sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Teesavustettua naudan filettä ja omenaa

Bongasin joskus teesavustuksen täältä ja ajatus jäi hautumaan. Ja nyt sitten iski se mieliteko kokeilla. Mulla oli naudan sisäfileen häntä, josta ei pihvejä enää saa tehtyä. Erinomaista materiaalia kokeilulle, siis. Kaupasta löytyi metsämarjateetä, eikös vaan se ole sopivaa lihalle? Lisukkeeksi halusin jotain rapeanrapsakkaa, eli retiisiä ja puffattua ohraa. Vähän vielä makeaa se olkoon omppu.


Ohran valmistamiseen löytyy ohje täältä. Liha sitten. No, otin valurautapaistinpannun ja laitoin folion pohjalle. Ei mitään käsitystä, onko se välttämätön vai savustuisiko tehokkaamin jos ei foliota olisi. Mulla kuitenkin oli. Levy täysille ja pari teepussillista teetä ja vähän ruskeaa sokeria pannulle. Laitoin teet toiseen reunaan. Toiseen reunaan vielä päälle foliota ja kun tee alkoi savuta, liha sinne toisen folion päälle. En tässä kohtaa ollut maustanut lihaa vielä lainkaan. Kansi päälle ja savustumaan, levy laitetaan tässä kohtaa pienemmälle. . Liha tietty alkoi kypsymään ja käänsinkin sen pari kertaa savustuksen aikana. Foliota oli kuitenkin sellainen keko eikä se ollut mitenkään tiiviisti viikattu, että vaikka pannu oli kuuma, ei liha palanut. Kaikkiaan savustelin reilut kymmenen minuuttia. Yhdellä kääntökerralla lisäsin vielä pussillisen teetä. 

Kun liha oli saanut savustua, paistoin sen vielä nopeasti voissa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Tuollainen kapea häntä oli mun makuun juuri  sopivan kypsää, paksumpaa filettä pitäisi ehkä vielä kypsentää uunissa hetki. Jos sopiva kypsyys epäilyttää, paistolämpömittari auttaa asiaa. Liha pois pannulta vetäytymään ja omenaviipaleet tilalle. Annokseen kasasin omenaa, lihaa, retiisiä, puffattua ohraa ja vähän herneenversoa. Kastiketta tämä ei mun mielestäni kaivannut, mutta jos sellaista haluaa niin esimerkiksi paahdetulla valkosipulilla maustettu smetana varmasti toimisi hyvin. 

Ihan loistava kokeilu! Savun maku oli juuri sopiva, yllätyin sen voimakkuudesta kun jotenkin mökillä savustaessa tuntuu, että koko maailma on täynnä savua ja tää olikin hyvin siistiä hommaa. Ei ollut palovaroittimella valitettavaa. Teen marjaisa maku sopi hyvin lihalle antaen kevyen makean maun. Tää menee aivan ehdottomasti jatkoon! Tää on niin jatkossa ja jatkokehittelyn aiheena! Ihana!

Sitruunarisottoa, hummeria ja paahdetulla valkosipulilla maustettua tillivoita

Mulla oli pakastimessa hummeri. Se huuteli sieltä mun nimeä ja houkutteli syömään. Lauantaipäivä vietettiin Ikeassa keittiöremonttia suunnitellen. Olipas kyllä sekin kivaa ja vaikka hommaa siinä puuhassa tulee riittämään, mä niiiiiin odotan uutta keittiötä. Noh, takaisin hummeriin. 


Hummerin suolistaminen jäi puolison tehtäväksi. En koske. En. Mutta kun perkausoperaatio oli valmis, heitin kattilaan kuoret, sipulia, tilliä, suolaa ja pippuria. Olisi kai sinne voinut jotain juureksiakin laittaa, mutta ei nyt sattunut olemaan. Näistä keittelin liemen risottoa varten, tietty siivilöin sattumat pois. 

