44 tuntia haudutettua kassleria

Juu, olen sous vide-hurahtanut. Nyt halusin kokeilla, mitä tapahtuu kasslerille, jos sitä kypsentää päivän tai pari. Hieroin lihan pintaan suolaa, pippuria ja jerk-mausteseosta ja laitoin sen vakuumiin. Kypsensin lihaa 87-asteisessa vedessä (lämpötila aivan random, päättelin, että hieman joulukinkkua kypsempi on pakko olla hyvä) 44 tuntia (aika aivan random, sattui tulemaan nälkä juuri 44 tunnin kohdalla.

Lihaa oli reilut pari kiloa, joten siitä riitti useampaan tapaan herkutella. Osasta tuli pulled porkia. Keitin kastikkeen, jossa oli kuullotettua sipulia ja valkosipulia, järkyttävä määrä ruokofariinisokeria, vettä, soijakastiketta, tilkka valkoviinietikkaa, vettä, mustapippuria, tilkka Texas Pete-kastiketta ja hieman tomaattipyrettä. Keitin kastiketta hetken ja lisäsin sekaan lihan. 

Niin, se liha. Liha pysyi koossa vielä leikkuulaudalle siirtämisen ajan. Kun aloin leikata sitä, se vaan hajosi. Se hajosi aivan täysin. Siitä laappasin osan ja laitoin kattilaan kastikkeen sekaan maustumaan. Ei tarvinnut yhtään pull tätä porkia, se muhjaantui pelkästään sekoittamalla kastikkeeseen. Wau. Annoin mössön kiehua miedolla lämmöllä n. 15 min eli sen aikaa kun valmistin kaalisalaatin, laitoin osan lihaa prässääntymään ja raivasin keittiön. 

Jaa että se kaalisalaatti. No siinä oli varhaiskaalia, kirsikkatomaattia, kastikkeessa puolet majoneesia, puolet turkkilaista jugurttia, pippuria, suolaa  ja ripaus ruokosokeria. Tähän salaattiin lainasin ajatuksen kaveriltani, joka syötti mulle samantapaista salaattia. Hieman muuta kuin perinteinen coleslaw. 

Sitten vaan pitaleivän sisään lihaa, salaattia ja lihaa. 

Liha oli ihan uskomattoman pehmeää. Ihanan makeansuolainen kastike ja kirjaimellisesti suussasulavan pehmeä liha yhdistettynä rapeaan kaalisalaattiin. Voi itku. Mä en ehkä enää tee pulled porkia millään muulla tapaa.

Lihaa oli lievästi sanottuna reilusti. Ihan tosiaan "mitä hittoa mä tällä teen"-reilusti. Eli osa lihasta päätyi prässääntymään. Olen aiemmin prässännyt naudanlihaa ja se on herkkua se. Liha kulhoon, perään suolaa ja mustapippuria ja koska kassler ei ole tarpeeksi rasvaista (ehheheee) niin vielä klöntti voita sulamaan lämpimän lihan sekaan. Tätä lihaa ei tosiaan tarvinnut riipiä säikeiksi, käsi sekaan ja vaivaamaan vaan. Ja... mitä hittoa. Täähän muussaantui kuin jauhelihataikina ikään. No möyh möyh möyhensin lihan ja laitoin tuorekelmulla vuorattuun astiaan. Vielä kelmu päälle ja painon alle jääkaappiin prässääntymään. 

Lihaa oli vielä kulhossa vähän ja siitä jauhelihamaisuudesta sitten se ajatus lähti. Perään vielä kananmuna ja paahdettua sipulia, tästähän paistoi pari pihviä. 

Noh, tämä pihvi nyt oli tällainen sivujuonne, enkä tiedä teenkö toiste, mutta kiva kokeilla kaikkea. 

Takaisin prässipossuun. Liha sai lepäillä yön yli jääkaapissa painon alla. Seuraavana päivänä ensin lisukkeen tekoon. Olen päättänyt alkaa käyttämään selleriä. Haluan tykätä siitä ja taannoin teinkin herkullista sellerillistä kasvisasiaa. Ei kovin kevyttä, mutta menkööt. Päätin tarjota sitä myös possun kanssa. Perunaa pieniksi kuutioituna, sipulia ja valkosipulia silputtuna. Tämä pannulle kypsymään melko miedolle lämmölle. Pian perään pilkottu varsiselleri. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Kun perunat on lähes kypsät, sekoitetaan tähän ranskankermaa (tai miksei jotain hyvää tuorejuustoa tai ruokakermaa). Hieman lisuke kaipasi happoa, joten lurautin perään tilkan valkoviinietikkaa ja lopuksi pilkottua varhaiskaalia, jonka jälkeen enää muutaman minuutin kypsyttely, jotta kaali ihan pikkuisen pehmenee. Suussa sulavan herkullinen lisuke, kerta kaikkiaan. 

Lihan taas leikkasin paksuiksi viipaleiksi. Halusin annokseen pikkuisen makeutta, joten tein glaseerauskastikkeen soijakastikkeesta ja ruokofariinisokerista, maustoin tilkalla viinietikkaa ja ripauksella mustapippuria. Paistoin lihaviipaleet kuumalla pannulla ja valelin makeansuolaisella kastikkeella. Annokseen vielä vähän kirsikkatomaattia ja herkku oli valmis. 

Tämä soija-sokerikastike vei makumaailmaa siihen suuntaan, että tämä toimisi ihanasti myös nuudeleitten lisänä. Koska lihaa on vielä, saatanpa tälle päivää tehdä lisukkeeksi wokin varhaiskaalista, porkkanasta, sipulista, nuudeleista, seesaminsiemenistä ja sen sellaisesta. 

Ekan kokeilun jälkeen sanoisin, että aivan loistava tapa hauduttaa lihaa pitkään. Lihan mehevyys oli ihan omaa luokkaansa vaikkapa uunilihaan tai keitettyyn lihaan verrattuna. Liha oli niin mureaa, että se kertakaikkiaan hajosi suussa. Mietin vielä, miten herkku olisi tuollainen iso lihanpala ensin kypsennettynä sous vide ja sen jälkeen kun sen vielä saisi taiteiltua ehjänä grilliin... Voi nam. 

