Ravintola Cikada, Maarianhamina

Kun laiva tulee Maarianhaminaan kahden aikaan ja syötynä on vain aamiainen, alkaa nälkä olla jo melkoinen. Maarianhaminan reissuun lapsi valitsi hotellin tasan yhden asian perusteella; siinä on uima-allas. No, mikäs siinä. Hotellin edullinen hinta houkutteli minuakin, joten hotellimme matkalla on Cikada. No, laivalta paineltiin suoraan hotelliin, joka sijaitsee aivan Viikkarin terminaalin lähellä, vastapäätä merimuseota. Kuten sanoin, nälkä alkoi olla huutava, joten päädyttiin helppoon ratkaisuun ja hotellin ravintolaan. 

Tarjolla oli lounasta kello 17 asti, mikä hieman hämmensi. Ravintolan sisustus ja yleisilme oli samanlainen kuin hotellin muutenkin eli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta kuitenkin siisti. Menimme ravintolaan hieman katselemaan ja ihmettelemään, että mitenkäs tämä nyt meneekään. Kysyimme tiskin takana olevalta tarjoilijalta menua ja siinä sitten hetken olikin säätöä, kun lounasmenua ei löytynyt, mutta keittiön puolelta huudeltiin, mitä on tarjolla. Minä valitsin burgerin juustolla ja pekonilla, puoliso otti  fish and chips ja lapselle otettiin lastenlistalta burgeri. Puoliso otti juomaksi Stallhagenin oluen ja minä ja jälkikasvu joimme vettä. Loppusumma oli 40 €. 

Ruoat tuli pöytään todella nopeasti, ei varmasti kymmentä minuuttia odotettu. Burgerisämpylä oli hyvä, pihvi oli hyvä vaikka ehkä aavistuksen verran liian suolainen, burgerissa oli hyvät salaatit. Ranskalaiset oli perussettiä, tarjolla olleessa majoneesissa oli joku jännä maku, joka ei ihan mun makunystyröihini osunut. Burgerissa ollut pekoni oli todella voimakkaasti savun makuinen. Puoliso, joka pekonista tykkää, piti tästä kovasti. Hassua oli se, että mun ja lapsen annokset oli pekonia lukuunottamatta täsmälleen samanlaiset ja silmämääräisesti samankokoisetkin. Aikuisten annoksen pekoni teki burgerista kolme euroa kalliimman. 

Fish and chips oli ilmeisesti turskaa. Puolison lausunnon mukaan hyvää sellaista. Maistoin kalaa ja kastiketta, kastike kyllä olikin oikein mainiota. Kala oli mielestäni ihan ok, ei maatamullistavaa, mutta ihan syötävää. 

Kahvi ei lounaaseen kuulunut. Kokonaisuutena lounas oli ihan hyvä. Hieman kasari, kuten koko hotelli. Yhtenä annoksena olisi muuten ollut metsästäjänleipä, jota olisi ihan nostalgiamielessä tehnyt mieli maistaa. Ei mitään ruokailoittelua, mutta ihan kelpo vatsantäytettä kuitenkin. Ihan kuten hotellikin, ei mikään ihmeellinen, mutta ajaa asiansa edulliseen hintaan. Ja uima-allas nyt tietty miellyttää jälkikasvua. 

Ravintola Juuri

Tässä on päässyt käymään sellainen asia, että mä olen siirtynyt viidennelle vuosikymmenelle. Tätä lähdettiin juhlistamaan Helsinkiin pienen porukan kanssa. Läheisiä ystäviä ja sisko puolisoineen. Pikkuisen meinasi mennä suunnitelmat pieleen kun kompuroin melkoisen perusteellisesti pari päivää ennen lähtöä, mutta sen verran rankka kevät ja alkukesä on ollut, että epäilin nääntyväni vitutukseen jos reissu peruuntuu. Siispä sillä asenteella matkaan, että tehdään mitä pystyy. Ohjelmassa oli pakohuonepeli (ihan tolkuttoman hauskaa, suosittelen ehdottomasti) ja Helsinki mereltä päin katsottuna. Kaunis, kaunis kaupunki. Illalla oli pöytä varattuna ravintola Juuresta. Olen käynyt siellä muutaman kerran ennenkin ja odotukset oli korkealla. Juuri tekee suomalaista ruokaa kauden raaka-aineista modernilla tyylillä.