Tillivoita varten paahdoin pari yksikyntistä valkosipulia. Pieni viilto kuoreen ja sellainen 15-20 min n. 175-asteisessa uunissa. Kun valkosipulit ovat jäähtyneet, niistä irtoaa kuoren ihan vaan nyppäämällä ja sipulit voi muussata. Paahtaessa valkosipulin maku muuttuu paljon miedommaksi, joten sitä voi huoletta käyttää vähän reilumminkin. Voin kirkastin. Juu, mulla ei ollut suolatonta voita mitä kai kuuluisi käyttää, mutta en antanut sen häiritä. Eli sulatin voiklöntin miedolla lämmöllä ja annoin sen kuplia jokusen minuutin. Pintaan tuli hieman vaahtoa, ne kuorin pois. Sitten vaan varovasti kaadoin sen kirkkaan osan kulhoon, se sakkainen osa joka kai heraa on sai jäädä erilleen. Sen jämän käytinkin sitten hirvenlihapullien paistamiseen. Sitten vaan silputtua tilliä ja muussattu, paahdettu valkosipuli voin sekaan. 

Risottoa varten pesin sitruunan, raastoin sen kuoren (ei saa laittaa valkoista osaa kuoresta!) ja puristin mehut. Silppusin ja kuullotin myös etukäteen isohkon salottisipulin. Sitten vaan risoton tekoon. Oikeasti risoton tekeminen on helppoa. Joskus mä (ehkä) vielä jotenkin mittailen ainesosia, jotta saisin tänne ihan oikean reseptin, mutta en mä nyt tiedä onko se niin välttämätöntä. Aloitin kippaamalla risottoriisiä kuumaan kattilaan. Sekoittelin riisiä kuivana tovin. Sitten sekaan reilusti voita pieninä klöntteinä ja armoton vatkaaminen. No ei nyt armotonta, mutta ihan vispilällä varovasti vatkailin riisiä. Seuraavaksi valkkaria. Valkoviiniä lisäillään pikkuisen kerrallaan ja risoton tekemisen alkuvaiheessa se sekoittelu elikkäs tässä tapauksessa vatkaaminen on se The Juttu, jotta risotosta tulee kermaista. Sitruunarisottoa tehdessä laitan valkoviiniä vähän vähemmän, muuten ehkä kolmanneskin nesteestä voi olla valkoviiniä tai skumppaa. Nyt sitä meni ehkä pari desiä, kun riisiä oli kai kolmisen desiä. Sitten seuraavaksi sitruunamehua ja raastetut kuoret, edelleen vatkaillaan ja nestettä lisätään vähän kerrallaan sitä mukaa, kun edelliset ovat imeytyneet riisiin. Tässä vaiheessa jo näkee risoton ihanan kermaisen rakenteen. Kuullotetut sipulitkin lisätään sekaan. Sen jälkeen sitten lisätään pienissä erissä aiemmin tehty hummeriliemi tai jos ei sellaista ole, niin kala- tai kasvisliemi käy hyvin.

Riisin keittoaika on n. 17-19 minuuttia, itse tykkään, että riisinjyviin jää pikkuisen rakennetta. Eihän meidän puuroa ole tarkoitus syödä? Eikä velliäkään, vaikka tässä nyt sanonkin, että kun riisi on halutun kypsyistä, se saa hyvinkin olla rakenteeltaan vellimäistä. Sekaan tulee vielä parmesanjuustoa, tähän annokseen laitoin 50 g pussukan. Juusto sakeuttaa risottoa aika reilusti. Juuston lisäämisen jälkeen risotto sekoitetaan ja tarjoillaan heti. Mun makuuni risotto on liian tönkköä, jos se jää lautaselle keoksi. Kuvassa oleva risotto on ihan siinä ja siinä, onko se riittävän löysää. Ja muistakaas, risotto ei odota syöjäänsä! Risotto kannattaa aina valmistaa niin, että se tarjoillaan aivan heti valmistamisen jälkeen. 

No mitenkäs ne hummerit. Ne olivat valmiiksi kypsiä, joten juuri ennen kuin lisäsin risottoon juuston laitoin paistinpannun tulille, pannulle reilusti tillivoita ja pilkottu hummerinliha pannulle. Risotto lautaselle, hummerit viereen (mieluusti hieman kauniimmin kuin kuvassa) ja sulaa tillivoita vielä pintaan. Sitten nautiskelemaan. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Pikku retki Tukholmaan.