Syödään yhdessä

Mä olen työpaikaltani saanut ihan mahtavia kavereita ja ystäviä. Ihan huippuja. Osa on siirtynyt toisiin töihin, osa eläkkeellekin, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Siitä huolimatta järjestetään jonkunlaista ajanvietettä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tähän iltaan ajatus lähti alkuvuodesta, kun vaihdeltiin huonoja hankintoja. Eli kaapin perälle unohtuneita laukkuja, kenkiä, kirjoja, huiveja, vaatteita, kaikkea sellaista. Kahviteltiin, nautittiin emännän leipomuksista, juoruiltiin ja itse lähdin kotiin... noh, mukanani enemmän tavaraa kuin mitä mukana oli kun paikalle menin.  Siellä mieleen juolahti, että olispas kiva laitella ruokaa. Taas. Siitä se sitten lähti. Aivan samalla kokoonpanolla ei menty, mutta aika liki. Nyt ei niinkään kokeiltu uusia ruokia vaan tarjolla oli aika paljon vanhoja tuttuja. Mutta pitihän tästä kuitenkin kirjoittaa, ihan vaikka vaan hehkuttaakseni ihmisten ja ruoanlaiton ihanuutta!

Mulla ei kotona tällä hetkellä juuri kokkailumahdollisuuksia ole, joten en päässyt juurikaan valmistelemaan mitään etukäteen. Illallista emäinnöimään oli lupautunut rouva, jossa on sellainen erinomainen ominaisuus, että hän lupasi käsitellä kaikki ällöttävät ja pelottavat raaka-aineet. Siispä kun kutsussa luki, että neljältä aloitetaan, niin minähän olin oven takana kymmeneltä aamulla. Eikä ollut yhtään liian aikaisin, pikkuisen oli sellaista kokkisota-henkistä kellon vilkuilua ja kiirekiirekiirettä viimeisen tunnin ajan. Emäntä hoiti kattauspuolen ihan huipusti, oli pikkusen painetta sen kanssa kun kuitenkin osa syöjistä oli ravintola-alan ammattilaisia ja oli iiiiihan pakko saada astiat mallilleen. Kyllä kuulkaas google on hieno juttu siinä kohtaa kun pohtii, että missähän järjestyksessä lasien kuuluikaan olla. 

No mitä me sitten syötiin? Aperitiiviksi meillä oli lasilliset proseccoa ja sen kanssa tarjoiltiin pikku ylläri. Ylläri siksi, että epäilin, ettei ehkä kaikki kovasti innostuisi syömään possun kieltä. Kyllä, kieli oli ehdottomasti raaka-aine, jonka käsittelyn jätin illan emännälle. Ääretöntä kansalaisrohkeutta osoittaen hän valmistikin meille possun kielen aika lailla tämän mukaisesti. Tarjolla oli myös linkin takaa löytyvää puolukkamajoneesia ja nämä tarjoiltiin ruisleivällä salottisipulisilpun ja herneenversojen kanssa. Hyvää, mutta ajatuksena hieman... jännää. 

Seuraavana oli lihapullia naudan fileestä, paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy enemmän asiaa täältä. Fileen silppusin veitsellä pieneksi, pyörittelin pulliksi ja paistoin suunnilleen mediumiksi erittäin runsaassa voissa. Mausteeksi tuo ei tarvitse muuta kuin suolan ja pippurin, annoksen päälle laitoin vielä vähän salottisipulia. 

Tämän jälkeen olikin sitten sitä pelottavampaa ruokaa. 

No, ihan tuossa muodossaan sitä ei tarjoiltu, mutta olipahan operaatio tuon suolistus. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään keskustelevan juutuubivideon kanssa, "Etkö sä nyt ymmärrä, ettei mulla ole tuollaisia hienoja välineitä!" Lienee sanomatta selvää, että mä en tuohon elukkaan koskenut ennen kuin se oli perattu ja lihat somasti paloiteltuna pikku kulhoon. Eli tarjolla oli sitruunarisottoa, hummeria ja ouzosimpukoita. Hummerin lihat paloiteltiin, sekaan vähän kirkastettua voita, sitruunamehua, paahdettua valkosipulia ja persiljaa, tämä kuumennettiin hetken ajan uunissa ennen tarjoilua. 

Ouzosimpukat uskalsin tehdä ihan itse. Eli pesin simpukat ja poistin niistä parrat. Avonaiset simpukat kopauttelin ja jos eivät sulkeutuneet, heitin pois. Kuullotin voissa salottisipulia ja paljon valkosipulia. Sekaan cayennea ja n. desi ouzoa. Keittelin tätä hetken ja kippasin sekaan purkin kuohukermaa. Keittelin tätä n. 15 minuuttia ja kippasin simpukat ja reilusti tuoretta persiljaa sekaan ja kansi päälle. Keittelin simpukoita viitisen minuuttia välillä käännellen. Auenneet simpukat tarjolle ja jos joku simppusimpukkainen ei avaudu, se heitetään roskiin. Risoton ja örkkien lisäksi tarjolla oli patonkia, jolla sai kaavittua lautaselta viimeisetkin liemet. 

Parilla ruokailijalla taisi mennä simpukkaneitsyyskin tässä yhteydessä. Tuo simpukka-annos on vaan niin kaunis ja ruokahalua herättävän näköinen. Juomana tämän kanssa oli Chablista, joka on kertakaikkisen täydellinen makupari hummerille. 

No mutta sittenhän on välisorbetin aika. Lime-minttusorbettia ja vaaleaa rommia. Parin limen kuoret ja mehut, ruokosokeria, pullollinen limemehua ja tilkka vettä keitettiin niin, että sokeri liukenee liemeen. Kun liemi on jäähtynyt, osa siitä laitetaan blenderiin ja sekaan reilusti tuoretta minttua. Kolme valkuaista vaahdoksi ja sekoitetaan liemi ja valkuaiset. Nyt tämä tehtiin jäätelökoneella, mutta onnistuu varsin hyvin myös pakastimessa, kunhan muistaa sekoitella muutaman kerran pakastamisen aikana. Pikku tilkka Bacardia päälle ja mojitosorbetti on valmis. 