Keittiö tervehti meitä porkkanavellillä (oliko se velliä..?) ja sellerillä. Juuri olimme pöydässä keskustelleet sellerin epämiellyttävyydestä raaka-aineena ja todenneet, että se on menneiden sukupolvien kosto meille. Hekin ovat sitä joutuneet syömään joten ovat laittaneet jälkikasvunsa kärsimään samasta. Noh, tässä annoksessa selleri oli paikallaan. Hyvää, suorastaan. Makeanpehmeänsamettisen porkkanan parina hieman kirpeä, rapea selleri oli ihana makupari. 

Valitsimme kolmen ruokalajin maistelumenun (48 €) ja itse otin myös siihen kuuluvan viinipaketin (33 €). Sen verran tiesimme, että alkuun tulee sapaslajitelma. Sapakset ovat suomalaisia tapaksia. Tykätköön mitä tykkää nimestä sapas, mutta annokset olivat ihania. Meidän pöytään tuotiin neljää eri sapasta, jokaista useampi annos jaettavaksi. 

Ensimmäisenä vuohenmaitoa ja punajuurta. Maut olivat mukavan pehmeät ja miellyttävät, vuohenmaidon maku oli mieto. 

Sitten kalaa. Anteeksi, en oikeasti muista mitä kaikkea tässä oli, mutta hyvää oli. Kalan kypsyys oli erinomainen ja tässä oli kiva yksityiskohta; marinoituja perunahelmiä. Mietoa, herkkää, hyvää. Ja kaunista. 

Lisää kalaa. Kalakroketti ja kastiketta. Rapea pinta, melko voimakkaan makuinen kala. Taas hyvää. Suttuinen kuva ei anna oikeutta annokselle. 

Sitten viimeinen sapas. Ja paras, tämä niin osui mun makuhermooni. Vuohta, possua ja paprikaa. Vuohimakkara oli ihanan lihaisa, rakenne oli täydellisen kiinteä. Paprikapyre oli mielettömän herkullista ja annoksen erilaiset tekstuurit toimivat täydellisesti. Maut oli melko voimakkaita, mutta itkettävän hyviä. Alkuruokiin paritettu punaviini toimi erityisesti tämän herkkupalan kanssa täydellisesti. 

Pääruoka oli sekin yllätys. Ihana sellainen. Kuhapuuroa ja paistettua kuhaa. Taas, kalan kypsyys oli täydellinen ja pinta ihanan rapea. Kuhapuuro oli hauska elementti ja miten ihana lisä annoksessa voi olla kurkku. Arkinen kurkku, joka ei ollut enää yhtään arkinen. Annos oli kaunis ja herkullinen. Annokselle paritettu valkoviini toimi hienosti myös ihmiselle, joka ei yleensä valkoviineille ei juuri lämpene. 

Jälkkäri sitten. Mansikkaa ja kauraa. Juustokakku, mansikkasorbettia, rapeaa kauraa. taas yhdistelmä erilaisia tekstuureja, mun suu kaipaa sellaista. Raikasta ja makeaa, täyteläistä. Jälkkäriviini oli ihana, maussa oli eksoottisia hedelmiä. Aivan erinomainen päätös herkulliselle aterialle. 

Palvelu oli erinomaisen ystävällistä. Sen jälkeen kun annoksia alkoi pöytään tulla, niitä tuli juuri sopivalla vauhdilla. Ainoana miinuksena se, että ennen kuin keittiön tervehdys ja leivät tuli pöytään, oli aikaa kulunut 45 min. Osalla herkuttelijoista alkoi jo olla niin nälkä, että sapaksista nauttiminen ei meinannut onnistua kun tosiaan, nälissään ei ehtinyt niin nauttia. Muuten tämä on niin täydellisen ihana ravintola. Rento, mutta tyylikäs. En vaan pysty ymmärtämään, miten ihmeessä kerta toisensa jälkeen näin yksinkertaisista raaka-aineista taiotaan tällaisia luomuksia. Kauniita, maistuvia, yllättäviä. 

Ilta päätettiin vielä lasillisilla hotelli Tornin terassilla. Oli ihmisen hyvä mennä tämän jälkeen nukkumaan. 

