Ravintola Maya Bar & Grill

Viime keväänä havaitsimme, että Cats tulee Hartwall-areenalle. Liput ostettiin välittömästi. Lähtijöiksi muotoutui lopulta kuuden naisen seurue. Samainen seurue arvostaa ruokaa, aina silloin tällöin syödään yhdessä, milloin milläkin teemalla. Siispä perjantai-illan Catsin jälkeen majoituimme hotelliin ja lauantai oli varattu humputtelulle. Eli shoppailulle, ravintoloille, sellaiselle. No käytännössä shoppailut rajoittui lähes täysin siihen, että jokainen kiikutti kotikonnuille purkillisen suolaa. Kyllä, ihan isolta kirkolta asti käytiin suolamme hakemassa. Sentään pikkuisen parempaa suolaa eli suolankukkaa. Käytiin myös katsomassa Helsexinki-näyttely. Melkomoisen ajatuksia herättävä ja ahdistavakin, miten suvaitsemattomassa maailmassa vieläkin elämme.

No mutta ruokaan. Jo kaaauan aikaa sitten olisimme suht samalla porukalla halunneet syömään Maya Bar & Grilliin. Kas kun churroja teki mieli. He eivät viikonloppuiltaan varauksia ottaneet, joten sillä kertaa jäi syömättä. Nyt lauantailounas kuulosti siltä, että mennään kokeilemaan. Mä olen pari kertaa aiemmin Mayassa käynyt. Olen kerran tainnut syödä siellä pääruoan, mutta paljon enemmän mua houkuttelee heidän pikku alkuruokansa. Niin nytkin. Otin kolme alkuruokaa, joista Nachos a la Maya on oikeastaan jaettavaksi, mutta kaksi minidillaa ja yksi jaettava alkuruoka oli ihan passeli annos. Ähky tuli.

Nachos a la maya on siis rapeita vehnätortillalastuja, tomaattisalsaa, salsa verdeä  ja guacamolea. Tykkään näistä kovasti. Olen ennenkin syönyt tämän annoksen ja siihen on syynsä, että tilaan sen aina uudestaan. Lastut on mukavan rapeita ja itse tehdyn makuisia. Kastikkeetkin hyviä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Nachos a la Maya

Toisena annoksena söin Tostada de salmonin. Rapea (ehkä hieman liian öljyinen) minikokoinen 

maissitortilla, savulohta, habanerocremefraichea ja marinoitua punasipulia. Ihan hyvä, mutta melko sellainen perus. Tällaisen voisi kuvitella saavansa Amarillostakin. 

Tostada de salmon 

Viimeisemä mutta ei vähäisimpänä Pancita de cerdo. Ylikypsää porsaanniskaa ja habanerocremefraichea. Lisäksi jotain ihanan savuista kastiketta. Annokset miellytti mun visuaalista silmääni ja tämä viimeinen oli niin makuja täynnä olematta kuitenkaan sekava. Aivan ihana. 

Pancita de cerdo

Muut ruokailijat söivät miekkakalaa,

Pescado blanco

grillattua kanaa ja bataattiranskiksia

 Pollo chimchurro 

naudanlihafajitas

Fajitas filete de res

ja kanatortillaa.

Tortitza pechuga de pollo

Näistä muut olivat oikein hyviä, mutta naudanlihafajitas ei oikein lämmittänyt. Kastikkeet olivat mainion makuisia ja miekkakalan kvinoa ja kookoskastike herkullisia. Maut olivat hieman tulisiakin olematta silti pistäviä. Lämpimän tulisia. Kokonaisuus sai meidät siirtämään seuraavan syödään yhdessä-päivällisen teeman kotoisen Suomen joulupöydästä jonnekin Väli-Amerikkaan.

Jälkkäriäkin piti saada. Itse otin Frozen mango-drinkin. Mitään frozenia siinä ei ollut, mutta oikein kiva, joskin hyvin makea päätös aterialle.