Pääruoaksi oli nautaa kahdella tapaa, porkkana-palsternakkapyrettä, puolukka-rosmariinisiirappia ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Kaksi tapaa eli prässättyä nautaa ja teellä savustettua nautaa. Myös maailma parhaan pyreen ohje löytyy linkin takaa. Juomana oli Garzon Tannat, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen pitkään haudutetun liharuoan punaviini. 

Jälkkäriksi oli ihana kookoksella ja rommilla maustettu creme brulee, mangosorbettia ja chili-rommisiirappia. Vaikka ei olisi kookoksen ystävä, tätä kannattaa kokeilla. Kookos tuntuu lähinnä jälkimaussa ja antaa tietynlaisen kinuskisen vivahteen jälkkäriin. Mangosorbetti koostui soseutetusta mangosta, vatkatuista valkuaisista ja pikku ripauksesta sokeria. Raikas mango, samettinen brulee ja hieman tulinen siirappi on loistava päätös aterialle.  Viininä tälle oli  Chateau d'Arche. 

Aterian jälkeen oli hyvä siirtyä sohvalle köllöttelemään ja nauttimaan vielä pikkuisen viiniä ja paljon naurua ja hulvattomia juttuja. Kiitokset kaikille upeille naisille illasta, syödään taas yhdessä!

Puolukkaa seitsemällä tapaa

No ei nyt ihan. Mutta seitsemän ruokalajia kuiteskin. Oltiin siis sovittu ystävien kanssa kunnon ruokaorgiat. Ja koska mä olen viime aikoina ollut kovasti ihastunut puolukkaan, päätin jakaa tätä suurta tunnettani muillekin. Mitäs siitä, vaikka vähän ennen syöminkejä kuulinkin, että kaikki ei tykkää puolukasta. Nyt saa luvan tykätä. Nih. Ruokalajeja piti alun perin olla kuusi, mutta meille tupsahti mukaan ylläripyllärijälkkäri. Meillä päin se tunnetaan nimellä "mätiä omenoita ja sinappikinuskia". Mutta siitä lisää tuonnempana... Aivan alkuun maistettiin puolukkalikööriä, jonka olin saanut joulupukilta. Likööri oli tehty viskistä, puolukoista ja sokerista ja oli kertakaikkisen herkullista!

Iso osa ruoista oli vanhoja tuttuja, osa ekan kerran viritelmiä. Ihan ekana tarjolla oli lihapullia hepan ulkofileestä ja lisukkeena paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy lisää jutun juurta täällä. Heppa vaan yksinkertaisesti silputtiin veitsellä muhjuksi ja pyöriteltiin palleroisiksi. Palleroiset paistettiin reilussa voissa, samoin kuin lisänä ollut salottisipuli. Smetanan mausteena ollut valkosipuli oli oikeasti yksikyntistä valkosipulia, joka paahdettiin n. 200-asteisessa uunissa vartin verran. Ennen uuniin laittamista kuoreen tehdään viilto, muuten tulee siivoushommia valkosipulin räjähtäessä uuniin. Kokeiltu on, teidän ei tarvitse. Kahteen purkkiin smetanaa meni kolme yksikyntistä valkosipulia, vähän suolaa, mustapippuria ja pikkuisen hunajaa. Näitä sitten dippailtiin. Alun perin pulleroisia piti olla ihan vaan pari, mutta koska lihat Takaladolta tuoneen henkilön käsitys pikku määrästä lihaa poikkeaa mun käsityksestä pikku määrästä lihaa, tämä ruokalaji ei ollutkaan amuse bouche, vaan ihan kunnon alkuruoka-annos. Viininä tälle sekä seuraavalle karitsalle oli Cafe Culture Coffee Mocha. Maku oli jännän savuinen, ei ollenkaan huono. 

Seuraavaksi kokeiltiin kahvisavustettua karitsaa ja puolukkarisottoa. Pannusavustuksesta enemmän täällä, samoin puolukkarisotosta. Tällä kertaa kokeiltiin savustaa kokonaisilla kahvinpavuilla, savustusaika oli kuusi minuuttia, mutta savun maku jäi valitettavan miedoksi. Selvästi kokonaiset pavut vaatisi huomattavasti pidemmän savustusajan tai kovemman lämpötilan. Karitsan kypsyys oli kuitenkin erinomainen ja ihan vaikka itse sanonkin, risotto oli pirun hyvää. Lisänä vielä hillottuja kanttarelleja. Eli keitetään liemi, jossa on reilusti ruskeaa sokeria, vettä, mustapippuria, suolaa, kokonaisia neilikoita ja sipulia. Kanttarellit (tai mieluummin suppikset) sekaan ja purkkiin. Tämän kannattaa antaa tekeytyä ainakin pari päivää ennen herkuttelua. Mutta niin vaan tekee ruoka ihmeitä viinille, tämän annoksen kanssa samasta punkusta hävisi savuisuus. Mitäihmettä? 

Nooh, jatketaan porsastelua. Siirrytään sillijäätelöön. Sillijäätelön valmistuksesta lisää täällä. Juomana oli valkoviini, jonka nimeä en muista. Rieslingiä ja... jotain.  Onneksi mun ystävät syö ihan mitä mä niille keksin tarjota, vaikka sitten sillijädeä. Kala-allergikolle  jäätelön silli korvattiin kylmäsavuhepalla, mutta makumaailma toimi myös hepan kanssa oikein hyvin. Kyllä, santsasin. Enkä ees ollu ainoa. Eli joko noi ihmiset oli tosi tosi nälissään tai voidaan todeta, että sillijäätelö oli hyvää. 