Ravintola Cru, Tallinna

Taas oli se aika vuodesta, kun töissä miettii, että millä jaksais vielä. No pienestä irtiotosta saa voimaa. Jos joku asia tapahtuu toista kertaa, sehän on jo perinne? Siispä olin kahden työkaverini kanssa perinteisellä kesäkuun Tallinnan-matkalla. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului yöpyminen Helsingissä ja päiväretki Tallinnaan Eckerön Finlandialla. Suolaiset hotellihinnat muuttivat retkemme niin, että menimme jo sunnuntaina Tallinnaan ja maanantai-iltana takaisin. Plan A:han olisi kuulunut hotellihuoneessa nautiskellut herkkupalat iltasella, plan B toi mukanaan mahdollisuuden syödä hyvin Tallinnassa. Ravintolaksi valikoitui Cru. Muutamia vuosia sitten saanut blogeissakin hyviä arviointeja, Trip Advisor kehui, mutta ei kuitenkaan ole tämän päivän hip hip kaikki käy täällä!-paikka. Kokeillaanpa.

Pöytävaraus sujui helposti sähköpostitse. Ravintola sijaitsee kivasti melkein heti vanhan kaupungin portin sisäpuolella Viru-hotellilta päin tullessa. Sisäänkäynti on melko huomaamaton. Miljöö oli kaunis ja viihtyisä. Alkuun meille tuotiin korissa herkullista leipää. Tummassa leivässä oli ihanasti makeutta, hedelmiä ja pähkinää. Leivän kanssa tarjolla oli jotain, jonka me tulkitsimme vaahdotetuksi voiksi ja joka välittömästi sai minun kokeilijanaivoni raksuttamaan, minkä kaiken kanssa sitä voisikaan tarjoilla.

Otimme alkudrinkeiksi lasilliset kuohuvaa ja näillä mentiin alkuruoatkin. Olisin itse ehkä voinut haluta alkuruoan kanssa muutakin viiniä, mutta tarjoilija ei asiasta kysynyt ja tuumailin, että ehkäpä kuohuva menee alkuruoan kanssa hyvin. Tilasin alkuun villisikahyytelöä ja viiriäisenmunaa. Hyytelö oli hyvää, joskin lämpimämpänä maut olisi varmasti päässeet paremmin esiin. Annos oli kaunis, mutta siitä puuttui jotain. Hieman siinä oli sipulia ja marinoituja sieniä, mutta selkeästi annos olisi kaivannut enemmän hapokkuutta. Kaunista, ihan ok, mutta siitä puuttui se jokin, joka olisi nostanut sen ihan ok-tasolta hyväksi.

Reissukavereista toinen söi alkuun punajuuritartarin, jossa oli täysin sama ongelma kuin omassa annoksessani. Toinen söi kanttarellikeiton, joka taas oli se erinomainen. Ihanan kuohkea ja samettinen, pinnassa juustoa, joka toi keittoon rakennetta.

Pääruoaksi valitsin savustettua lammasta ja kaalia. Annos oli suussasulavan herkullinen. Grillattu tai paahdettu tai whatever kaali, mehevä, ei-villasukkamainen täydellisen savunmakuinen lammas ja perunapyre, jonka pinnalla oli jotain hyyyyvin mustaksi paahdettua... jotain. Ihanaa. Annoksen kanssa join kiltisti tarjoilijan suosittelemaa punaviiniä, joka oli makuuni oikein hyvää. Tämä oli hieno annos. Kekseliäisyyttä annokseen toi se musta hiiltynyt hippunen, maut olivat tasapainossa ja kaali, joka ei varsinaisesti kuulu suosikkiraaka-aineisiini, oli herkullista. Tällaista tultiin hakemaan.

Kavereista toinen otti kampasimpukoita hokkaidokurpitsalla ja omenalla. Ei annoksessa varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta ei se säväyttänytkään. Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että sujuvasti maistelimme toistemme lautasilta ja kaikkien ruokailijoiden näkemykset annoksista olivat melko lailla samat. Kampasimpukat olivat pliisuja. Blaah.

