Sisko rakastaa örkkejä ja taannoin kun lähetin lapseni siskolle, laitoin matkaan pussillisen baby octopus-örkkejä, mitä ikinä ne suomeksi ovatkaan. Melko söpöjä ja harmittoman näköisiä. Varmistin siskolta, että ovat suolistettuja ja käyttövalmiita ja tänään rohkaisin mieleni ja ostin niitä itsekin. Otin muutaman yksilön sulamaan ja aloin miettiä, että millähän saisin valmistettua ne sellaiseen kuntoon, että uskaltaisin syödä ne. Ja lapsi, sillekin pitäisi ujuttaa pikku pikku örkkiläinen suuhun.
Päätin lähestyä ongelmaa piilottamalla örkit. Jos uitan ne taikinassa ja friteeraan ne, voin ehkä olla huomaamatta pienen pieniä imukuppisia? Ehkä? Aloitin marinoimalla örkit soijan, sokerin, limen ja valkosipulin seoksessa. Dippejä. Paljon dippiä, jossa uittaa lopputulos. Hellman's majoneesia, toiseen versioon paljon tuoretta valkosipulia ja ripaus sokeria, toiseen limemehua, rutkasti cayennea, ripaus sokeria ja suolaa. Jotain takuuvarmaa lapselle (ja itselle) uppoavaa eli uunilohkopottuja ja porkkanatikkuja. Ja sitten örkit. Tein frittitaikinan kananmunankeltuaisesta, vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta. Suosittelen googlettamaan jonkun kivan ohjeen, jos ei perstuntumalla valmistu. Mulla ei ole mitään käsitystä ainesosien suhteista, tee nyt siinä ruokaa kun örkit tuijottaa marinadissaan. Nii. Noh, lopulta uitin örkit taikinassa ja friteerasin niitä öljyssä parisen minuuttia. Annos ei ollut kaunis eikä varsinaisesti fine diningin juhlaa, mutta örkkikammoiselle ihan passeli.
No miten sitten meni noin niinku omasta mielestä? Örkit oli hyviä, siitä ei pääse mihinkään. Ihan en onnistunut niitä piilottamaan, päät pilkisti väistämättä jostain viimeistään ensimmäisen haukkauksen jälkeen. Siinä meni mun raja. Lonkerot jemmautui taikinaan niin, että ne meni täydestä kuin väärä raha, mutta päät jäi syömättä. Ei vaan pystynyt, ei kyennyt. Eieieiei. Mutta hei, baby steps! Mä valmistin ja söin mustekalaa! Ja tykkäsin sen mausta. Oikein herkullisia, siitä nyt ei pääse mihinkään. Ehkä mä joskus vielä opin... Minni - örkit 1-0. Eihän tätä tasapeliksi kuitenkaan lasketa, vaikka päät jäi syömättä?
Sähän valmisti tyypillisen tapaksen eli chipironesit, vähän twistillä tosin.
VastaaPoistaVai semmoiset tuli tehtyä! Kaikenlaista mä osaankin. 😁
PoistaÖrkit on todella hyviä! Kyllä sä pääset vielä kammostasi ;)
VastaaPoistaNo ne on kyllä ihania. Mä siedätän itseäni, pikkuhiljaa. 😊
PoistaMustekala on yksi omista suosikeista, vieläkin muistelen kaiholla 90-luvulla Kreetan Haniassa syömiäni mustekalarenkaita ja aiolia. Parempia en ole tähän päivään mennessä löytänyt (tai sitten aika on kullannut muistot)! Mahtavaa, että astuit ulos mukavuusalueeltasi. Sieltä ne parhaimmat jutut yleensä löytyy, niin keittiössä kuin elämässäkin.
VastaaPoistaJotkut ruokamuistot vaan jää mieleen. Mulla on kyllä vielä niin paljon opittavaa örkkien ihanasta maailmasta.
PoistaMielenkiintoisia nuo mustekalat. En ole tainnut koskaan valmistaa mustekaloja itse. Toisaalta (lähes) kaikki maistuu friteerauksen jälkeen :)
VastaaPoistaMeillä on lähellä hyvällä valikoimalla varustettu örkkikauppa. Tosin ovat pakasteita, tuoreet simpkat saa sitten Prismasta. Houkuttelee kokeilemaan. Ja tosiaan, näin mäkin asiaa lähestyin, että jos asian pyörittelee huonoissa hiilihydraateissa ja sen jälkeen uittaa öljyssä, se ei voi olla pahaa. 😁
PoistaKaikki örkit on niitä meressä eläviä otuksia, joita minä voin syödä – onneksi en kammoa niitä :)
VastaaPoistaMinkä örkin aiot kesyttää seuraavaksi?
Tuohon pyritään, että kaikkea vois syödä! Isot ravut ja hummeri houkuttelis. Niiden kuoriin ja erityisesti jalkoihin koskeminen vaan on toistaiseksi ihan poissuljettu juttu. 😁
VastaaPoista