Heppatartar, pistaasia, paahdettua sipulia ja tervasmetanaa

Kävin alkuviikosta syömässä Maarianhaminassa Kvarter5-ravintolassa. Kuvia ei annoksista tullut napsittua, mutta sanotaanpa vaikka, että ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Annoksissa oli hauskoja ja herkullisia pikku yksityiskohtia, jotka erottivat kyseisen ravintolan mistä tahansa hotellin raflasta. Aivan ihana. Kertakaikkiaan. No, alkuruoaksi söin siellä tartarpihvin, joka oli aivan kertakaikkisen ihana erikoisine lisukkeineen. Siitä sitten ideoimaan...

Heppatartar, paahdettua sipulia, pistaasia, balsamicosiirappia ja tervasmetanaa. 

Näin taannoin eräässä kaupassa tervasiirappia. Rakastan tervaa. Alun perin tänään piti grillata heppapihvit, mutta miksi suotta kun yhtä hyvin voi valmistaa tartarpihviä! Isompaan näpertelyyn ei nyt taivu, joten kaiken piti olla valmista tai lähes valmista. Siispä silppusin lihan, päälle pistaasipähkinää ja paahdettua sipulia (kyllä, sitä ihanaa rapsakkaa vehnässä pyöriteltyä ja friteerattua), tervasiirapilla ja suolalla maustettua smetanaa ja balsamicosiirappia. Huomatkaa kaunis remonttielämän kattaus...

Mutta mutta... Olen myyty. Tervasmetana toimii ihanasti hepan kanssa. Sipulit antaa ihanaa rakennetta eikä suolaiset pistaasitkaan hullumpia ole. Ihan The Juttu tässä annoksessa kuitenkin oli tuo tervasmetana. Se niin menee jatkoon, voin vaan kuvitella, miten ihanaa se olisi vaikka silakkapihvien kanssa. Jos sattuisi silakkapihveistä tykkäämään. 

Einesruoan juhlaa

Mä en eilen töissä ehtinyt lounaalle ja harmitti melkolailla. Olihan mulla hätävaraevästä, mutta kun se oli eineksiä. Eineksiä, eineksiä, eineksiä. Niitä riittää. Olohuoneessa on sellainen kiva sisustuselementti kuin jääkaappi-pakastin sekä yksi keittiökaappi, jonka päällä nököttää mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. 

Projekti etenee, hitaasti ja epävarmasti. Ensin piti yläkerrasta rempata yksi huone, jotta sinne saadaan olohuoneesta tavaraa, jotta saadaan keittiön tavaroita mahtumaan olohuoneeseen. Sellaista puuhaa kun tekee kaiken kiirearjen keskellä niin hidasta on. No, sitten alkoi se isompi projekti, eli keittiö. Se on niin vaiheessa, niin vaiheessa ja lyhytpinnaisella ihmisellä ei tahtois riittää jaksaminen, etenkin kun tietää, että uudet kalusteet tulee tiistaina, mies lähtee reissuun torstaina ja siinä välissä ei ehditä kaikkea kasaamaan. Ja reality check, en mä kyllä yksin ala kaapistonkasaushommiin, se on vissi. Siitä ei tulis kun sutta, sekundaa ja ärräpäitä. Mut vaikka tässä nyt näyttääkin ihan tuhottoman hitaalta ja toivottomalta ja ja ja... Niin dokumentoidaanpa hieman projektin etenemistä. 

Viikko sitten perjantaina näytti tältä:

Nyt näyttää tältä:

Jaa että miksi reikää seinässä? Kaakeleita kun alkoi gyprocista irroitella niin lopputulema oli se, että helpompi leikata ne irti kokonaan ja rakentaa uusi pala seinää kuin nakutella kaakelit irti ja samalla rikkoa seinä. Eivät ihan helpolla irronneet. 

Ja tässä meidän hukkatilasta hyötykäyttöön-ajatus. 1920-luvun talosta löytyy käytännöllisiä yksityiskohtia. Kuten 66 cm leveä, pari metriä pitkä käytävä, joka ei johda minnekään. No, sinne sai jemmattua vanhoista kaapeista hieman tuunatun siivouskaapin ja ikkunalle tulee yrttihyllyt. Ehkä. 

Projektin edetessä tajusin myös, että täällähän olis ollut vielä tallessa ihan täydet valmiudet puu-uunille. Sen hetken harmitus oli kova, kun tajusin, että mulla olis ollut mahdollisuus saada yön yli puu-uunissa hautunutta riisipuuroa. No, järki käteen, ei se olis mahtunutkaan. Oikeesti. Eieieiei. Ei olis. Mut jos ihan itsensä kiusaamiseksi palan tiilimuuria sitten kuitenkin jättää näkyviin. 

Jatketaan einesten syömistä. Jos kiva ilma sattuu niin illalla grillataan. Jotain, mitä ei juuri tarvitse valmistella, koska valmistelu tapahtuu olohuoneen pöydän ääressä.

Pientä luovaa taukoa

Taitaa nyt olla blogissa pientä taukoa. Syykin siihen on varmasti inhimillinen, mulla ei nyt juurikaan oo mahdollisuutta kokata. Tänään pakkasin mausteet ja kuiva-aineet, viikonloppuna lähtee kaapistot. Nyt just oon ihan kypsä kun ennen kun on päästy keittiön kimppuun, on pitänyt rempata yläkerrasta yksi huone ja ennen ku sitä pääs laittamaan piti muuttaa lapsi toiseen huoneeseen ja ja ja... Tuntuu, että tää ei lopu ikinä. Etenkin kun on mukavuudenhaluinen laiskiainen eikä vaan kerta kaikkisesti jaksa ihan kaikkea aikaa työn ja nukkumisen ulkopuolelta tähän laittaa. Joskus täytyy ihan vaan rentoutuakin. Mutta toiveissa olis, että joskus hamassa tulevaisuudessa näyttäis kutakuinkin tältä:

Sitä odotellessa elellään mikroruoalla ja kirotaan alimpaan syöveriin tätä koko projektia. 

Ei, en edes viitsi laittaa kuvaa, miltä näyttää nyt...

Syödään yhdessä

Mä olen työpaikaltani saanut ihan mahtavia kavereita ja ystäviä. Ihan huippuja. Osa on siirtynyt toisiin töihin, osa eläkkeellekin, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Siitä huolimatta järjestetään jonkunlaista ajanvietettä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tähän iltaan ajatus lähti alkuvuodesta, kun vaihdeltiin huonoja hankintoja. Eli kaapin perälle unohtuneita laukkuja, kenkiä, kirjoja, huiveja, vaatteita, kaikkea sellaista. Kahviteltiin, nautittiin emännän leipomuksista, juoruiltiin ja itse lähdin kotiin... noh, mukanani enemmän tavaraa kuin mitä mukana oli kun paikalle menin.  Siellä mieleen juolahti, että olispas kiva laitella ruokaa. Taas. Siitä se sitten lähti. Aivan samalla kokoonpanolla ei menty, mutta aika liki. Nyt ei niinkään kokeiltu uusia ruokia vaan tarjolla oli aika paljon vanhoja tuttuja. Mutta pitihän tästä kuitenkin kirjoittaa, ihan vaikka vaan hehkuttaakseni ihmisten ja ruoanlaiton ihanuutta!

Mulla ei kotona tällä hetkellä juuri kokkailumahdollisuuksia ole, joten en päässyt juurikaan valmistelemaan mitään etukäteen. Illallista emäinnöimään oli lupautunut rouva, jossa on sellainen erinomainen ominaisuus, että hän lupasi käsitellä kaikki ällöttävät ja pelottavat raaka-aineet. Siispä kun kutsussa luki, että neljältä aloitetaan, niin minähän olin oven takana kymmeneltä aamulla. Eikä ollut yhtään liian aikaisin, pikkuisen oli sellaista kokkisota-henkistä kellon vilkuilua ja kiirekiirekiirettä viimeisen tunnin ajan. Emäntä hoiti kattauspuolen ihan huipusti, oli pikkusen painetta sen kanssa kun kuitenkin osa syöjistä oli ravintola-alan ammattilaisia ja oli iiiiihan pakko saada astiat mallilleen. Kyllä kuulkaas google on hieno juttu siinä kohtaa kun pohtii, että missähän järjestyksessä lasien kuuluikaan olla. 