Sitten se annos. Se The Annos, joka ehdottomasti tipautti tämän ravintolan Ei jatkoon-listalle. Ei, ei ja ei. Listalla luki: Cheese (Baked tart), lisäksi kasviksia ja kanttarellia. Mielikuvana oli joku ihana juustoinen kakku/piiras ja sieniä ja kasviksia. Pöytään tuotiin suurin piirtein pannulle sulatettu jumalattoman kokoinen juustoköntti ja epämääräisiä kasviksia, pari sientä. Ruokailija söi annoksesta ehkä kolmanneksen. Söisitkö itse tolkuttoman klöntin sulatettua juustoa? Tai no, tietynlaisen juustonhimon vallatessa saattaisin helposti syödäkin, mutta en ravintolassa, jolta odotan jotain hienoa. Juustoklöntti, hyvät lukijat:

No mitenkäs jälkkärit onnistui? Ne pelasti paljon. Listalla oli kaksikin kiinnostavaa annosta ja mehän päädyimme molempiin. Eli kaksi meistä valitsi bruleen pekonimarengilla. Eihän tuollaista voi olla maistamatta! Annos oli hyvä ja toi hymyn huulille. Ehkäpä hymy olisi ollut vieläkin leveämpi, jos tarjoilija olisi kysäissyt, mitä jälkkäriviiniä haluamme.

Yksi herkuttelija nautti ruisleipäjäätelöstä, joka annoksena oli nerokas. Maltaisen makea jäätelö, pohjalla jotain, ehkä rukiista murua tuomassa rakennetta. Suurta kekseliäisyyttä, juuri tällaisia annoksia tulimme etsimään.

Kokonaisuus sitten? Jos syöjä olisi valinnut alkuun kanttarellikeiton, pääruoaksi lampaan ja jälkkäriksi jomman kumman noista annoksista, hän varmasti poistuisi tyytyväisenä. Minä ainakin olisin poistunut. Ilman sitä karmaisevaa juustokönttiä olisin ehkä saattanut antaa ravintolalle vielä toisen mahdollisuuden huolimatta pienistä puutteista tarjoilussa (viinit, ne viinit!!). Ehkä. Kuitenkin kaksi kolmesta alkuruoka-annoksestakin oli korkeintaan kohtuullisia. Kauniita kyllä, mutta niistä puuttui juuri se wau-elementti, jota tuollaisesta ravintolasta menee etsimään. Juustoköntti tipautti kyllä ravintolan sille listalle, että enpä taida toiste mennä katsomaan, josko toisella kertaa olisi parempi onni. Omilla valinnoillani (villisikahyytelö, lammas, brulee, lasi skumppaa ja lasi punkkua) hintaa aterialle kertyi n. 50 €. Jos tarjoilija olisi hokannut kysyä, hän olisi helposti myynyt minulle vielä lasin viiniä alkuruoalle sekä toisen jälkkärille, jolloin hinta olisi kavunnut yli kuuden kympin. Tallinnan hinta-laatutasoon suhteutettuna sanoisin, että minunkin valinnoillani, kokonaisuutta katsellen, miinuksen puolelle jäi. En edes halua ajatella, mitä tuumaa hinta-laatusuhteesta juustoköntin eteensä saanut nainen.

Mutta ettei vallan negatiiviseksi mene, rutkasti sain ideoita omiin kokeiluihin. Ja reissu noin muuten? Juuri sitä mitä tarvittiin. Naurua, oleilua, kevyttä shoppailua, skumppaa. Mitä sitä ihminen kesäpäivältä muuta tarvii?

Grillatut simpukat

Tästä ei enää herkku helpommaksi muutu. En pysty ymmärtämään, miksen mä tätä ole ennen tajunnut! Noh, ehkä siksi, että vielä viime grillikaudella mä en vissiin kai tehnyt simpukoita lainkaan... No, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin vaan todetaan vaan, että grillatut simpukat on ihania!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan simpukat tarvitsee vain esivalmistelut. Eli simpukat pestään. Avonaisia simpukoita kopautetaan pöytään, jos ne sulkeutuvat, ne pääsevät jatkoon. Jos ne jäävät auki, ne menevät roskiin. Simpukoista myös poistetaan "parta" ja jätetään odottamaan grillausta. Mä käyttäisin tässä mieluummin hiiligrilliä. Mä käytän kaikessa aina mieluummin hiiligrilliä. Tai puita, mutta ei kuitenkaan kaasua. Rakastan sitä hiiligrillin ihanaa aromia ja tavallaan sitäkin, että lämpötilan säätäminen menee niin sanotusti perstuntumalla. Se kun on mun motto oikeastaan kaikessa ruoanlaitossa. Grilli kuumennetaan kuumaksi, simpukat grilliin ja kansi päälle. Mulla nämä grillautuivat n. 7 minuuttia, jolloin ne jo saivat hieman väriäkin. Rakenne ei kuitenkaan tullut ylikypsän kumimaiseksi vaan oli ihanan napakka, mun makuun huomattavasti parempi kuin perinteisesti kypsennetyn lievän löllerömäinen rakenne. Ne simpukat, jotka eivät avaudu kypsennettäessä, menee taas roskiin, auenneet syödään. 

