Nyt ollaan tässä vaiheessa. Joku tietty ottaisi jonkun ohjeen ja tekisi sen mukaan ja olisi tyytyväinen. Mä en. Mä oon googletellut eri ohjeita taikinalle. Osaan tulee kananmunaa, osaan ei. Joihinkin tulee vehnäjauhojen lisäksi perunajauhoja, joihinkin ei. Jotkut uppopaistetaan, toiset keitetään. Mulla oli selvä visio itämaisesta makumaailmasta ja broilerista.
Ekalla kokeilukerralla uppopaistoin osan, mutta niistä tuli mun makuun liian... kaikkea. Osan valmistin niin, että paistoin ensin pannulla öljyssä pohjaan värin. Sitten tilkka vettä päälle, loraus soijaa sekaan, levy pienemmälle ja kansi päälle. Välillä kääntelin. Kansi pois ja vielä vähän lämpöä niin, että neste on melkein haihtunut. Tämä oli hyvä. Tää oli tosi hyvä!
Täytteessä oli myös kaksi vaihtoehtoa. Pohjana molemmissa oli broilerin jauheliha. Toisessa mausteina oli tuore inkivääri, tuore chili, valkosipuli ja tuore korianteri. Ehdoton voittaja. Toinen ei ansaitse edes mainintaa. Mut nyt toisen kokeilukerran jälkeen aloin miettiä, että mitäs jos sisälle laittaisi lihan lisäksi vaikka silputtua kiinankaalia? Tai jos näille tekisi lisukkeeksi jonkun nopsaan wokatun kiinankaalihässäkän tai jotain. Rapeutta jäin nyt hieman kaipaamaan.
Nyt tosiaan oon siinä vaiheessa, että olen keksinyt just täydellisen valmistustavan. Taikina... mä tykkäsin. Ei suolaa lainkaan, sopiva suola tuli soijavedessä kypsentämisestä. Mut olikohan tässä nyt hieman liikaa perunajauhoa? Mies sanoi, että oli jotenkin sen oloisia, että onko taikina kypsää vai raakaa, vaikka voin taata, että kypsää oli. Seuraavaksi vähennän perunajauhon määrää.
Tarjolla ollut makea soija-chili-sitruuna-inkivääriliemi on ihan valmis setti, ei kaipaa enää mitään. Siinä taustalla oli mun suosikki ponzu-liemi, joka nyt sai sekaansa tuoretta chiliä ja ruskeaa sokeria ja keittelin siitä kastikkeen. Eli 1 osa soijaa, 1 osa sitruunamehua, sitten sekaan inkivääriä, chiliä ja suunmukaisesti sokeria. Tätä keittelin miedolla lämmöllä n. 10-15 minuuttia.
Tää on mielenkiintoinen projekti. Täydellisen dumplingin tavoittelu. Tai jos ei täydellistä niin edes jumalainen. Mä luulen, että meillä tullaan lähiaikoina syömään dumplingeja kyllästymiseen asti. Koska mun nyt vaan pitää päästä täydellisen taikinan äärelle. Ja keksiä, mistä mä sen rapeuden saan niin, että se sopii just tasan tähän.
Tämä on se, mistä mä kokkaamisessa tykkään. Se, mistä mä innostun. En saa mitään iloa valmiin reseptin toistamisesta. Mulle ei kertakaikkiaan aukea nautinto siitä, että tekee valmiin reseptin mukaan. Silloinhan se kaikki, se makumaailma ja rakenteet ja muu, ne on jonkun toisen luomaa. Mä haluan tehdä itse. Haluan, että kun ruoka onnistuu, mä voin sanoa, että tää on mun annos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti