lauantai 21. heinäkuuta 2018

Helpompi versio pizzasta: Flammkuchen

Tutustuin tähän herkkuun tovi sitten Tallinnassa. Ihan heti ensipuraisusta tuli fiilis, että tätä täytyy tehdä. Pian. Tänään sitten tuli se pian. Googlettelin suuntaa-antavia ohjeita ja tulin siihen tulokseen, että n. pariin desiin vettä vaivataan sekaan sopivasti vehnäjauhoja, loraus öljyä ja pikkuisen suolaa. Sopivasti eli niin, että taikinasta tulee sellaista pizzataikinan paksuista. Pizzan tekohan tuntuu olevan nykyään suunnilleen salatiedettä ja vaatii hyvää ennakointia pitkine jääkaappikohotuksineen, mutta tämäpä ei. Taikina vaivataan, se jätetään lepäämään siksi aikaa, että uuni kuumenee ja täytteet valmistellaan. Ja siinäkään ei kauaa nokka tuhise.

Mä tein nyt kolmella eri täytteellä: pepperoni-oliivi, sipuli-valkosipuliruoho ja jättirapu-chili. Kahteen ensimmäiseen ei juuri valmistelua tarvittu silppuamista lukuunottamatta. Jättiravut paistoin pannulla valkosipulin ja tuoreen chilin kanssa. Talteen otin ravut ja chilin, ravut vielä silppusin pienemmiksi. Pizzan tomaattikastikkeen sijaan flammkuchen sivellään ranskankermalla tai vaikka smetanalla, mitä nyt sattuu olemaan. Täytteitä ei laiteta suomalaisen pizzan tyyliin kilokaupalla vaan melko maltillisesti.





No, kun taikina on vaivattu, laitetaan uuni kuumenemaan 250-275 asteeseen. Mulla on uunissa pizzatoiminto, whatever it means, mutta käytin sitä. Pellit kuumennetaan uunin lämmetessä. Kun täytteet on valmisteltu, taikinasta leivotaan pellille sellaisia... noh, mulla nyt tuli tällaisia pitkulaisia pizzapohjan tapaisia. Nämä sai melkein näppärimmin tehtyä kun suoraan leivinpaperille jauhoisilla käsillä venytteli ja pikkuisen kaulimella auttoi. Tästä taikinasta tuli neljä pitkulaista liekkipiirasta eli kahdelle pellille. Ohueksi kaulitut piiraat sivellään ranskankermalla ja sitten päälle täytteet. Uunaus (lapseni keksimä sana, eikö vaan olekin nerokas) n. 5-7 minuuttia. Reunat saa ruskistua ihanan rapeiksi.

Itse tein nyt niin, että ripottelin valkosipuliruohon vasta uunatun piirakan päälle, maustoin tämän myös mustapippurilla. Rapupiirakka sen sijaan sai päälleen vielä ripauksen chili-vanilijasuolaa, joka teki tästä makuyhdistelmästä täydellisyyttä hipovan. Aivan kertakaikkisen hyvää! Omaan makuuni tämä oli se, joka toimi, toimi ja vielä kerran toimi. Sipulipiiraskin oli hyvää, mutta selvästi vaisumpaa. Pepperoni-oliivipiiraita tein kaksi enkä kyllä päässyt itse edes maistamaan. Mutta ilmeisesti oli kelvollista, koska lapsi pyysi tätä lajia huomenna lisää. Juomana oli jääkylmä riesling, joka täydensi makumaailmaa ihanasti, vaikka en yleensä valkoviinien ystävä olekaan. No, ehkä me tosiaan tehdään tätä huomennakin. Taidan maustaa yhden venäläisittäin suolakurkulla ja hunajalla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti