Oh, fuck - talkookammoisen superhelpot pikkusuolaiset

Että niinku mitäh? Mistä tässä nyt on kyse? No siitä, että on ihmisiä, jotka on aktiivisia lasten harrastuksissa ja muussa. Joukkueenjohtajia, seuran puheenjohtajia, aina innokkaita talkoolaisia, jotka leipoo kuusisataa pellillistä mokkapaloja ja ompelee yöt esiintymisasuja. Sit on tällaisia kuin minä. Ensinnäkin, mä en osaa leipoa. En ainakaan mitään, mitä kehtaisi laittaa myyntiin. Kummallisen näköisiä kikkaraisia tulee uunista ulos. Toisekseen, lapsella on perjantaina koulussa kahviovuoro ja mä lähden huomenna aamulla sianpieremän aikaan työmatkalle ja mulla on kaikki romppeet etsimättä ja pakkaamatta ja muutama työmeili pitää lähettää ja varmistaa, että lapsosella on huomiseksi harrastuskamppeet valmiina, kun isänsä tulee vasta illalla työreissustansa. Mä en pysty, jaksa enkä kykene!!!

No, ihan oikeesti arvostan ihan pirusti kaikkia niitä talkooihmisiä, jotka jaksaa, pystyy ja kykenee. Mut mä olen myös oppinut hyväksymään sen, että mä en tässä elämäntilanteessa vaan moiseen taivu. Olen jopa niin sinut asian kanssa, että en enää (kovin usein) tunne lapsellista pyhää vihaa niitä parempia ihmisiä kohtaan. Kuiteskin, ei pyöris harrastukset eikä luokkaretket ilman niitä aktiiveja. Eli kaunis kiitos teille! Jos aina joskus teitä vihaankin, se johtuu vain kateudesta.

Okei, syyllisyydentunnosta mä kuitenkin haluan edes yrittää kantaa korteni kekoon sinne kahviopäivään. Mutta nyt on mentävä siitä, mistä aita on toooodella matala, ehkä jopa kaatunut. Siispä ostettiin muutama paketti voitaikinalevyjä. Kinkkua, tomaattipyrettä ja juustoraastetta.

Surkean Talkoolaisen Pitsakierteet:

Lätkäise kaksi taikinalevyä pituussuunnassa peräkkäin ja koita jotenkin liiskata niitä vähän yhteen. Tee kastike eli laimenna tomaattipyrettä vähän vedellä ja mausta se vaikka mustapippurilla, suolalla, sokeriripauksella ja paprikalla. Sivele levyt ohuelti kastikkeella. Ripottele päälle silputtua kinkkua. Ripottele päälle juustoraastetta. Kääri levyt rullalle kuin kääretorttu ja koita nipistellä jotenkin saumakohta kasaan. Leikkaa rulla viipaleiksi, tein nyt yhdestä rullasta (eli kahdesta taikinalevystä) viisi kierrettä. Laita kierteet pullavuokiin koska muuten ne todennäköisesti levähtää vielä rumemmiksi kuin vuoissa. Ripottele vielä päälle vähän juustoraastetta ja oreganoa. Eiku voi paska, se oregano jäi kauppaan. No ei sitten. Paista n. 200-asteisessa uunissa n. vartti.

Iloista talkoilua!!

Syödään yhdessä sadonkorjuun aikaan.

Näinköhän me saataisiin tästä ihan kunnolla jatkuva perinne? Syödään yhdessä, siis. Olemme muutaman kerran nyt nykyisten ja entisten työkaverien kesken kokoontuneet jonkun luo syömään pitkän kaavan mukaan. Edellisen kerran tehtiin makumatka Espanjaan ja silloin jo päätettiin, että seuraavaksi sadonkorjuuteemalla. Mä toimin tällä kertaa illan emäntänä, mutta mulle kyllä tuli apukädet paikalle jo hyvissä ajoin. Ruokailu aloiteltiin pikku makupaloilla keittiössä. Ruokailijoita oli enemmän kuin keittiössä istumapaikkoja, joten pystybaarimeinigillä mentiin.