No mitä me sitten syötiin? Aperitiiviksi meillä oli lasilliset proseccoa ja sen kanssa tarjoiltiin pikku ylläri. Ylläri siksi, että epäilin, ettei ehkä kaikki kovasti innostuisi syömään possun kieltä. Kyllä, kieli oli ehdottomasti raaka-aine, jonka käsittelyn jätin illan emännälle. Ääretöntä kansalaisrohkeutta osoittaen hän valmistikin meille possun kielen aika lailla tämän mukaisesti. Tarjolla oli myös linkin takaa löytyvää puolukkamajoneesia ja nämä tarjoiltiin ruisleivällä salottisipulisilpun ja herneenversojen kanssa. Hyvää, mutta ajatuksena hieman... jännää. 

Seuraavana oli lihapullia naudan fileestä, paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa ja rosmariini-puolukkasiirappia. Siirapeista löytyy enemmän asiaa täältä. Fileen silppusin veitsellä pieneksi, pyörittelin pulliksi ja paistoin suunnilleen mediumiksi erittäin runsaassa voissa. Mausteeksi tuo ei tarvitse muuta kuin suolan ja pippurin, annoksen päälle laitoin vielä vähän salottisipulia. 

Tämän jälkeen olikin sitten sitä pelottavampaa ruokaa. 

No, ihan tuossa muodossaan sitä ei tarjoiltu, mutta olipahan operaatio tuon suolistus. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään keskustelevan juutuubivideon kanssa, "Etkö sä nyt ymmärrä, ettei mulla ole tuollaisia hienoja välineitä!" Lienee sanomatta selvää, että mä en tuohon elukkaan koskenut ennen kuin se oli perattu ja lihat somasti paloiteltuna pikku kulhoon. Eli tarjolla oli sitruunarisottoa, hummeria ja ouzosimpukoita. Hummerin lihat paloiteltiin, sekaan vähän kirkastettua voita, sitruunamehua, paahdettua valkosipulia ja persiljaa, tämä kuumennettiin hetken ajan uunissa ennen tarjoilua. 

Ouzosimpukat uskalsin tehdä ihan itse. Eli pesin simpukat ja poistin niistä parrat. Avonaiset simpukat kopauttelin ja jos eivät sulkeutuneet, heitin pois. Kuullotin voissa salottisipulia ja paljon valkosipulia. Sekaan cayennea ja n. desi ouzoa. Keittelin tätä hetken ja kippasin sekaan purkin kuohukermaa. Keittelin tätä n. 15 minuuttia ja kippasin simpukat ja reilusti tuoretta persiljaa sekaan ja kansi päälle. Keittelin simpukoita viitisen minuuttia välillä käännellen. Auenneet simpukat tarjolle ja jos joku simppusimpukkainen ei avaudu, se heitetään roskiin. Risoton ja örkkien lisäksi tarjolla oli patonkia, jolla sai kaavittua lautaselta viimeisetkin liemet. 

Parilla ruokailijalla taisi mennä simpukkaneitsyyskin tässä yhteydessä. Tuo simpukka-annos on vaan niin kaunis ja ruokahalua herättävän näköinen. Juomana tämän kanssa oli Chablista, joka on kertakaikkisen täydellinen makupari hummerille. 

No mutta sittenhän on välisorbetin aika. Lime-minttusorbettia ja vaaleaa rommia. Parin limen kuoret ja mehut, ruokosokeria, pullollinen limemehua ja tilkka vettä keitettiin niin, että sokeri liukenee liemeen. Kun liemi on jäähtynyt, osa siitä laitetaan blenderiin ja sekaan reilusti tuoretta minttua. Kolme valkuaista vaahdoksi ja sekoitetaan liemi ja valkuaiset. Nyt tämä tehtiin jäätelökoneella, mutta onnistuu varsin hyvin myös pakastimessa, kunhan muistaa sekoitella muutaman kerran pakastamisen aikana. Pikku tilkka Bacardia päälle ja mojitosorbetti on valmis. 