No olisko sitten pääruoan aika? Ei, välissä puolukkasorbettia vodkalla. Sorbetin tekemisestä enemmän täällä, tosin tässä yksilössä oli selvästi enemmän valkuaisia. Maku ja rakennekin toi mieleen oikein kuohkeaksi vatkatun vispipuuron. Hupsoho, vodka vaan jotenkin hävisi jonnekin, sitä ei kyllä edes maun puolesta huomannut. Vaarallista... 

No nyt on pääruoka-aika. Prässättyä nautaa ja porkkana-palsternakkapyrettä. Tähän annokseen löytyy vinkit täältä, tosin porkkana-palsternakkapyreen voi ruskistettiin ensin. Voin ruskistaminen antaa aivan ihanan karamellimaisen maun pyreeseen. Liha olisi pitänyt muhjausvaiheessa puristella paremmin kuivaksi ja paistaa hieman kuumemmalla pannulla, nyt sen kanssa oli hieman hajoamisongelmia. Makuun se ei vaikuttanut ja tässä kohtaa taisi yhdellä sun toisella karata mopo käsistä santsaamisen kanssa. Punkkuna toimi iki-ihana, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Garzon Tannat. The Ainoa Oikea viini pitkään haudutetulle lihalle. Täydellinen. 

No mutta, no mutta.... Täällä on kerrottu mun omenanhapattamiskokeilusta. Päivää ennen kekkereitä sain päähäni, että omputhan voisi paistaa nopeasti. Alun perin tämän piti olla lisuke karitsalle ja meinasin lisäksi sinappikinuskia. Juu, vaellellessani hehtaarihelvetti Prisman käytävillä tuosta vaan tupsahti mieleeni sinappisiirappi ja siitä se jalostui sinappikinuskiksi. Ja ei kun kotiin ja kokeilemaan. Maustoin siis itsetehdyn kinuskin sinappijauheella. Maku on... no en osaa selittää. En vaan osaa. Noh, kotona siis paistoin omenaa, laitoin kinuskia kaveriksi ja hieman paahtopaistia. Maistiainen. Puolison kanssa todettiin, että liha on tässä ihan turhake, tää on selkeä jälkkäri. Vanilijajäätelöä se huuteli, mutta nyt ei ollut tarjolla sitä vaan vaahdotettua ranskankermaa, johon oli sekoitettu sulatettua valkosuklaata. Tulin muuten huomanneeksi ja kokeilleeksi, että vaikka maitosuklaan voi vallan hyvin sulattaa mikrossa, valkosuklaa paloi. Että vesihaude on näköjään kova sana valkosuklaan kanssa, vai voinko syyttää kaverini mikroa? No joo, annoksessa oli siis paistettuja, hapatettuja omppuja, sinappikinuskia ja valkosuklaavaahtoa. Pari puolukkaakin kun se oli päivän teema. Annos tarjoiltiin pienestä lusikasta, koska oletin, että se on niin hirveää kuraa, ettei sitä kukaan paljoa syö. Nih. Vastoin odotuksia omput meni kaikki ja yksi sun toinen kävi kääppimässä lisää. Yksi sanoi ihastuneensa tähän täysin, mutta kyseisen henkilön kulinaristiset mieltymykset on jo aiemmin todettu kyseenalaisiksi, joten en ehkä ihan täysin vakuuttunut. Mutta omput katosi ja kinuskikin teki kauppansa, joten ei ne huonoja olleet. Ei alkuunkaan, aivan varmasti teen toistekin! Jälkkäriviinin alkon täti möi mulle mainostaen, että se on tehty jo lähes pilaantuneista rypäleistä. Mikäs sen sopivampaa mätien omppujen kanssa! Viini oli hyvää, mutta nyt taas ei pysty nimeä muistamaan...

Toisena jälkkärinä oli suklainen creme brulee, puolukkasorbetti ja valkosuklaavaahto ja annos kruunattiin tillillä. Brulee oli hieman turhan jämäkkä, koska olin tunkenut sinne niin paljon suklaata. Mutta toisaalta, voiko suklaata oikeasti olla liikaa? Tässä vaiheessa iltaa oli silkkaan syömiseen kulutettu aikaa kai liki viisi tuntia ja jos jollain jossain kohtaa olikin edes pienen pieni ajatuksen poikanen käydä ruoan jälkeen jossain yksillä, niin se kyllä katosi. Kyettiin siirtämään itsemme sohvalle ja se olikin sitten siinä. Ähkypähky börps ja örps. Mutta ruoka oli hyvää, sitä oli vähintäänkin riittävästi ja erinomaisen huono huumori toi taatusti naurun muodossa jokusen ikävuoden lisää. Kiitos ihanat ystävät, teidän kanssa on aina vaan niin hiton kivaa!

Pitkään haudutettua heppaa ja porkkana-palsternakkapyrettä

Kovin usein hepan paisti päätyy paahtopaistiksi, kypsyysasteeltaan mieluusti medium ja hyyyyvin pitkä miinus. Nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta ja kypsentää paistin ylikypsäksi. Usein ylikypsä paisti on kuivaa, jotenkin puruista. Halusin välttää tämän kohtalon ja kypsensin paistin hauduttamalla sen punaviinissä.

Mulla oli noin kilon painoinen paisti, mausteeksi se sai pataan pari sipulia lohkottuna, muutaman valkosipulinkynnen, pari laakerinlehteä, rosépippuria, mustapippuria, suolaa, tilkka balsamicoa ja vähän ruskeaa sokeria. Lisäksi viipaloin muutaman valkosipulinkynnen, pistelin paistiin reikiä ja upotin valkosipulinpalaset paistin sisään. Paistoin pinnan kiinni kuumalla pannulla, lihan pataan ja tietty huuhtaisin pannusta maut pataan. Lisäksi reilu puoli pulloa punkkua niin, että liha melkein peittyi nesteeseen. Sitten n. 200-asteisessa uunissa ilman kantta niin, että neste alkoi kiehua ja sitten lämpö sataseen, kansi päälle ja kuuden tunnin haudutus. Liha sai vielä haudutuksen jälkeen lepäillä liemessään ehkä vartin ja ilman lientä folion alla toisen ennen kuin viipaloin sen. 