Lisukkeina mulla oli grillattua perunaa, grillattua, marinoitua munakoisoa, valkosipulimajoneesia sekä erään sortin sitruuna-voikastiketta. Tämä kastike muodostui oikein kirpeän makeasta sitruunamehun ja ruokofariinisokerin sekoituksesta, joka keitettiin ja sitten jäähdytettiin. Lientä oli ehkä desin verran. Sekaan ripaus suolaa. Jäähtyneeseen liemeen sekoitin kaksi kananmunankeltuaista ja lämmitin sekoitusta varovasti hyyyvin miedolla lämmöllä samalla vatkaten. Kun keltuaiset alkoivat kypsyä (rakenne ja väri muuttuu), vatkailin kevyesti sekaan n. 100 g voita pieninä palasina. Kastikkeen voi syödä kuumana, mutta mä jäähdytin sen jääkaappikylmäksi. Joku yrtti toimisi tähän vielä hienosti, mutta nyt alkuun kokeilin tällaista pelkistettyä versiota. Ruokofariinisokeri tuo kivan paahteisen kinuskisuuden kirpsakkaan kastikkeeseen. Herkullista!

Grillattuja simpukoita, grillattua perunaa ja grillattua, marinoitua munakoisoa. Lisäksi valkosipulimajoneesia ja sitruunaista voikastiketta. 

Grillatut simpukat pääsi ehdottomasti jatkoon ja kunhan vaan mökille pääsen, taidanpa kokeilla savustustakin!

Avocadojäätelö ja muuta herkkua

Hiljaista pitelee edelleen. Mutta nyt iski taas sellainen ajatus, joka oli pakko toteuttaa ja jakaa teille. Eli avocado-minttu-limejäätelö. Pohjana toimi taas jälleen kerran kuohukerma ja kondensoitu maito, kuten muissakin mun jäätelöissä. Nyt oli suunnitteilla muita juttuja avocadosta ja kun kerran tuli säkillinen ostettua, niin...

Avocadojäätelöä ja marjoja

Eli vaahdotin pari purkkia kuohukermaa löysäksi vaahdoksi. Sekaan purkki kondensoitua maitoa. Sitten blenderiin tai johonkin vastaavaan härpäkkeeseen neljä avocadoa, pari kourallista tuoretta minttua ja paaaljon limemehua. Niin paljon, että valmis muhju hieman kiristää leukaperiä. Rohkeampi laittaisi vähän chiliäkin sekaan, mutta tein nyt tällaisen turvallisen version. Tämä blendataan sileäksi. Sekoitetaan tämä avocadomössö ja kerma-kondensoitu maitoseos ja pakastetaan. Sellaisen viisi-kuusi tuntia ottaa jäätyminen eikä jäätelöä tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana. Parhaimmillaan tämä on hieman pehmeänä, joten jos jäätelö ehtii jäätyä ihan kovaksi, kannattaa se ottaa ajoissa sulamaan hieman. 

Lisänä tarjosin mansikoita, pensasmustikoita ja päälle tuoretta minttua. Ihanan kermainen ja pehmeä, samettisen upea jäätelö! Marjat tuo ihanan lisänsä tähän, mustikka ja minttu toimii yhdessä mun makuun melkeinpä paremmin kuin perinteinen mansikka ja minttu. 

Jaa mitä muuta tästä voi tehdä. No, mä tein hieman isomman satsin tuota avocado-lime-minttua. Osan sitten sekoitin ranskankermaan, maustoin suolalla, Texas Pete-kastikkeella ja ripauksella ruokosokeria. Valkosipulikin toimii tähän erinomaisesti. Tämä sitten tortillan kastikkeeksi. Loistavaa. Ihanaa. Pehmeää ja samalla vähän tulista. 