Pääruoaksi oli nautaa kahdella tapaa, porkkana-palsternakkapyrettä, puolukka-rosmariinisiirappia ja paahdetulla valkosipulilla maustettua smetanaa. Kaksi tapaa eli prässättyä nautaa ja teellä savustettua nautaa. Myös maailma parhaan pyreen ohje löytyy linkin takaa. Juomana oli Garzon Tannat, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen pitkään haudutetun liharuoan punaviini. 

Jälkkäriksi oli ihana kookoksella ja rommilla maustettu creme brulee, mangosorbettia ja chili-rommisiirappia. Vaikka ei olisi kookoksen ystävä, tätä kannattaa kokeilla. Kookos tuntuu lähinnä jälkimaussa ja antaa tietynlaisen kinuskisen vivahteen jälkkäriin. Mangosorbetti koostui soseutetusta mangosta, vatkatuista valkuaisista ja pikku ripauksesta sokeria. Raikas mango, samettinen brulee ja hieman tulinen siirappi on loistava päätös aterialle.  Viininä tälle oli  Chateau d'Arche. 

Aterian jälkeen oli hyvä siirtyä sohvalle köllöttelemään ja nauttimaan vielä pikkuisen viiniä ja paljon naurua ja hulvattomia juttuja. Kiitokset kaikille upeille naisille illasta, syödään taas yhdessä!

Kampasimpukkaa, chorizoa ja paahdettua paprikaa

Taannoin kuulin kampasimpukoiden ja chorizon liitosta. Ensireaktio oli aika "Mitääääh?", mutta siis ilmeisesti tää on ollut muotia jo useampi vuosi sitten, kun nyt googlettelin. Mä oon niin trendien aallonpohjassa. No mutta ensireaktion jälkeen ajatus jäi kiinnostamaan. Ja kun tuossa joku päivä sitten kävin Hakaniemen kauppahallissa ja silmiini osui raakachorizoa ja pakkasessa tiesin olevan kampasimpukoita, niin siitä se sitten lähti. Jotain tää vielä kaipaili mun mielestäni. 

Aiolia. Eli suomeksi ihan vaan valkosipulilla ja (ruoko)sokeriripauksella maustettua majoneesia. Ja paprikaa. Paahdettua, marinoitua paprikaa. Mulla on ihana tapaskirja ja joskus muinoin kun vielä kykenin moisia käyttämään, tuli opeteltua sellainen sovellettu tonnikala-paprikahässäkkä. No ei sekään ihan reseptin mukaan mennyt, mutta sinne päin. Nykyään alkuperäisestä reseptistä ei ole jäljellä kuin ajatus, mutta ajatus onkin sitäkin hienompi! Eli paprika leikataan halutun levyisiksi suikaleiksi (mä lohkon yleensä kuuteen-kahdeksaan osaan) ja asetellaan uunipellille kuori ylöspäin. Uuni kuumaksi, grillivastus päälle ja paprikat uuniin niin, että kuori mustuu. Kyllä, se saa mustua kunnolla. Paprikoita saattaa joutua kääntelemään hieman kun meinaavat kääntyä kyljelleen. Kun paprikat ovat kunnolla mustuneet, ne laitetaan pakastepussiin ja pussi kiinni. Annetaan paprikoiden jäähtyä pussukassa, jonka jälkeen niistä lähtee kuori ihan vaan käsin nyppäämällä. Helppoa. Marinadiin sitten tulee öljyä, balsamicoa, sitruunamehua, soijakastiketta, cayennea, savupaprikaa (tai paprikajauhetta) ja ruokosokeria. Sinne paprikat maustumaan, parhaita on kun saavat vaikka yön ylikin tekeytyä. Mut tunteroinenkin riittää. 