Lisukkeeksi liha sai porkkana-palsternakkapyreen. Muutama kuorittu porkkana, palsternakkaa ja ripaus suolaa ja keitellään niin, että juurekset ovat muussaantuvan kypsiä. Keitinvesi pois, puoli purkkia ranskankermaa, hieman suolaa ja sauvasekoittimella soseutusta niin pitkään, että sose on samettista. Lopuksi sekaan reilusti pannulla ruskistettua voita. Voi jestas. Voin ruskistaminen antaa ihanan, karamellimaisen maun. 

Kastikkeen pohja tuli lihan haudutusliemestä. Siivilöin liemen ja kuorin siitä enimmät rasvat pois. Otin pari desiä  lientä, lisäsin balsamicoa niin, että täyteläinen kastike sai hieman hapokkuutta. Vielä ruskeaa sokeria ja lopuksi kastikkeen suurustaminen ruskealla maizenalla. Lisäksi annos sai vielä voissa paistettua, karamellisoitua sipulia. 

Liha itsessään oli ihan ok, kun sitä maistoin. Ihan hyvää, mehukasta eikä ollenkaan kuivaa. Mutta sitten kun lautaselle laittoi lisukkeet, ei lihalla ollut enää mitään tekemistä ok:n kanssa. Se oli erinomaista. Täyteläinen, mehevä liha, herkullinen kastike, samettinen juurespyre ja makea sipuli. Aivan loistavaa. Muutama boysenmarja vielä makupaloiksi ja koko komeuden kruunasi kertakaikkisen loistavasti lihaa täydentävä punaviini. Juu, olen aivan rakastunut Sutelan Alkon myyjiin. Loistava valinta, taas. 

Prässättyä possua ja supermuussia

Tein taannoin prässättyä nautaa ja ihastuin. Eilen ei kaupassa ollut sopivaa naudanlihaa, joten päädyin possuun. Ja pottumuussi, löysin ihanan tuunauksen perunamuussille täältä ja siitä se sitten lähti.

Ruoan valmistus alkaa mieluusti jo edellisenä päivänä. Ostin reilu kilon palasen kassleria. Hauduttelin sitä uunissa viitisen tuntia, mausteinaan hänellä oli chiliä, sipulia, valkosipulia, pippuria ja suolaa, päälle kiehuvan kuumaa vettä niin, että liha melkein peittyi.  Lämmöt uunissa oli ensimmäiset puolisen tuntia n. 200, sen jälkeen n. sadassa asteessa loput. Kun liha oli hajoavan kypsää, otin sen uunista ja annoin jäähtyä hetken. Sen jälkeen alkoi riipiminen. Ensin veitsellä, sitten käsin riivin possun muhjuksi, vähän kuin pulled porkia tehdessä. Muhjasin vielä hajoavan pehmeiksi hautuneet sipulit ja valkosipulit ja sekoitin lihamuhjuun. Tämän jälkeen liha sai vielä lisämakua suolasta, ruskeasta sokerista, texas pete-kastikkeesta ja mustapippurista. Sekaan vielä nokare sulatettua voita. Tän vaiheen tein lopulta käsin. Sitten mulla oli kulho, joka oli vuorattu tuorekelmulla. Liha kulhoon, painelu tiiviiksi ja käänsin kelmun reunat lihan päälle. Painoksi sopivan kokoinen astia, joka painaa lihaa tiiviisti. Sitten vielä astian päälle painoksi mitä nyt sattuu jääkaapista löytymään ja koko komeus yön yli jääkaappiin. Lopputulemana on hyvin tiivis ja maukas (ja rasvainen) liha, josta sitten leikataan viipaleita ja juuri ennen tarjoilua nää viipaleet paistetaan pannulla. Voissa tietysti. 

Perunamuussiin käytin jauhoisia perunoita. Toisin kuin alkuperäisessä ohjeessa, silppusin sipulin jo perunan keitinveteen. Vesi maustetaan suolalla. Kun perunat oli kypsiä, kaadoin vedet pois ja tilalle tilkka maitoa. Kuumensin vielä hellalla maidon kuumaksi, sen jälkeen ripaus ruskeaa sokeria ja survomaan. Mä en ole selkeästi mitään koulukuntaa, mulle käy kuohkea vatkattu muussi yhtä hyvin kuin survottu. Tällä kertaa survottua.  Kun muussi oli lähes valmista, ruskistin valurautapannulla iiiison nokareen voita, sekoitin muussiin ja muhjasin vielä tasaiseksi. 

Kastikkeeksi halusin jonkun hieman makealla twistillä. Kermainen omenakastike siis. Ostin kaupasta omenasosetta,  siitä se lähtee. Kuullotin kattilassa silputtua sipulia, sekaan ehkä reilu desin verran omenasosetta. Maustoin suolalla ja mustapippurilla ja keittelin hetken. Sekaan reilusti (melkein purkillinen) ruokakermaa ja sitten hauduttelua ehkä vartin verran. Jos tarve vaatii niin kastikkeen voi suurustaa vaikka vaalealla maizenalla. 

Lisänä annoksessa oli vielä keitettyjä ja sen jälkeen pannulla paistettuja, hunajalla, suolalla ja pippurilla maustettuja punajuurikuutioita. Tykkäsin annoksesta. Suolaista ja aavistus makeaa. Karamellimainen perunamuussi. Possu ja omppu. Meillä oli juomana punaviiniä, mutta luulen, että joku hyvä olut voisi toimia tän kanssa myös. Älkää kysykö mikä, mä en juo olutta. 

Laitetaanpa loppuun vielä alkuruoaksi nautittu tartarpihvi. Se oli ihan perus, eli hepan ulkofilettä silputtuna pieneksi, myrttisen suolakurkkua, makeaa sipulia ja punajuurta, joka oli keitetty ja sitten marinoitu balsamicolla, öljyllä, suolalla, mustapippurilla ja hunajalla. Lisänä mustapippuri ja suolankukka. Lapsi teki itselleen pelkistetymmän, mutta niin hienon version. 