Viime viikko oli aika haipakkaa, joten oli aika kiva ajatus lähteä viikonlopuksi reissuun. Kahden kaveriperheen kanssa lähdettiin matkaan, mukana reissussa 6 aikuista ja 6 lasta. Luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Tää oli vähän ex tempore reissu, juolahtipa mieleen kun kaverit sanoi menevänsä ja mua, kuten varmaan kaikkia Viking Line-clubilaisia oli Viikkari muistanut joulun alla lahjakortilla. Mä itse aina reissaan mieluummin Viikkarin laivoilla ihan puhtaasti siksi, että siellä on tuhannesti parempi ruoka. Kilpailevan yhtiön laivoilla ruoat on kauniita ja näin, mutta niistä puuttuu usein yksi olennainen asia: maku. Gabriellalla mentiin kuten yleensäkin, siellä oli kivasti ravintolapuoli uudistunut ja kokeiltavaa olisi ollut vaikka miten, mutta otettiin nyt perinteinen linja eli toiseen suuntaan mennessä päivällinen Food Gardenissa ja toiseen suuntaan mättöä Buffetissa. Päiväohjelma Tukholmassa oli auki viime hetkeen asti, tehdään jotain. 

Mennessä oli kyllä vitsit vähissä kun astuttiin terminaaliin. Voi ruma sana sentään, terminaali oli tupaten täynnä haalaripukuisia opiskelijoita. Ei oo totta... Me siellä kuuden lapsen kanssa ja se lauma. Lupaavaa? Vieläkö ehtii kääntyä takas? No, rohkeasti mentiin kuitenkin laivaan. Laivana oli Gabriella, joka tosiaan on iäkkäänpuoleinen, mutta ravintolatilat rempattu kivoiksi. Siitä suoraan syömään. 



Food Gardenissa lapsille oli oma lista, mä skippasin pääruoan ja valitsin taaaas kerran alku- ja jälkiruokapöydän ilman pääruokaa. Hintaa tuolle tulee 29 €. Lapsi valitsi burgerilautasen. Puoliso otti alku- ja jälkkäripöydän sekä pääruoaksi pippuripaistettua härän fileetä, juureksia kahdella tavalla sekä timjamiemulsion. Lapsen ruokaa en tullut edes maistaneeksi, mutta hyvin näytti uppoavan. Puolison eväillä toki kävin. Liha oli todella hyvin maustettu, harvoin ravintolassa saa noin maukasta pihviä. Liha oli mureaa, kypsyys tilattu medium. Annos oli kaikin puolin herkullinen, pikkuisen tiristetyt juurekset (eli paneroidut ja friteeratut) toivat mieleen burgertyyppisen annoksen joka ei sopinut yhteen muun annoksen kanssa, mutta erinomainen pihvi jätti kokonaisuuden selkeästi plussan puolelle. Kuvatodistetta tästä ei ole, koska se retale aloitti annoksen ennen kuin ehdin kuvata. Höh. 

No sitten ne mun herkut taas. Tosiaan alku- ja jälkiruokapöytä on selkeästi suppeampi kuin buffassa, mutta mun makuun parempi. Ihan älyttömän hyvin mietittyjä kokonaisuuksia ja pieniä yksityiskohtia. Juureksia, erilaisia kastikkeita. Hyvää. Tarjolla oli toki perus mädit ja smetanat sekä simpukat. Ja sillishotti. 



Pikkelöidyt kanttarellit oli ehkä hieman turhan etikkaisia mun makuun. Mutta sitten esimerkiksi fermentoitu omena oli tosi herkullista lihojen kanssa. 

Lihoja ja niille kastikkeita oli useampaa plaatua, nälkäisenä en ihan kaikkea tullut edes katsoneeksi mitä olivat. Ihania hillokkeita ja kastikkeita, suolaista ja makeaa, juureksia. Mutta ihan yliveto oli puffattu (paahdettu, mitälie?) emmervehnä. Never heard mutta ihastuin kertalaakista. Vähän popcornmainen maku ja ihana, rapsakka rakenne. Miten tätä saa tehtyä kotona? Haluan. Kyllä, ripottelin sitä jopa jälkkäreiden päälle. 

Jälkiruokia oli myös useampaa laatua. Juustoja, hedelmiä, pieniä leivonnaisia. Yllättäen ehkä kaikkein paras oli pieni shotti vispipuuroa. Juu, vispipuuroa. Aivan täydellistä. Lapset saivat käydä jälkkäripöydässä maksutta. 

Yllättäen aamiaisella ei ollut tungosta ja maisemat oli taas vertaansa vailla. 