Avocadosta on niiiin moneksi!

Paistettua vuohenjuustoa, marenkia ja appelsiini-inkiväärikastiketta

En mä ihan ole kokkailua unohtanut. En ollenkaan. Viime viikkoina vaan jatkuva kiire töissä ja kotona ikuisesti jatkuva remontti on tehneet olemisesta lähinnä päivästä toiseen suoriutumista, jossa ei ole tilaa suunnittelulle, ajattelemiselle saati sitten tekemiselle. Viime viikonloppuna kuitenkin käytin hetken selaillen netistä ihania ruokajuttuja ja siitä se ajatus sitten lähti. Olin menossa siskolle yökylään ja soitin, että saanko saanko tehdä teillä iltapalaa?

Paistettua vuohenjuustoa, marenkia ja inkivääri-appelsiinikastiketta

Ostin kuorellista vuohenjuustoa, pari appelsiinia, inkivääriä, marenkeja ja koska minttua ei ollut, ostin sitruunamelissaa. Ensin keittelin kastikkeen appelsiininkuoriraasteesta, appelsiinimehusta ja siitä hedelmämuhjusta, jota appelsiinin puristamisesta nyt tulee, mausteena muutama viipale tuoretta inkivääriä ja sopivasti ruokosokeria ja ripaus suolaa. Makumaailma oli sellainen, että mielelläni lisäisin siihen vielä vähän chiliä tuomaan potkua. 

Sitten paistoin vuohenjuustoviipaleet, kuvan yksilöt jäivät turhan vaaleiksi, mutta kun. Mulla aina tuppaa jäämään ne pannuun kiinni. Sitten vaan lautaselle juusto, kastike, vähän murennettua marenkia ja pari kokonaistakin. Koristeeksi sitruunamelissaa. 

Mun makuun oikein kiva pieni herkkupala, minttu olisi vielä täydentänyt makumaailmaa hienosti. Plussaa helppoudesta. Appelsiinikastike vaan paranee jos se saa rauhassa viilentyä vaikka jääkaapissa, eli sen voi varsin hyvin tehdä jo vaikka edellisenä päivänä. Marengitkin saa kaupan hyllyltä, eli itse annoksen tekemiseen ei viittä minuuttia kauempaa mennyt. 

Näin se homma etenee.

Mulla alkaa olla remonttiväsymys. Ei vaan enää jaksais. Tammikuusta asti on joku huone ollut koko ajan työn alla ja nyt sitten eletään tilanteessa, jossa kotona on niin hirveä kaaos, että ei täällä pysty edes rentoutumaan.

Laitanpa kuitenkin tänne vähän kuvamateriaalia matkan varrelta. Sitten joskus kun on valmista, voi katsoa ja fiilistellä sitä ääretöntä vitutusta, joka pikku hiljaa alkaa vallata mielen. Haluan laittaa ruokaa. En halua tiskata kylppärissä. Lupaan, että alan syömään ruokapöydän ääressä, olen niiiiiiin kypsä tähän olkkarin pöydän ääressä kökkimiseen! 

Tässä tosiaan tilanne muutama viikko sitten. Välissä puoliso oli pari viikkoa reissussa, jolloin asia ei edennyt mitenkään. Ei niin mitenkään. 

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kaapistoja kasaillaan. Jääkaappi, pakastin ja aamiaiskaappi, olkaa hyvät:

Itsehän tähän projektiin osallistuin pääasiassa ojentelemalla ruuveja yhdeksänvuotiaalle lapsoselleni, joka into piukeana kasaili runkoja. On Ikealla vaan hyvät ohjeet. 

Vielä tulevan keittiön värimaailmaa. Muut seinät on hyvin neutraalin vaaleita, samaa sävyä meillä on muuallakin asunnossa. Ei aivan valkoinen (en yhtään tykkää valkoisista seinistä), mutta neutraalin vaalea kuitenkin. Sitten yhdellä seinällä on vähän väriä. Ja siinähän sitä kasattavaakin. Tästä jatketaan. 

Huomenna kuitenkin vietetään äitienpäivää. Ostin Pirkan mutakakun, kinuskikastiketta, vaahtokarkkeja, susupaloja ja suolapähkinöitä. Lapseni tuunatkoon mulle kakun.