Prässättyä naudanlihaa ja porkkana-palsternakkapyrettä

Päivän slow foodin valmistelu alkoi jo eilen. Joskus jossain söin tolkuttoman hyvää prässättyä possua ja halusin nyt prässättyä nautaa. Sen verran googletin, että ilmeisesti liha keitetään ylikypsäksi ja siihen sekoitetaan sulaa voita ja lopputulos laitetaan jääkaappiin painon alle. Okei, tästä se lähtee... 

Ostin naudan keittolihaa makuluulla. Oliskohan vajaa kilo ollut lihaa. Keitin sitä eilen seitsemän tuntia, mausteina mustapippuria, suolaa, valkosipulia ja pari laakerinlehteä. Liha oli lopulta ihan hajoavan kypsää. Revin lihan suikaleiksi, hieman pätkin säikeitä mutta en mitenkään isommin.  Sulatin pienen klöntin voita (oliskohan ollut n. 20-30 g tai vähän vähemmän. Tämän tarpeellisuudesta olin vähän skeptinen, mutta liha oli melko vähärasvaista ja hei... rasvaa ja lihaa, sen on oltava hyvää!) ja sekoitin lihan sekaan. Laitoin kulhon pohjalle muovikelmun, lihamössö kulhoon ja kelmun reunat päälle. Sitten etsittiin sopiva astia siihen päälle, sopiva tarkoittaa sellaista, että se hieman painoi lihaa kasaan, mutta peitti lihan (muutamaa milliä vaille) kokonaan. Painoksi laitoin pari siideriä ja olutta ja koko komeus jääkaappiin. 

Tänään sitten leikkasin lihan n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lihaviipaleet paistoin pannulla voissa ja maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Valmista! Ja helppoa ja vaikka olikin slow foodia, niin yhteensä aktiivinen valmistusaika ei varmasti ylitä kahtakymmentä minuuttia. 

Lisukkeeksi oli porkkana-palsternakkapyrettä. Taas. Eli porkkanaa ja palsternakkaa keitetään suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi. Vesi kaadetaan pois, maustetaan ranskankermalla, voilla ripauksella valkopippuria ja tarvittaessa suolalla ja ruskealla sokerilla. Suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että koostumus on samettinen. 

Kastikkeena oli voikastike, jonka tekemisessä oikaisin. En alkanut tehdä sitä vesihauteessa. Eli kuullotin ensin salottisipuli voissa. Sitten kuivaa siideriä päälle, samoin mustapippuria. Keittelin kasaan niin, että nestettä oli enää tilkkanen. Siivilöin sipulit pois ja annoin jäähtyä. Vatkasin sekaan muutaman kananmunankeltuaisen ja aloin lämmittää hyvin miedolla lämmöllä samalla vatkaillen. Maustoin vielä rakuunalla, ruskealla sokerilla ja suolalla. Kun keltuaiset alkoivat olla kypsät, lisäsin sekaan vielä pikku hiljaa voita samalla vatkaten. Hieman kastike jäi löysäksi, en ihan malttanut kypsytellä enkä myöskään laittanut niin paljoa voita kuin kastike olisi vaatinut. Maku vaati vielä hieman happoa ja lorautin sekaan minitilkan valkoviinietikkaa. 

Ajatus sanoi, että kokonaisuus vaatii vielä vähän makeutta ja ylläri ylläri, ratkaisin asian siirapilla. Jääkaapissa oli granaattiomenasiirappia ja nyt täytyy kyllä sanoa, että tää kokonaisuus oli loistava. Jopa mies, jonka kommentit yleensä on luokkaa "joo... ihan hyvää..." kehui tätä ateriaa. Ja ipanakin kehui lihaa herkulliseksi ja pyysi säästämään sitä huomisellekin. Että näin. Taas tällainen syksyinen annos, tykkäsin tosi kovasti. Makeana ehkä voisi olla mieluummin puolukkasiirappi ja voikastikkeen rakenne ei ollut paras mahdollinen, mutta uusi kokeilu eli liha oli kyllä positiivinen ylläri!

Naudan poskea, puolukkaa ja palsternakka-porkkanapyrettä

Pakkasesta löytyi taas Takaladon herkkuja. Tällä kertaa naudan poskia. Naudan posket on ihana, pitkään haudutettava herkku. Olen valmistanut sitä hauduttamalla sekä tummassa oluessa ja siirapissa että punaviinissä ja yrteissä, kuten nyt. Jääkaapissa oli vajaa ruukku timjamia ja avattu pullo punkkua. Laitoin jo eilen posket uiskentelemaan punaviiniin, tänään aamupäivällä sitten paistoin niistä pinnan kiinni ja maustoin samalla suolalla ja mustapippurilla. Pilkoin isoiksi lohkareiksi sipulin ja paljon valkosipulia ja laittelin uunipataan. Seuraksi timjamit, punkkua ja posket sekä paistinpannun huuhtaisuliemi. Sitten kansi päälle ja uuniin. Ensin tunnin verran n. 200 asteessa, sitten hieman alle sataseen uuni ja vielä 6-7 tuntia hauduttelua. Liha on jotenkin raskaan oloista, mutta herkullista. 

Seuraksi sitten tein porkkana-palsternakkapyrettä. Eli porkkanaa ja palsternakkaa kypsäksi keitettynä. Keitinvedet kaadetaan pois, sekaan voita, ranskankermaa, suolaa ja valkopippuria. Sitten suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että pyre on samettisen pehmeää. 