Lauantaipäivän ohjelmaa arvottiin viime metreille asti. Djurgårdenin suuntaan lähdettiin kuitenkin koko porukka. Viikkarin terminaalin lähellä on vesibussipysäkki, josta kesäaikaan kulkee melko tiuhaan liikennettä, talvella sitten tunnin välein. Ostettiin päiväliput, yli 13-vuotiailta kympin nuppi. Lautalla Djurgårdeniin. Arpomista oli Aquariumin ja Junibackenin kesken ja jakaannuttiinkin näihin kahteen paikkaan. Kymmeneltä hengeltä (5 lasta, 5 aikuista) sisäänpääsy oli ryhmäalennuksella 900 kr, mikä mun mielestä oli hieman ylimitoitettu paikan kokoon nähden. Kuitenkin käynti oli kiva ja muutama tunti vierähti vallan mukavasti kaloja katsellessa. 





Kahvillakin käytiin. Olen jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Tukholmassa museoiden ja tällaisten turistikohteiden kahvilat on ihan eri luokkaa kuin Suomessa vastaavat. Leivät on tuoreita ja herkullisia, leivonnaisia on moneen lähtöön, hinnatkin ovat kohtuullisemmat kuin Suomessa. Me otettiin kolmeen pekkaan vähän suolaista, herkullinen suklaabrownie ja örkkimörkkileivos, joka oli niin makea, että ihan kaikkea ei pystytty syömään. 

Paluumatkalla laivalle hypättiin vesibussiin jo vähän aiemmin ja käytiin pienellä sightseeingillä. Kaunis Tukholma. 




Menomatka oli sujunut rauhallisesti. Iltasella tosiaan käytiin naapurihyteistä nätisti kysymässä, josko voisivat siirtää bileensä vaikka aulaan, jotta lapset saisi nukuttua. Näin tapahtui heti pahoittelujen saattelemana. Illalla Food Gardenissa oli yksi opiskelijaporukka, ilmeisesti heillä oli perjantaille buffetruokailu. Kas näin, paluumatkaa odotellessa, silloin jo naapurit kävivät sanomassa, että häipyvät hyvissä ajoin ettei häiritse lapsia. Että mihin tämä maailma on menossa, kun ei keski-ikäiset enää pääse valittamaan nuorison mölyämisestä ja huonosta käytöksestä!! Meidän näkökulmasta risteily oli jopa rauhallisempi kuin mitä usein on ollut. Iltasella sitten taas ruokailemaan, tällä kertaa buffaan. 

Buffakin oli kivasti uudistunut. Kyllä siellä oli tutut ja turvalliset paahtopaistit punkkukastikkeineen, ravut, mädit ja smetanat. Mutta paljon oli tullut uusiakin juttuja. Kuten sushia. 


Mä en suinkaan ole sushiasiantuntija, mutta muhun upposi vallan mainiosti, etenkin raputahnapäällysteiset riisipötkylät, joille epäilemättä on hienompikin nimi. 

Söpöissä pikku shottilaseissa oli lammastartaria, joka oli hyvää, mutta ehkä itseä hieman häiritsi, että kaikki ainekset oli sekoitettu. Jotain tomaattista kana-asiaa, jossa oli kyllä makua. Sitten päivän positiivinen yllättäjä. Tervasilakka shottilasissa. Ihan mieletön. Ensinnäkin plussaa siitä, että silakassa ei ollut ruodon ruotoa. Inhoan niitä, siksi usein jää silakka syömättä. Tervan maku oli voimakas, mutta raikas. Mukana oli myös jotain valkoista kastiketta, en tiedä mitä. Ja pala näkkäriä. Todella hyvä. 



Mulla meni melko alkuruokapainotteiseksi syöminen. Marinoidut herkkusienet olivat tosi maukkaita, caesarsalaatin sai rakentaa itse. Ihan ku tykkäisin kylmästä paahtopaistista, sitä näköjään on joka lautasella. Tarjolla oli myös joitain tex-mexhenkisiä herkkuja, makkaroita, erilaisia lihoja, sillejä, kaloja jne. Mutta ei vaan pystynyt kaikkea maistella. Ei kyennyt. Lapsille oli oma pöytänsä, tosin meidän omat nyt pääasiassa napsivat aikuisten pöydästä. Oma jälkikasvuni jopa uskaltautui ekaa kertaa ikinä kuorimaan ja syömään katkaravun. Pisteet hänelle, itse en moiseen uskaltaudu. 