Alkudrinkiksi tarjoiltiin sekoitus Karparolia ja Suomi 100-skumppaa. Pikku paloina toimi paistettu lanttu ja paahdetulla valkosipulilla ja hunajalla maustettu smetana sekä savulohitahnalla täytetyt croustadet. Läpi aterian oli myös tarjolla ihanaa pähkinäistä ja hedelmäistä mallasleipää sekä porkkanaleipää. Leipiä en kommentoi sen enempää, mulla ei ole hajuakaan, miten niin herkullisia leipiä tehdään. Kaikki kunnia ihan muualle. Lisäksi oli vaahdotettua voita, joka oli maustettu minttu-lakritsasavustetulla suolalla.

Savulohitahnalla täytetyt croustadet sekä lanttua ja paahdetulla valkosipulilla ja hunajalla maustettua smetanaa

Sitten päästiin varsinaiseen alkuruokaan. Ja siirryttiin samalla pois pystybaarista ruokapöydän ääreen.
Idea tähän toteutukseen on lainattu täältä ja toteutettu nyt harrastelijameiningillä. Kaupassa myytävät syötävät tuoreet kukat oli nuupahtaneita, joten hieman sovellettiin.

Sienisalaattia, nopeasti paistettua heppaa, piparjuurituorejuustoa, yrttejä ja vähän kukkiakin.

Välillä vähän paahdettua kurpitsakeittoa. Eli paahdoin uunissa myskikurpitsaa n. 25 min. Sen jälkeen kurpitsalohkot keitettiin, maustettiin suolalla ja cayennella, lisättiin smetanaa ja soseutettiin samettisen sileäksi. Tarjoiluun vähän paahdetusta valkosipulista tehtyä valkosipuliöljyä ja raastettua leipää.

Paahdettua myskikurpitsakeittoa, valkosipuliöljyä ja raastettua leipää 

Välisorbetista, joka sai nimen Perkeleen Sorbetti, ei ollut yhtäkään selvää otosta. Ei palata sorbettiin. Mennään sen sijaan suoraan pääruokaan. Ensiksi ruskistetulla voilla ja ranskankermalla aateloitu porkkana-palsternakkapyre, joka on aivan kaikkien pataruokien täydellinen kumppani. Ja monen muunkin ruoan. Lisäksi oli hapankaalia. Kyllä, hapankaalia. Uskokaa tai älkää, mutta sekin on täydellisen pehmeän makuista, kun sitä hauduttaa smetanassa kolme-neljä tuntia ja maustaa sen mustapippurilla ja hunajalla. 

Sitten ehkä hieman harvinaisempi makupari. Alun perin havittelimme villisikaa, mutta sitä ei tähän hätään ollut saatavilla. Siispä teimme lihapadan naudasta. Ehkä pystyn sanomaan tähän summittaisen ohjeenkin. Eli:

n. 1,5 kg naudan paistia

paketti pekonia (mulla oli nyt valmiiksi kypsää, paistaisin jos olisi raakaa)

neljä sipulia

kolme yksikyntistä valkosipulia

suolaa

pippuria

rosmariinia

muutama kuivattu kuusenkerkkä, jos sattuu olemaan

0,5 l tummaa olutta

n. desi siirappia

vettä

pari rkl vehnäjauhoja

öljyä tai voita paistamiseen
sopivasti suppilovahveroita 

Kuutioi liha isoiksi (n. 5 x 5 cm) paloiksi. Paista lihoihin kaunis pinta ja mausta suolalla ja pippurilla.  Laita lihat kannelliseen uunipataan. Paistoerien välissä huuhtele pannu ja laita liemi pataan. Kuori ja lohko isoiksi paloiksi sipulit ja valkosipuli ja laita nekin pataan. Kun lihat on paistettu, laita pannulle olut ja kiehauta se ja kippaa lihojen päälle. Tarvittaessa lisää vettä niin, että lihat melkein peittyvät nesteeseen.  Lisää viipaloitu pekoni, rosmariini, siirappi ja kuusetkerkät, kansi päälle ja uuniin. Paistoajan kanssa ei ole niin justiinsa, kuitenkin ensiksi hauduta kovemmalla lämmöllä niin kauan, että neste alkaa kiehua ja laske lämpö sitten n. sataan asteeseen. Hauduta 3-4 tuntia, jos käytät muuta ruhonosaa kuin paistia, voi hauduttaa pidempäänkin. N. puoli tuntia ennen tarjoilua nosta uunin lämpö taas kovemmaksi, n. 200 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan ja lisää seos pataan ja anna kiehua vähintään 10 min. Lisää myös esikäsitellyt (paistetut siis) suppilovahverot.  Sitten vaan herkuttelemaan. 