Päätin, että tämä ruoka tarvitsee hiukkasen makeutta tasapainottamaan raskasta lihaa. Jääkaapissa oli vielä hieman puolukkaa ja siitä päätin keitellä siirapin. Keitin ensin puolukoita tovin, sitten survoin puolukat ja liemen siivilän läpi. Sekaan ruskeaa sokeria ja suolaa. Keittelin siirapiksi ja vielä siivilöin lopuksi.  Siirapista tuli tosi herkullista ja kaunista, kunnes.... Kun aloin kokoamaan annosta, se olikin jotain... hyytelöä. Hyytelöhköä. Jotain. Joku viisaampi voisi tietää, mitä ihmettä tuossa oikein tapahtui?? Ihan sama, hyytelöhkö oli hyvää. Odotan, että saan sitä iltasella vielä juustojen kanssa...

Lihan paistoliemestä meinasin keittää kastikkeen. Tulin sitten suurustaneeksi sitä hieman liikaa, joten laimensin tuotosta vielä punaviinillä ja ripauksen sokeriakin laitoin sekaan. Esteettistä se ei ollut ja omassa annoksessani koin sen hieman turhakkeeksi, mutta mies tykkäsi kovasti. 

Vielä vähän jotain. Ranskankermaa jäi yli, joten maustoin sen vahvalla sinapilla ja ripauksella sokeria. Vielä yksi kastike siis. Ja jotenkin mielessäni annos huusi sieniä. Siispä kuullottelin pitkään salottisipulia ja lopuksi lisäsin sekaan kanttarelleja (säilykepurkista, hyi mua...) ja maustoin suolalla. Valmiiseen annokseen laitoin vihreäksi vielä herneenversoja. 

Annoksestahan tuli ruma kuin mikä, mutta ei anneta sen haitata. Hyvin yksinkertaisia makuja. Aloin oikein miettiä annokseen käytettyjä mausteita. Sokeria, suolaa, mustapippuria, valkopippuria, timjamia, sipulia, valkosipulia ja sinappia. That's it. 

Pysähdy, hyvä ihminen!

Jestas. Mulla on monta viikkoa ollut aikataulua aikataulun perään. Kiirekiirekiire, pitkät työpäivät, koko ajan jonnekin menossa. Viime viikonloppu tosin oli rentoilua parhaimmillaan, mutta toisenlaista. Mä tarviin kotiaikaa. Mielellään ihan yksin, puhumatta kenellekään. Rentoa puuhailua. No mikäs sen sopivampaa kuin kokkailu. Mä en ole kai muutamaan viikkoon juuri laittanut ruokaa, paitsi alkuviikosta tein yhtenä päivänä rapuburgeria. Oon ollut reissussa, syönyt ravintolassa (tai hakenut kaupasta sushia ja syönyt hotellilla) tai sit on puoliso hoitanut ruoanlaiton. Nyt mä halusin kokata. Ja rentoutua sen puuhan parissa.

Sushihimo on vaivannut jo monta päivää. Oikeasti en osaa tehdä nättejä ollenkaan. Enkä oo niinkään merilevän ystävä. Mut nyt halusin tehdä sellaisia, joissa ei oo levää, on surimia ja majoneesia ja seesaminsiemeniä. Huomaatteko, mulla on termitkin hallussa. Lapsonen halusi omat sushinsa kylmäsavulohella. Siispä sushiriisin keittoon, maustaminen mirinillä. Täytteiksi lapselle silputtua kylmäsavulohta ja kurkkua, mulle surimimössöä ja kurkkua. Surimimössöön ensin raastoin jäiset surimit (kuinka kätevää ja nopeaa), sitten sekaan majoneesia, vähän soijaa ja chiliä. Tehtiin palleroisia, mä kuorrutin omani seesaminsiemenillä. Lisukkeina soijaa, wasabia (ei oikeeta, tuota lähikaupan...) ja hillottua inkivääriä. Hillotun inkiväärin teen helposti suikaloimalla inkiväärin, sitten kattilaan seuraksi vähän vettä, soijaa, muutama kuivattu chili ja paaaljon sokeria. Keittelen niin kauan, kunnes liemi on siirappimaista. Tää on hyvää paitsi sushin, myös naudanlihan kaverina. Ja monen muun. Plussana yhteinen puuhastelu lapsen kanssa, kun palleroisia yhdessä pyöriteltiin. 

Huomenna onkin taas kiireisempi päivä, joten tänään oli hyvä tehdä huomiselle ruoka valmiiksi. Koska tänään on aikaa tehdä, päädyin ylikypsään kassleriin. Liha sai seurakseen valkosipulia, sipulia, inkiväärin jämät, chilisuolaa, mustapippuria ja puolison varastoista lainatun oluen. Uunissa sellaiset seitsemän tuntia miedolla lämmöllä. Itse herkuttelin tällä jo tänään päivällisellä. Lapselle ostin silakkafileitä. Kyllä, hän rakastaa paistettuja silakoita. Mielellään pyrstöllisiä, herkuin osuus on juurikin se rapsakka pyrstö. Tästä mä olen vähän eri mieltä... Noh, lapselle silakoita, mulle lihaa. Mitä lisukkeeksi? Kaupassa osui silmiin perunasuurimot. Jaa että mitkä? No enpäs yhtään tiiä. Mutta päätin tehdä niistä puuroa, kuten purkin kyljessä lukee. Maustaa puuron juustoraasteella ja paistaa joksikin.. noh. Mitä siitä nyt sitten sattuu tulemaan. Puurovaiheessa meinasi kyllä iskeä epäusko. Rakenne oli kuin mätiä ja... öh, siis mitä ihmettä tuo on? Noh, ei se mitään, annoin sen jäähtyä, mätin sekaan todella paljon juustoraastetta, mustapippuria, persiljaa ja ripauksen muskottipähkinää. Nohevampi olisi lisännyt yhden kananmunankin, niin tekele olisi ehkä pysynyt kasassa paistaessa. Mutta vastoin kaikkia odotuksia se oli ihan hyvän makuista (no hei, voissa paistettua juustoraastetta... ), mutta rakenne oli jotenkin vähän outo. Mätimäinen. Ihan kuin olisin syönyt kirkkaita mätipalleroita. Hyvin hämmentävä raaka-aine.  Mitäpä sitä muuta...