Jälkkäripöytä on usein buffan heikoin lenkki, niin taas. Erityisesti kakut ja leivonnaiset. Teollisen makuisia. Mut sitten taas pikku shotit oli hyviä, joskin kinuskiomenashotti olisi kaivannut vähän rapeutta. Juustopöydässä oli tarjolla montaa laatua, samoin maustettua hunajaa ja erilaisia hilloja ja keksejä. Runsaudenpula. 


Edelleen, ehkä vielä enemmän kuin ennen, jos haluaa mennä risteilylle ja haluaa nauttia ruoasta, kannattaa mieluummin valita punaiset laivat. Ehkä aiemmin tilanne on ollut toisin päin, mutta jo usean vuoden ajan sanoisin, että ero on melkomoinen punaisten eduksi. Työn puolesta olen kilpailevankin yhtiön aluksia käyttänyt ja kerran lastenkin kanssa käynyt reissussa, mutta jos valita voi niin mulle valinta on helppo. 








keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Mä en nyt vaan jaksa!

Se on kuulkaas arki. On muuten aika pirun kiireinen arki. Ihan ehdottomasti tarvitsisin jokusen tunnin vuorokauteen lisää. Yhdistelmänä mies työmatkalla, hemmetin kylmä, osin puulämmitteinen paritalo, koira, lapsi harrastuksineen ja aivan järkyttävä kiire töissä eli liki 12-tuntiset työpäivät tekee vähän haastetta tähän hommaan. Mä vaan en jaksa laittaa ruokaa. En jaksa.

Mut kuulkaas kyllähän nyt pitää lapselle itsetehtyä ruokaa olla, eikös niin? Mitä meillä on syöty tällä viikolla? Maanantaina... mä en oikeasti edes muista. Mä en kertakaikkisesti pysty muistamaan, mitä meillä on syöty maanantaina. Luultavasti ei mitään järkevää. Paitsi mandariinia. Niitä syödään aina ja paljon. 

Tiistaina sitten. No maanantaina jaksoin vielä olla ehtoisa emäntä ja laittaa ruokaa. Tein oikein linssejä ja kanamössöä. Suunnitelmissa syödä sitä tiistaina ja keskiviikkona. No siis rehellisesti sanottuna, miten voi linsseistä, kanasta, chilistä ja kookosmaidosta saada aikaan jotain niin mautonta? Ei ymmärrä, ei. Joten tiistaina kun tulin töistä kotiin, lapsi oli kaverillaan. Kun hän tuli kotiin, kysyin, mitä on syönyt. Maapähkinävoileivän ja mandariinia. Jaha, sillä lailla. Todistusaineisto kertoi, että hän oli maistanut kanamössöäni ja päätynyt maapähkinävoileipään. No, itsepä tulin töistä vasta kuuden aikaan, joten turha marista. Lapsen eloonjäämisvietti vaihtoi epäilyttävän kanamössön maapähkinävoileipään. 

Keskiviikkona, aina paranee. Lapsi söi päivällisen kaverillaan ja meni sieltä suoraan harrastuksiin. Siellä oli sentään saanut lasagnea. Se oli kuulemma hyvää. Hän oli syönyt kolme annosta.  Ei, en pidä lasta nälässä, teen vaan pahaa ruokaa. Itse käävin kanamössöä leivän päälle, päälle ananasrengas suoraan purkista, juustoraastetta, texas peteä ja mikroon. Kyllä, mikroon, ei edes uuniin. Kun ei vaan enää jaksanut. Mies tulee torstaina kotiin, pitäiskö nyt sit leikkiä sitä ihanaa pikkuvaimoa, joka siivoaa ja kokkaa. Kyllä, jotain hyvää ruokaa. Sitä on saatava. Eli einesaltaasta Kivikylän jauhelihapihvejä ja leipähyllystä paahtoleipää. Burgerisämpylöitä ei jaksa etsiä. Salaattia ja tomaattia vielä. On se hienoa, oikein einesburgeria. Lapselle tulee kuiteskin kaveri tänne ennen harrastuksia, niille on pakko olla jotain, minkä ne saa itse lämmitettyä. Enkä viitsi edes haaveilla, että pääsisin töistä niin aikaisin, että ehtisin laittaa niille ruokaa. 

