehkä hieman sorbettimainen koostumus. Ehkä sekoittelu olis auttanut asiaa, mutta mä en näitä sekoitellut kertaakaan jäädyttämisen aikana. Muiden koostumus oli ihanan pehmeä. Suolapähkinä-kauralastu oli aivan lasten makuun. Ja kyllä aikuistenkin.  Mutta mutta... Niin kieroutuneelta kuin se kuulostaakin, tuo vuohenjuustojäde on ihan tolkuttoman hyvää! Ihan mun suun makuinen juttu. Punaviinin kanssa nautittuna se sai aikaan pienen mielihyvän kikatuksen.