Frozen mango

No entäs sitten ne paljon odotetut churrot? Kaksi meistä tilasi annoksen jaettavaksi. Churrot olivat melkomoisia mötköjä. Ja melkomoinen pettymys. Ekojen churrojen jälkeen kysyimme tarjoilijalta, onko ehkä käynyt pikku mokanen ja churrot ovat jääneet raaoiksi. Annos palautettiin keittiöön, jossa kokki tutki tilanteen. Eivät olleet raakoja. "Meidän churrot on tällaisia. Mutta tuon niitä pari lisää kun tästä annoksesta meni yksi kun kokki kokeili sen kypsyyden." Ahaa, lisää mössöchurroja tiedossa. Joo, churrojen rakenne muistutti puoliraakaa pullaa. Mikä tietty on aivan ihanaa pullassa (kyllä, rakastan puoliraakaa pullaa), mutta churroissa se vaan ei toiminut. Lisäksi taikina oli mautonta. Samoin suklaadippi. Vetistä. Hedelmät näyttivät nätiltä, mutta karambola toi makunystyröille elämyksen, jota en ole toviin maistanutkaan. Se maistui proviantille. Asiaa tuntemattomille, proviantin maku on vähän sama kuin jos joku maistuu "jääkaapille", kuten lapseni asian esittää. Sellainen makuja imaissut, kylmiön maku, jota ei voi tarkkaan sanoilla kuvata. Missään tapauksessa makuelämys ei ole positiivinen kuitenkaan. 

Churros social 

Entä miljöö ja palvelu? Ympäristö on ihan kiva. Teeman mukainen joskin hälyinen. Palvelu sitten? Toimi ihan mukavasti siihen asti, kunnes kyseenalaistimme churrojen kypsyyden. Ihan kuin tarjoilija olisi ottanut henkilökohtaisena loukkauksena sen, että heidän churrojensa rakenne ei vastannut meidän toiveitamme. Vielä kun kehtasimme laskut jo tilattuamme vessareissujen takia vaihtaa paikkoja keskenämme, tarjoilija hyvin tympeään sävyyn tivasi, että pitääkö hänen nyt sitten avata laskut uudestaan, se vie kyllä sitten aikaa. Ihan minulle ei auennut, miksi laskut olisi pitänyt avata uudestaan kun kuitenkin istuimme kuin tatit aloillamme siihen asti kunnes hän lähti laskuja tekemään ja sanoimme, että me kyllä tiedetään kuka söi ja mitä. Kuitenkin, churrot oli laskutettu vääriltä henkilöiltä. Pahoittelua ei churrocasesta tullut, vaikka toki itsekin tajusimme, että annoksessa ei kai ollut proviantinmakuista karambolaa lukuunottamatta vikaa, ei vain ollut meidän makuumme. Mutta ei nyt mennyt ihan putkeen tarjoilijalla. Hän kyllä yritti hymyillä, mutta selkeä ketutus loisti kilometrin päähän.

Alku- ja pääruoat oli pääsääntöisesti hyviä ja sai mut haluamaan lisää Väli-Amerikan makuja. Maut olivat selkeitä ja hyviä. Inspiroivia, kertakaikkiaan. Churrot oli pettymys ja tarjoilija aivan pihalla asiakaspalvelusta, mutta ehkä kuitenkin kriittinen seurueemme jäi plussan puolelle. Jos tykkää Amarillo-henkisestä sapuskasta, joka kuitenkaan ei ole lautaselle roiskaistu mättö, jossa kaikki annoksen maistuu samalta, niin kyllä voin Mayaa suositella.

Ravintola Juuri

Tässä on päässyt käymään sellainen asia, että mä olen siirtynyt viidennelle vuosikymmenelle. Tätä lähdettiin juhlistamaan Helsinkiin pienen porukan kanssa. Läheisiä ystäviä ja sisko puolisoineen. Pikkuisen meinasi mennä suunnitelmat pieleen kun kompuroin melkoisen perusteellisesti pari päivää ennen lähtöä, mutta sen verran rankka kevät ja alkukesä on ollut, että epäilin nääntyväni vitutukseen jos reissu peruuntuu. Siispä sillä asenteella matkaan, että tehdään mitä pystyy. Ohjelmassa oli pakohuonepeli (ihan tolkuttoman hauskaa, suosittelen ehdottomasti) ja Helsinki mereltä päin katsottuna. Kaunis, kaunis kaupunki. Illalla oli pöytä varattuna ravintola Juuresta. Olen käynyt siellä muutaman kerran ennenkin ja odotukset oli korkealla. Juuri tekee suomalaista ruokaa kauden raaka-aineista modernilla tyylillä.

Keittiö tervehti meitä porkkanavellillä (oliko se velliä..?) ja sellerillä. Juuri olimme pöydässä keskustelleet sellerin epämiellyttävyydestä raaka-aineena ja todenneet, että se on menneiden sukupolvien kosto meille. Hekin ovat sitä joutuneet syömään joten ovat laittaneet jälkikasvunsa kärsimään samasta. Noh, tässä annoksessa selleri oli paikallaan. Hyvää, suorastaan. Makeanpehmeänsamettisen porkkanan parina hieman kirpeä, rapea selleri oli ihana makupari. 