Että tällanen viikko. En mä oikeesti aina näin laiska oo. En oo, uskokaa tai älkää. Olkoon tämä niin ankea postaus, ettei tässä oo edes kuvia. En kehdannut laittaa. Nii.

Ja koska nyt sunnuntaina vilkaisin blogia ensimmäisen kerran sitten keskiviikon, tein havainnon, että tämä kirjoitus on jäänyt pyörimään bittiavaruuteen. Ehkä tää on liian karmeaa kuraa blogattavaksi? Nooh, laitetaan tää nyt sit silti. Todistusaineistona ja tunnustuksena. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Jugurtticremebrulee, puolukkasorbettia ja suklaata

Tätä vähän tuumailin. Miten käy jugurtticremebruleen. Juoksettuuko se tai meneekö muuten mönkään? No sehän selviää vain kokeilemalla. Mä olen aiemmin havainnut, että puolukka, suklaa ja tilli toimii keskenään oikein hienosti ja olen siitä nyt alkanut varioimaan erilaisia yhdistelmiä. Joku valkoinen töhnä, puolukkaa, suklaata ja tilliä. Puolukka ja valkoinen töhnä on vaihdelleet, nyt siis kokeilussa valkoisena töhnänä creme brulee ja puolukka tarjoiltiin sorbetin muodossa.



Ensin sorbetti. 

200 g puolukoita
(tilkka vettä)
2 kananmunanvalkuaista
ruskeaa sokeria maun mukaan

Eli blenderiin puolukat ja kun mä muussasin ne puolijäisinä, niin vaati pikkuisen vettä, että sen sai tasaiseksi soseeksi. Lopuksi laitoin ehkä pari rkl sokeria sekaan. Muuten tähän ei vettä tarvitse, mutta mun aikataulutus vaati puolijäiset puolukat, jotta sorbetti ehtisi jäätyä... Valkuaiset vaahdotetaan, puolukat yhdistetään valkuaisvaahtoon ja koko komeus kipataan pakasterasiaan ja laitetaan pakkaseen. Sekoitellaan muutaman kerran pakastamisen aikana. Tästä tulee puolisen litraa sorbettia. 

Sitten creme brulee (neljä annosta)

n. 2 dl kuohukermaa
vajaa 1 dl turkkilaista jugurttia
3 keltuaista
vajaa 0,5 dl ruskeaa sokeria

Kerma ja sokeri kaadetaan kattilaan ja kuumennetaan niin, että sokeri sulaa. Kun seos on vähän jäähtynyt, sekaan vatkataan jugurtti. Melkein jäähtyneeseen seokseen vatkataan kevyesti sekaan kananmunankeltuaiset. Seos kaadetaan neljään uuninkestävään annosvuokaan. Vuoat laitetaan syvälle uunipellille, pelti hieman alle sata-asteiseen uuniin ja pellille kaadetaan vettä niin, että vuoat peittyvät n. puoliväliin asti vedellä. Creme bruleeta paistetaan uunissa reilu tunti-puolitoista tuntia niin, että bruleet ovat sellaisia tytisevän kypsyisiä. Parhaimmillaan bruleet ovat jääkaappikylminä ja ne voikin hyvin tehdä tähän asti valmiiksi jo tarjoilua edeltävänä päivänä. 

Tarjoiluvaiheessa creme bruleen pintaan ripotellaan hieman ruskeaa sokeria ja ruskistetaan se pikku töhöttimellä tai uunissa oikein kuuman grillivastuksen alla parin minuutin ajan, uunin luukku auki. Sitten vaan sulatettua suklaata (jos sulattaa mikrossa, muistaa käyttää tarpeeksi mietoa lämpöä) ja puolukkasorbettia. Päälle tuoretta tilliä ja hyvää on. Ja nyt, myönnän, mun tuoreet tillit tippui lattialle ja koira ehti niitä nuoleskelemaan, joten käytin kuivattua. Pöh.