Oluessa haudutettua nautaa, smetanassa haudutettua hapankaalia ja porkkana-palsternakkapyre 

Kaiken tämän jälkeen herkkumahan puolelta löytyi vielä tilaa jälkkärille. 

Puolukkapaistosta, valkosuklaavaahtoa ja sinappikinuskia

Jos sanotaan, että syödään pitkän kaavan mukaan, niin tämä oli todella pitkän kaavan mukaan. Aikaa tässä kului kivasti viisi tuntia, mutta mikäs siinä syödessä, vähän kokatessa ja nauraessa. 

Helppo mökkipiirakka hieman paremmilla lisukkeilla

Mökkipiirakka. Miksi ihmeessä se on mökkipiirakka? Siksi, että meillä ei ole mökillä juoksevaa vettä ja siksi kokkaaminen tapahtuu tiskiä säästellen. Tämän piirakan valmistamiseen tarvitaan astioina vain yksi kulho, vuoka ja jos haluaa niin lusikka. Ja lisäksi tämän tarveaineista suuri osa löytyy tiettynä vuodenaikana omalta mökkitontilta. Yleisimmin siis teen tämän mustikasta.

Nyt kuitenkin puolukkaa. Syystä että mulle on ensi viikonloppuna tulossa Hienoja Ruokavieraita ja haluan heille tarjota jotain puolukkaista, koska ruokailu tapahtuu sadonkorjuuteemalla ja mun mielestä puolukka sopii sadonkorjuuteemaan erinomaisesti. No mutta mennään asiaan.

Homma menee näin:


n. 0,5 litraa marjoja (puolukkaa, mustikkaa, vadelmaa, viinimarjoja, mitä nyt sattuu olemaan)
n. 2 rkl vehnäjauhoja
1-2 rkl ruokokidesokeria

Voitele vuoka, sekoita nämä ainekset kulhossa ja kippaa vuokaan.

Laita samaiseen kulhoon
n. 50 g voita
n. 0,5 dl ruokokidesokeria
n. desin verran vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(kardemummaa, kanelia, vanilijasokeria...)

Nypi taikina muruiseksi. Sopiva rakenne on sellainen, että taikinasta saa puristettua pallon, mutta jos sitä ei purista, se on muruisaa. Rakennetta on helppo säätää vehnäjauhojen ja voin määrällä, ei oo niin justiinsa. Oikeasti mä en ole koskaan mitannut tähän yhtään mitään. Maistan onko sopivan makeaa ja rakenne menee ihan näppituntumalla. Muista mausteista, eli kardemummat, kanelit ja muut. Mustikka ja kardemumma on mainio makupari, kanelihan toimii puolukalle ja punaisille viinimarjoille ihanasti, mielikuvitusta voi käyttää.

Noh, kun taikina on murua, se kipataan vuokaan marjojen päälle ja levitetään silleen suunnilleen. Koko komeus paistetaan uunissa, n. 200 astetta ja 25-30 minuuttia. Helpoimmillaan eli mökillä tämä tarjoillaan valmiin vanilijakastikkeen kanssa, nyt tein tälle hieman toisenlaiset lisukkeet.

Eli sinappikinuskia. Homma toimii niin, että keitellään kinuski (kvg tai keitä ruokofariinisokerin ja kerman seosta ripauksella suolaa maustettuna kunnes rakenne on sopiva) ja otetaan se pois levyltä. Siihen lisätään maun mukaan 1-2 tl sinappijauhetta ja kiehautetaan pian uudelleen.