Valitsimme kolmen ruokalajin maistelumenun (48 €) ja itse otin myös siihen kuuluvan viinipaketin (33 €). Sen verran tiesimme, että alkuun tulee sapaslajitelma. Sapakset ovat suomalaisia tapaksia. Tykätköön mitä tykkää nimestä sapas, mutta annokset olivat ihania. Meidän pöytään tuotiin neljää eri sapasta, jokaista useampi annos jaettavaksi. 

Ensimmäisenä vuohenmaitoa ja punajuurta. Maut olivat mukavan pehmeät ja miellyttävät, vuohenmaidon maku oli mieto. 

Sitten kalaa. Anteeksi, en oikeasti muista mitä kaikkea tässä oli, mutta hyvää oli. Kalan kypsyys oli erinomainen ja tässä oli kiva yksityiskohta; marinoituja perunahelmiä. Mietoa, herkkää, hyvää. Ja kaunista. 

Lisää kalaa. Kalakroketti ja kastiketta. Rapea pinta, melko voimakkaan makuinen kala. Taas hyvää. Suttuinen kuva ei anna oikeutta annokselle. 

Sitten viimeinen sapas. Ja paras, tämä niin osui mun makuhermooni. Vuohta, possua ja paprikaa. Vuohimakkara oli ihanan lihaisa, rakenne oli täydellisen kiinteä. Paprikapyre oli mielettömän herkullista ja annoksen erilaiset tekstuurit toimivat täydellisesti. Maut oli melko voimakkaita, mutta itkettävän hyviä. Alkuruokiin paritettu punaviini toimi erityisesti tämän herkkupalan kanssa täydellisesti. 

Pääruoka oli sekin yllätys. Ihana sellainen. Kuhapuuroa ja paistettua kuhaa. Taas, kalan kypsyys oli täydellinen ja pinta ihanan rapea. Kuhapuuro oli hauska elementti ja miten ihana lisä annoksessa voi olla kurkku. Arkinen kurkku, joka ei ollut enää yhtään arkinen. Annos oli kaunis ja herkullinen. Annokselle paritettu valkoviini toimi hienosti myös ihmiselle, joka ei yleensä valkoviineille ei juuri lämpene. 

Jälkkäri sitten. Mansikkaa ja kauraa. Juustokakku, mansikkasorbettia, rapeaa kauraa. taas yhdistelmä erilaisia tekstuureja, mun suu kaipaa sellaista. Raikasta ja makeaa, täyteläistä. Jälkkäriviini oli ihana, maussa oli eksoottisia hedelmiä. Aivan erinomainen päätös herkulliselle aterialle. 

Palvelu oli erinomaisen ystävällistä. Sen jälkeen kun annoksia alkoi pöytään tulla, niitä tuli juuri sopivalla vauhdilla. Ainoana miinuksena se, että ennen kuin keittiön tervehdys ja leivät tuli pöytään, oli aikaa kulunut 45 min. Osalla herkuttelijoista alkoi jo olla niin nälkä, että sapaksista nauttiminen ei meinannut onnistua kun tosiaan, nälissään ei ehtinyt niin nauttia. Muuten tämä on niin täydellisen ihana ravintola. Rento, mutta tyylikäs. En vaan pysty ymmärtämään, miten ihmeessä kerta toisensa jälkeen näin yksinkertaisista raaka-aineista taiotaan tällaisia luomuksia. Kauniita, maistuvia, yllättäviä. 

Ilta päätettiin vielä lasillisilla hotelli Tornin terassilla. Oli ihmisen hyvä mennä tämän jälkeen nukkumaan. 

Pikkuherkkuja Helsingissä

Olipahan tosiaan loma. Kaikenlaista isompaa ja pientä. Pikku remppapuuhat on rentouttavaa ja piristävää, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että kaipaa ihan oikeasti irtiottoa. Puoliso tuli torstaina työreissusta ja mä aloin vähän vihjata, että mitenkäs olis joku pikku päiväretki Helsinkiin. Järin innostuneelta tuo ei vaikuttanut ja kun mä vielä bongasin hyvin edullisen hotellitarjouksen, mä kysyin haluaako lapsi lähteä mun kanssa kaksistaan lauantaista sunnuntaihin Helsinkiin. Halushan se. 