No jälkkäriä tietty. Mieliteko iski taas vuohenjuusto-kauralastujäätelöön. Sitä siis. Lapsoselle omansa ilman vuohenjuustoa. Lisukkeeksi keittelin chili-rommisiirappia ja myös puolijäistä mansikkasosetta. Kaveriksi lasillinen punaviiniä. Tää on ihanaa. Hyvin harvoin itse tehdessä onnistuu tällaisissa hykerryttävän hyvissä makuyhdistelmissä, mutta tämä on sellainen. 

Niin ja tuota, pitihän nelijalkaisellekin ruokaa laittaa... Ei ehkä varsinaista gurmeeta kuitenkaan. :-D Eikä järin ruokhalua herättävän näköistä, joten jääköön se otos pois tästä. 

Ihan pelkästään ruokaa laittaessa ja herkutellessa ei ole tää päivä mennyt. Lapsonen halus muuttaa huoneensa järjestystä, joten pientä rymsteerausta oli myös ohjelmassa. Onpas ollut kiva vaan olla ja pysähtyä tekemään asioita. Sellaisia arkisia pikku juttuja, jotka aina joskus meinaa unohtua. 

Mitä kaapista löytyy: alkuruoka ja pääruoka

Ystävän kanssa vietetään aika ajoin illanistujaisia, joissa hyvin olennaisena osana on hyvä ruoka. Tällä kertaa päätin, että ruoka saa olla sitä, mitä kaapeista sattuu löytymään. No, myönnän, että jälkkäriä varten jouduin ostamaan lisää kermaa, jotta jälkkäriä saatiin paljon. Mutta muuten kaikki aterian ainekset piti löytyä valmiina kotoa. Kaupassa en ollut käynyt muutamaan päivään ennen kokkailua, kokkailupäivänä sitten noudin vaan aamiaistarpeita ja sitä kermaa. Noh, mitä sieltä kaapeista löytyi?

Alkuruokiin idea lähti siitä, että halusin käyttää noita söpöjä pikku tarjoiluastioita. Mietin, että ylikypsä possu ja herneethän toimii mainiosti. Ja koska rakastan siirappeja ja kaapista löytyi pullo tummaa olutta, päätin tehdä kaveriksi olutsiirapin. Herneiden oli tarkoitus päätyä pyreeksi, mutta hölmönä jätin keitinvedet sekaan kun aloin soseuttaa sitä, joten pyreestä tulikin tavallaan kastike. Siinä kohtaa totesin, että se nyt saa luvan toimia myös pääruoalle kastikkeena. Hyvin toimikin. Olutsiirappi toimi oikein hyvin ylikypsän kasslerin kaverina. Itse tykkään suolaisen ja makean yhdistelmästä ja olut ja possu nyt vaan on niin ilmiselvän toimiva yhdistelmä. Ja loput hernejututhan sai kaavittua juureen leivotulla kauraleivällä. 

Toinen alkuruoka kehittyi piakkoin viimeisen käyttöpäivänsä saavuttavasta tofusta. Kuivattelin tofun ensin ja viipaloin ja kuivattelin vielä viipaleetkin. Tofu sai marinoitua useamman tunnin öljyn, soijan, valkosipulin, kalakastikkeen, ruskean sokerin ja chilin seassa. Paistoin tofun reilussa öljyssä rapeaksi. En välitä tofusta muuten, kuin kunnolla maustettuna ja rapeaksi paistettuna. Näin toimi hyvin. Kaverina tofulla oli chilinen hillottu inkivääri. Eli inkivääri pieniksi suikaleiksi, vähän vettä, pari kuivattua chiliä, ruskeaa sokeria ja soijaa. Keittelin niin kauan, että liemi oli muuttunut siirappimaiseksi. Tämäkin kannattaa tehdä niin, että saa sitten rauhassa tekeytyä muutaman tunnin. 

Pääruoka sitten. No, sitä samaista kassleria mitä oli alkuruoassakin. Kasslerhan oli valmistettu niin, että valurautapataan laitoin lihan, suolaa, mustapippuria, siirapinteosta jääneen oluen, sipulia ja valkosipulia. Sitten uunissa ensin hieman kovemmalla lämmöllä ilman kantta puolisen tuntia, sitten sellaisessa satasen lämmössä.. olisikohan tuo viihtynyt uunissa yhteensä kai yhdeksän-kymmenen tuntia. Välillä kääntelin ja valelin liemellä. Ihan täydellistä. No, kastikkeenahan toimi tuo herneasia ja kasviksena sai olla nopeasti paistettu kurkku. Eli kurkku kuutioiksi, sitten hyvin nopea lämmitys pannulla, maustaminen suolalla ja pippurilla, yleensä laitan vähän hunajaakin, mutta nyt annoksessa oli makeutta herneistä ja siirapista. Siirappia, siirappia. Pääruokaan tein granaattiomenasiirapin. Keitin ensin granaattiomenan siemeniä, siivilöin ja samalla puristelin siemenistä kaiken mitä irti lähti. Sitten siirapiksi. Maustan aina siirapit myös ripauksella suolaa ja käytän aina ruskeaa sokeria. Ei mulla taida valkoista ollakaan. No mutta, tää oli huomattavasti vähemmän ilmiselvä makuyhdistelmä kuin olut ja possu, mutta mun makuun oikein hyvä. Sekä minä että kaverini hölvättiin kumpaakin siirappia vielä lisää annoksiin. Lopultahan pääruoka oli melkein suurempi annos tuota toista alkuruokaa, mutta se nyt oli niin hyvää, että sitä voi syödä lisääkin. Ehkä olisi pitänyt kuitenkin tehdä joku toisenlainen kastike tuohon. Mutta kun tuo vaan oli niin hyvää. 

Kokonaisuutena olen oikein tyytyväinen annoksiin. Olisihan tuohon sopinut kasvikseksi porkkanat tai punajuurikin, mutta niitä oli sen verran vähän jääkaapissa, että olisi jäänyt vähän naftiksi annokset. Maut toimi kivasti yhteen ja erityisesti ihastuin possuun ja siirappeihin. Kumpaankin.