Sitten valkosuklaavaahtoa. No, sulatetaan valkosuklaata levy, vaahdotetaan purkki ranskankermaa ja sekoitetaan yllämainitut keskenään. Sitten laitetaan tarjolle piirakkaa, kinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Laitoin vielä pintaan hippusen paahdettua hamppurouhetta ja nautin. Nautin suuresti. Ei kannata säikähtää kinuskin sinappisuutta, itse tein nyt melko voimakkaan sinappista. Jotenkin vaan se sinappisuus katoaa ja pehmenee makean piirakan ja valkosuklaavaahdon sekaan ja jättää vain ihan mielettömän ihanan ja jotenkin sanoinkuvaamattoman (no hei, sinappikinuskia...) maun. Love this. Mutta jos ei uskalla, niin tuo piirakka kyllä sulaa suussa jäden tai vanilijakastikkeenkin kanssa!

Täydellisen mureaa mustekalaa marinadissa

Makumuistoja nuoruudesta. Tiedättekö sellaisen herkullisen ihanan maun jostain reissusta? Sellaisen, jota ei vaan löydy muualta? No, tämä on oikeastaan suutuntuma. Mä olen aina ollut örkkikammoinen (örkkejä ovat äyriäiset, etanat ja muut epäilyttävät eväät) ja muistan, kun 15-vuotiaana olin äitini ja mummoni kanssa Turkissa. Menimme kalaravintolaan syömään ja alkupalat tuotiin pöytään isolla tarjottimella. Tarjottimelta piti siinä valita lautanen. Muistan sen fiiliksen kun yritin pikapikaa arvioida, mikä olisi vähiten epäilyttävä. Lonkeroita, simpukoita, rapuja, kokonaisia kaloja. Apua! Valitsin vähiten epäilyttävän näköisen lautasen. Maistoin varovasti vaaleaa lihaa. Se oli mureaa, kevyesti etikkaista, lihaisaa, raikasta. Herkullista. Kun olin syönyt annoksen, äitini kertoi sen olleen mustekalaa. Krääh, söin mustekalaa! Mutta herkullista sellaista!

Tämän jälkeen olen joitain kertoja yrittänyt syödä mustekalaa, mutta aina, ihan aina se on ollut sellaista inhaa purkkaa, joka vaan ei mene mun suuhun. Ehkä paras kokeilu on ollut taannoin friteeraamani babypulpot, mutta oli niissäkin mukana se kumimainen tuntu. En tykkää! Ja kerta toisensa jälkeen olen miettinyt, että mitä ihmettä se mustekala Turkissa joskus... ihan muutama vuosi sitten oli.

 

Keitettyä, marinoitua mustekalaa

Nyt olen kuulkaas päässyt asiasta jyvälle! Disa's Fishin pakastealtaassa oli kalafileiden näköisiä kimpaleita. "Mustekalan lihaa", sanoi pussin etiketti. Soitin hätäpäissäni siskolleni, kaikkien örkkiruokien kuningattarelle ja kysyin, että ostanko sen, mitä mä sille teen!? Siskoni siis on uhannut joskus tulla meille vierailulle peräkärryn kanssa, jotta saa vietyä kotiin riittävästi örkkejä. No ylläri pylläri, sisko käski ostaa. Ei lonkeroita, ei mitään epäilyttävän näköistä. Lupaavaa. Kotimatkalla googlettelin ja kas, jossain sanottiinkin, että mustekala pitää keittää pitkään! Mä olen aina paistanut sen nopsaan ja marinoinut ja tuskaillut purkkarakenteen kanssa. Ilmeisesti ihan purkkaa en kuitenkaan ole tehnyt, koska örkinsyöjille mun keitokseni on kelvanneet, mutta tällaiselle rakenneongelmaiselle se vaan on ollut liikaa. No mutta, nythän kokeillaan keittämistä.