Ensimmäinen kokeilu meni niin, että pilkoin chorizot ja paistoin ne pannulle. Mutta mutta... halusin siitä muhjumpaa. Siispä tämä toinen yritys meni niin, että puristelin chorizot kuoristaan pannulle ja aloin paistella sitä vähän kuten jauhelihaa. Kun makkara oli kypsää, kuumensin vielä pannun oikein kuumaksi ja paistoin kampasimpukat nopeasti pannulla. Sitten paahdettua leipää, paprikaa, chorizoa, aiolia ja päälle vähän herneenversoa. Ihan loistava yhdistelmä. Paprikan kirpeä makeus sopii erinomaisesti mausteisen chorizon ja pehmeän kampasimpukan kanssa. Valkosipuli, se nyt toimii tässä hienosti. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan annokseeni oli ruokajuomaksi punaviini. 

Örkkikammoisen baby octopus

Olen ennenkin kertonut örkkikammostani ja suuresta tarpeestani taltuttaa se. Örkeiksi siis luetaan kaikki merenelävät kalaa lukuunottamatta. Etanat, ne on örkkejä. Taisin aloittaa örkkiensyöntiprojektini joskus viitisen vuotta sitten maistamalla kampasimpukoita. Ne on rapeana paistettuna melko harmittomia. Siitä on päästy pitkä pätkä eteenpäin ja uskallan jo itse laittaa simpukoita ja jos joku mulle perkaa ravut tai hummerit niin nekin on herkkuja! Mustekala, sen kanssa mulla on vähän ongelmia. Rakenne on jotenkin epämääräinen ja imukupit on sen näköisiä, että ei vaan oikein pysty ei kykene.

Sisko rakastaa örkkejä ja taannoin kun lähetin lapseni siskolle, laitoin matkaan pussillisen baby octopus-örkkejä, mitä ikinä ne suomeksi ovatkaan. Melko söpöjä ja harmittoman näköisiä. Varmistin siskolta, että ovat suolistettuja ja käyttövalmiita ja tänään rohkaisin mieleni ja ostin niitä itsekin. Otin muutaman yksilön sulamaan ja aloin miettiä, että millähän saisin valmistettua ne sellaiseen kuntoon, että uskaltaisin syödä ne. Ja lapsi, sillekin pitäisi ujuttaa pikku pikku örkkiläinen suuhun. 

Päätin lähestyä ongelmaa piilottamalla örkit. Jos uitan ne taikinassa ja friteeraan ne, voin ehkä olla huomaamatta pienen pieniä imukuppisia? Ehkä? Aloitin marinoimalla örkit soijan, sokerin, limen ja valkosipulin seoksessa. Dippejä. Paljon dippiä, jossa uittaa lopputulos. Hellman's majoneesia, toiseen versioon paljon tuoretta valkosipulia ja ripaus sokeria, toiseen limemehua, rutkasti cayennea, ripaus sokeria ja suolaa. Jotain takuuvarmaa lapselle (ja itselle) uppoavaa eli uunilohkopottuja ja porkkanatikkuja. Ja sitten örkit. Tein frittitaikinan kananmunankeltuaisesta, vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta. Suosittelen googlettamaan jonkun kivan ohjeen, jos ei perstuntumalla valmistu. Mulla ei ole mitään käsitystä ainesosien suhteista, tee nyt siinä ruokaa kun örkit tuijottaa marinadissaan. Nii. Noh, lopulta uitin örkit taikinassa ja friteerasin niitä öljyssä parisen minuuttia. Annos ei ollut kaunis eikä varsinaisesti fine diningin juhlaa, mutta örkkikammoiselle ihan passeli. 

No miten sitten meni noin niinku omasta mielestä? Örkit oli hyviä, siitä ei pääse mihinkään. Ihan en onnistunut niitä piilottamaan, päät pilkisti väistämättä jostain viimeistään ensimmäisen haukkauksen jälkeen. Siinä meni mun raja. Lonkerot jemmautui taikinaan niin, että ne meni täydestä kuin väärä raha, mutta päät jäi syömättä. Ei vaan pystynyt, ei kyennyt. Eieieiei. Mutta hei, baby steps! Mä valmistin ja söin mustekalaa! Ja tykkäsin sen mausta. Oikein herkullisia, siitä nyt ei pääse mihinkään. Ehkä mä joskus vielä opin... Minni - örkit 1-0. Eihän tätä tasapeliksi kuitenkaan lasketa, vaikka päät jäi syömättä?