Mutta ei mennyt mönkään, ei juoksettunut. Kirpeän puolukan, makean suklaan, täyteläisen creme bruleen ja kyllä, sen tillin liitto on vaan loistava!




lauantai 14. tammikuuta 2017

Epäsusheja herkkuja

Mua on viime aikoina vaivannut selittämätön sushihimo. Monta kuukautta jo. Sushia, sushia, sushia eri muodoissaan. Tänään tein epäsushia. Sushihenkisiä herkkuja, jotka kuitenkaan ei ole sushia. Tarjolla oli sushiriisipalloja, kurkkua, Sillä Sipulin täydellisiä kananmunankeltuaisia (jotka ei liity sushiin mitenkään, mutta on taivaallisen hyviä näiden kastikkeiden kanssa), inkivääri-chilisiirappia, soija-sitruuna-inkiväärikastiketta, naudan filettä ja kylmäsavulohta. Ei unohdeta surimimajoneesia.


Hmm... tarjollepano ei tosiaan oo mun vahvuuksia. :-D 


Naudan sisäfileen leikkasin kohmeisena ohuen ohuiksi siivuiksi. Se ei muuta valmistelua tarvinnut. Kylmäsavulohi tuli sellaisenaan paketista. Kurkku pääsi suikaleiksi juustohöylällä. Riisin valmistin pakkauksen ohjeen mukaan tai vähän sinne päin, google kertoo jos joku haluaa tarkempaa ohjetta. Kananmunankeltuaisten ohjeen bongasin Sillä Sipuli-blogista  ja ihastuin kertaheitolla. Mä vaan teen nää kuorenpuolikkaissa, irtoaa helposti. No mitäs mä sitten tein? Kastikkeet. 

Eli surimimajoneesissa on yksinkertaisesti hienonnettua surimia ja Hellman's majoneesia, mausteena vähän cayennea ja sokeria. 

Soija-sitruuna-inkiväärikastike on ihanaa. Soijakastiketta ja sitruunamehua oman maun mukaan. Mä tykkään, että on niin hapanta, että melkein irvistyttää. Mausteeksi ruohosipulia, hienoksi raastettua, tuoretta inkivääriä ja pikku ripaus ruskeaa sokeria. 

Inkivääri-chilisiirapissa on pilkottua inkivääriä, kuivattua, kokonaista chiliä, ruskeaa sokeria ja vettä (n. 1:1-suhteessa) ja tilkka soijakastiketta. Tämä keitellään siirapiksi, n. 15-20 minuutin ajan. 

Eipä sitten muuta kuin ääntä kohti. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vähän parempi lihakastike

Onko naudan sisäfileen käyttäminen kastikkeeseen tuhlaamista? Ei välttämättä. Tietysti toimii mihin tahansa kastikkeeseen, mutta nyt teki mieli sellaista stroganoff-tyyppistä herkkua. Mielestäni naudanfile vähän menee pilalle, jos se kypsennetään täysin. Siispä tässä versiossa kastike tehdään muuten valmiiksi ensin ja lopuksi nopeasti ruskistetaan lihat ja lisätään aivan lopuksi kastikkeen sekaan niin, että jäävät vielä ihanan mediumiksi. Lisukkeena perunamuussia, johon vinkit löytyy täältä.


Tähän herkkuun saa hyvin käytettyä fileestä päät ja ne kohdat, joista ei saa kunnolla leikattua vaikkapa kauniita pihvejä. Kun kuutioi lihan reilun kokoisiksi palasiksi, se jää vielä hyvin mediumiksi. Tässä summittainen resepti:

1 sipuli 
1 yksikyntinen valkosipuli
pari laakerinlehteä
300-400 g naudan sisäfilettä kuutioituna
muutama rkl tomaattipyrettä
1 suolakurkku silputtuna
purkki smetanaa
puolikas lihaliemikuutio tai fondia (itsellä oli pari pakastettua itsetehtyä lihaliemipalaa)
ripaus ruskeaa sokeria
mustapippuria
suolaa
n. 2+1 dl vettä
(n. 1 rkl sinappia)
ruskeaa Maizenaa tai vähän vehnäjauhoja suurustamiseen