Sulaessaan kävi ilmi, että se fileen näköinen juttu olikin pussi. Heti alkoi tulla mieleen kaikki täytetyt mustekalat, mutta nyt keep it simple, stupid. Oletettavasti käsissäni (ihan kuin olisin uskaltanut koskea siihen käsin, hah!) oli mustekalan pää. Laitoin pään kiehumaan veteen, jossa oli reilu loraus valkoviinietikkaa, pari yksikyntistä valkosipulia ja chilisuolaa. Mustekala sai kiehua yli puolitoista tuntia ja kas, tuloksenahan olikin murea kala! Viipaloin mustekalan ja laitoin sen vielä marinoitumaan liemeen, jossa oli oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, chilisuolaa, ripaus ruokosokeria ja sitruunamehua. Mustekala sai vielä marinoitua parikymmentä minuuttia ennen tarjollepanoa. Lisänä tarjosin sitruunanlohkon ja  aiolia elikkäs valkosipulimajoneesia. Ja tämähän toimi!

Puolisoni ehti maistaa ennen mua ja vastoin odotuksia, palaute oli välitön kehu. Tosin olin hieman epäileväinen, koska hän sanoi sen olevan "vähän samanlaista kuin maustesilakka, mutta lihaisamman oloinen". No totta tosiaan, rakenne oli juuri sellainen etikassa marinoidun silakan murea, mutta selkeästi lihaisampi. Ja maku oli toisenlainen, mutta tää ei ollut purkkaa! Ei tietoakaan kumimaisuudesta. Ihanan lihaisa, murea ja raikas mustekala ja valkosipulinen kastike toimi erinomaisesti. Ja kyllä, kuulkaas. Tämä toi mieleen häivähdyksen Turkkia ja kalaravintolaa. Juuri sitä nuoruuden makumuistoa, jota olen etsinyt! Tämä niin meni jatkoon!

Lapsellisen helppo focaccia ja herkkuja Italian henkeen

Miksi focaccia on lapsellisen helppo? No tietysti, koska sen ohje on NAM! Lasten keittokirjasta. Meillä on kotosalla tuo kirja ja siellä tosiaan on helppoja reseptejä, jotka sopii joko yksin lasten kokkailtavaksi tai sitten yhteiseen puuhasteluun.

Herkullinen focaccia syntyy (hieman kirjan ohjetta muokaten) näin:

3,5 dl 42-asteista vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
6-7 dl vehnäjauhoja

Päälle:
2 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
kirsikkatomaatteja
oliiveja
(sormisuolaa)


Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää suola, n. 2dl vehnäjauhoja ja hiiva ja sekoita voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja oliiviöljy ja vaivaa taikinaa tovi. Taikina saa jäädä selvästi esim. sämpylätaikinaa löysemmäksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota puoli tuntia. Vuoraa uunipelti tai vuoka leivinpaperilla tai jos haluat superherkullisen rapean pohjan focacciaan, voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Kaada kohonnut taikina vuokaan ja tasoittele. Painele taikinaan halkaistut tomaatit ja oliivit ja ripottele päälle rosmariini. Valuta päälle oliiviöljyä. Peitä vuoka liinalla ja anna kohota vielä vartin verran. Paista leipää 225-asteisessa uunissa n. puoli tuntia. Nauti.


Lisäksi jääkaapista löytyi galia-melonia, vuohenmaitojuustoa, antipastoleikkeleitä, valkoista paprikaa ja basilikaa.

Ei ollut kuulkaas ollenkaan hullumpi iltapala. 

Syökää heppaa!

No ei se taida vallan tuntematon olla, mutta ilmeisesti kuitenkin monen ruokapöytään päätyy ennemmin nautaa kuin heppaa. Mä taas pyrin käyttämään mieluummin heppaa kuin nautaa. Miksikö? Kotimainen hevosenliha on eettinen valinta, se on edullisempaa kuin naudanliha ja se on pirun paljon mureampaa kuin naudanliha. Siinäpä syitä kerrakseen. Joskus muinoin hevosenlihaa pidettiin köyhälistön ruokana, hevosenruhoa on pidetty saastaisena, milloin mitäkin. Kuitenkin nyt jo moni tiedostaa, että hevosenliha on hieno raaka-aine jota soisi ihmisten käyttävän enemmänkin.