Lauantaina käytiin katsomassa Yayoi Kusaman näyttely HAMissa. Tykättiin kovasti, kun samalla katsottiin vielä Tove Janssonin näyttely, meillä vierähtikin museossa liki kolme tuntia. Hauskasti huomattiin, että vaikka Janssonin teokset ei muumeja ollutkaan, jotain samaa henkeä niissä oli. Lapsen mukaan ylempi taulu oli kuin elokuvasta Muumit Rivieralla ja totta, niihän tuo olikin. Alempi kuva oli Kusaman näyttelystä, pitkän aikaa vaan istuttiin ja tuumattiin, mitä kaikkea kuvassa on. 

Yövyttiin Scandic Parkissa ja tässä vaiheessa iltaa nälkä alkoi olla melkomoinen. Hotellissa oli uima-allas ja olin luvannut viedä lapsen sinne iltauinnille, mutta kun oli nälkä. Toki iltapalaksi oltiin haalittu kaikkea herkkua, kuten meillä hotelliöinä on tapana, mutta ku... nälkä. Ei muuta kuin ravintolaan. Mä halusin tartarpihvin, lapselle lastenbuffet. Lasten buffa oli... noh. Edusti käsitystä siitä, mitä lapsille ravintoloissa usein syötetään. Pasta bolognesea ja sen sellaista, kasvistikkuja. Vissiin kai ihan ok. Mun tartarpihvini sitten... No mä sain siitä ehkä puolet. Se närpiäinen, joka ensin oli syönyt vatsansa täyteen buffasta, havaitsi raa'an lihan ja söi varmaan puolet mun annoksesta. Sipseistä en tiiä, en ees päässyt maistamaan. Keltuainen oli hieman kypsennetty, liha ihan hyvää, lisukkeet oli jemmattu lihan alle ja olivat ihan perus. Mun makuuni ihan ok tartar, lapsi tykkäsi tosi kovasti. 

Iltauinti oli... iltauinti. Ensinnäkin saunatilat oli tupaten täynnä. No sille nyt ei tietty voi mitään. Toisekseen, saunasta oli iso ikkuna pesutiloihin ja siitä iso ikkuna suoraan ulos. Ihanaa, voi saunoessa katsella yhdeksännestä kerroksesta maisemia? No muuten kyllä, mutta siinä välissä oli tosiaan ne pesutilat ja kaksi pesutilojen kolmesta suihkusta. Kovin kiusallinen sijoituspaikka suihkuille, in my opinion. Kevyt suunnittelumoka, harvempi kai tykkää suihkutella siinä saunojien näyteikkunassa? Vesi uima-altaassa oli jääkylmää tai mä liian väsynyt, en tiiä. Äkkiä takas huoneeseen, kiitos. Ja iltapalan kimppuun. Stockalta kaikkia ihanuuksia, vähän jälkkäriä, pari viipaletta kylmäsavulohta, sweet chili-ravunpyrstöjä. Pikku herkkuja. 

Taidehallissa sitten on Niki de Saint Phallen näyttely. Kaveri sitä suositteli ja tykättiin. Tykättiin kovasti. Italiassa on kyseisen taiteilijat tarot-puisto ja mun mielestä tää olis hyvän viinin ja ruoan lisäksi ihan pätevä syy lähteä Italiaan, Toscanaan. Oli kyllä tosi wau-kokemus. Tykättiin tosi kovasti. Kulttuuripläjäyksen jälkeen ohjelmassa oli vielä muutama tunti ankaraa shoppailua. Välillä käytiin hieman tankkaamassa, paikaksi valikoitui Italo Forumissa. 

Mä otin lasillisen kuohuvaa ja alkuruoista Salsiccia di Vitellon. Eli vasikanliha-pistaasimakkaraa, hasselpähkinätapenadea, viikunaa, kaprista ja ciabattaa. Annos oli ihan maukas ja pieneen nälkään oikein riittävä kun lisäksi nappasi palasen lapsen pizzasta. Ketjupaikaksi ihan hyvä, lastenlistan pizza oli mun makuun ihan hyvä ja pieneen nälkään olisi riittävä aikuisellekin. Vallan hyvä valinta shoppailureissun tankkaukseen. Ei tietenkään mitään tajunnanräjäyttävää kulinaristista elämystä, mutta täytti odotukset vallan mainiosti.