Eli silppusin  sipulin ja yksikyntisen valkosipulin ja kuullotin ne öljyssä. Lisäsin mustapippurin ja tomaattipyreen ja kuullotin vielä hetken. Sitten vettä, lihalientä ja yksi myrttisen suolakurkku kuutioituna, pari laakerinlehteä ja keittelyä vartin verran. Lopuksi purkillinen smetanaa, ripaus sokeria ja halutessaan vähän sinappia. Sitten voikin ruskistaa lihat nopeasti kuumalla pannulla ja maustaa samalla vielä suolalla ja pippurilla. Lihat kattilaan, pannulle hieman vettä jotta saadaan maut talteen, nopea kiehautus ja kastikkeen sekaan. Sen jälkeen nopea suurustaminen Maizenalla. Jos suurustaa vehnäjauholla, kannattaa suurustaminen tehdä jo ennen lihojen lisäämistä, jotta kastike ehtii kiehua suuruksen lisäämisen jälkeen eikä lihat mene täysin kypsiksi. Annoksen olisi toki voinut koittaa saada hieman kauniimpaan muotoon, mutta nälkä yllätti syöjän. 

Tää on herkullista. Niin kovin herkullista!

perjantai 6. tammikuuta 2017

Rosmariinilla maustettua silli-puolukkajäätelöä ja paistettua perunaa

Kaikessa omituisuudessaan niin herkullista. Voi kyllä. Tämä on varsinainen sillisalaatti. Olin lukenut sillijäätelöstä ja olin lukenut puolukkasillistä, joten miksikäs ei yhdistää näitä. 


Ostin pari kevyesti suolattua sillifilettä, liotin niitä parisen tuntia ja kuivasin. Leikkasin sillit ihan pieneksi silpuksi. Vaahdotin n. 1,5 dl kuohukermaa ja sekoitin siihen purkin smetanaa. Survoin ehkä desin verran  puolukkaa siivilän läpi ja  yhdistin siivilän läpi tulleen muhjun kermasmetanaan. Vielä pari salottisipulia ihan hienoksi silputtuna, reilusti kuivattua rosmariinia, mustapippuria ja ripaus ruskeaa sokeria sekä tietysti sillisilppu ja sekoitus. Koko komeus pakastinrasiaan ja pakkaseen. Sekoitin massaa pari kertaa pakastamisen aikana. Parhaimmillaan jäätelö oli kun se oli juuri jäätymässä, mutta varsin hyvää myöhemminkin. Jäätelön vaan piti antaa sulaa liki puoli tuntia, jotta siitä sai pyöräyteltyä palloja. Lisukkeena kuorineen paistettua perunaa. Pesin kiinteän perunan hyvin, leikkasin vajaa sentin paksuisiksi viipaleiksi ja paistoin miedolla lämmöllä kypsiksi. Perunoissa oli mausteena vain suola, mutta annokseen laitoin vielä tuoretta tilliä ja hitusen mustapippuria. 

Uskokaa tai älkää, mutta todellista herkkua, kaverina vielä lasillinen rutikuivaa proseccoa. Herkullista. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Mascarponevaahdosta mascarponejutuksi.

Ollaan ystävän kanssa jo monena vuonna vietetty uutta vuotta yhdessä. Aattoiltaan kuuluu olennaisesti fondue. Niin tälläkin kertaa. Jälkkäriksi mä lupasin tehdä mascarponevaahtoa, vadelmaa ja pistaasipähkinöitä. Eikö kuulostakin herkulliselta? Kuohkea, pehmeä mascarponen ja kerman sekoitus, kirpeän makea vadelmasose ja ihanan suolaiset pistaasipähkinät? No mutta, miksi lopputulos näytti tältä? 


Mä olen joskus lupaillut kirjata tänne myös epäonnistuneita kokeiluja. Tässähän meni perustavanlaatuisesti pieleen se, että jotenkin siinä skumpanjuonnin ja höpöttelyn lomassa jätin kermavaahdon aivan liian löysäksi. Siis niinku ihan liian liruksi. Lopputulemana mulla ei ollut kuohkeaa vaahtoa vaan jotain epämääräistä lirua. Kaksi tölkkiä kuohukermaa ja purkki mascarponea yhdistetty, mitä hittoa sille pitäis tehdä? No, lisätään vähän sokeria ja kolme kananmunaa ja paistetaan se uunissa.  Kyllä, öljytty vuoka, 150-asteinen uuni ja puolisen tuntia aikaa. Jäähdytys pihalla. Vadelmasose ja rouhitut pistaasit päälle ja täydestä meni. Vielä jos olis ollut töhötin mukana niin oltaisiin tehty tuohon rapsakka sokerikuori. Pohjaton piirakka vai mikä lie, ihan sama mutta teki kauppansa. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!