Heppatartar ja karamellisoitua selleriä

Aloitetaan eettisyydestä. Suomessa hevosta ei kasvateta tuotantoeläimenä. Tietenkään ei ole takuita siitä, miten hevosta on pidetty, mutta lautaselle päätynyt hevonen voi olla uransa päättänyt ravuri, loukkaantunut hevonen tai jonkun harrastajan polle. Jotkut karsastavat hevosenlihaa, koska hevonen on lemmikki eikä lemmikkejä syödä. Mäkin olen vanha heppatyttö, mutta siitä huolimatta näen hyvänä ratkaisuna sen, että heppa pääsee lautaselle mieluummin kuin lopetettavaksi, etenkin kun hevosen ruhon hävittäminen ei ole aivan ongelmatonta. Heppa tekee vielä viimeisen palveluksen ravintona. Hevosen lihan mainetta on koitettu parantaa hankkeiden avulla ja tuomalla ihmisten tietoisuuteen kotimaisen hevosenlihan laatu ja eettisyys. Kuitenkin teurastamoille ei tuoda lainkaan niin paljoa hevosenlihaa kuin niillä olisi kapasiteettia teurastaa ja Suomeenkin tuodaan ulkomaista hevosenlihaa, joka taas voi olla tehotuotettua. Mä itse ostan hevosenlihani Takaladolta, joka myy vain kotimaista lihaa. Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että ostin juuri pakkaseen useamman kilon hepan paistia, kannattaa kyllä kun lihalla on hintaa kympin kilo. Mistä muusta eläimestä saat tuohon hintaan täydellisen mureaan paahtopaistiin sopivan lihan?

Olen myös kuullut väitteitä, ettei hevosenlihaa sopisi syödä kuin läpikypsänä trikinelloosiriskin vuoksi. Kuitenkin Eviran mukaan kotimaista hevosenlihaa voi huoletta herkutella vaikka tartarpihvinä.

No mutta, pääasiassa aion nyt hehkuttaa hevosenlihan erinomaista laatua. Heppaa voi käyttää ihan mihin vaan voi käyttää naudanlihaa. Hevosenliha on mureaa ja mehevää, ihanan maukasta. Melkeinpä sanoisin, että hepasta voi aina valita astetta "huonomman" lihan kuin naudasta. Eli hepan ulkofile pesee mureudessa usein naudan sisäfileen. Ainoa, mihin mun mielestä ei heppa sovellu, on jauheliha. En ole ostanut valmiiksi jauhettua heppaa joten täyttä varmuutta tästä ei ole, mutta joskus jauhoin hepan paistin jauhelihaksi kun tein burgereita ja jauheliha oli lähes puuromaista rakenteeltaan. Lihan täydellinen mehevyys hävisi ihan. Pienenä vinkkinä, myös tartarpihviin silppuan lihan veitsellä, en jauha myllyllä.

No, jos nyt silti jää ihmetyttämään, että mitä siitä hepasta voi tehdä, niin laitan alle linkkejä. Osassa on toki montaa muutakin lajia ruokaa, mutta myös heppaohjeet löytyy linkkien takaa.

Ensiksi nopeasti paistettua hepan filettä.

Tai sitten ihan perinteistä pihviä.

Ihana herkku on myös leikkeleenä myytävä kylmäsavuheppa ja piparjuurituorejuusto. 

Heppa sopii valmistettavaksi paahtopaistin tapaan, sisälämpötilat ja kypsyydet toimii ihan samoin kuin naudallakin. Mutta joskus paistin voi hauduttaa pitkään.

Aivan erityisen ihania on ulkofileestä tehdyt suussasulavat pienet lihapullat, jotka on erinomaisen ihana alkuruoka vaikka smetanan ja puolukka-rosmariinisiirapin kanssa tarjoiltuna.

Näiden lisäksi voi vaikka lihakastikkeeseen käyttää hepanpaistia, ulkofilepihvi toimii erinomaisesti burgerpihvinä, oikeasti vain mielikuvitus on rajana. Hevosenliha on aivan aliarvostettu herkku!