Helpot syrnikit

Syrnikki elikkäs rahkalettu. Tähän on reseptejä jos jonkunmoisia, jotkut työläämpiä kuin toiset. Olen joskus tehnyt syrnikkejä oikein pitkän kaavan mukaan, sellaisia leivottuja versioita. Herkullisia kuin mitkä. Tämä on tällainen mukailtu arkiversio, joka varmasti saa venäläis- ja karjalaismummot kauhistumaan tällaista rienausta. Joka tapauksessa herkullinen ja helppo herkku.

Tällä kertaa taas reseptikin:

1 prk rasvaista maitorahkaa

1 kananmuna

muutama rkl vehnäjauhoja 

ripaus suolaa

vähän vanilijasokeria

(ruskeaa) sokeria maun mukaan

Sekoita aineet keskenään, anna tekeytyä vartin verran ja paista voissa. Herkkua. Taikina saa olla tosiaan puuromaisen paksua, letuista tulee paksuja ja täyteläisiä. Sokerin määrää ja jauhojen laatua säätelemällä ja paistorasvan määrällä ja valinnalla tästä saa joko täyttävän, suht järkevän aamupalan tai vaihtoehtoisesti superherkun. Yllä olevassa kuvassa jälkimmäinen vaihtoehto, joka tarjoiltiin omenasoseen ja vanilijakastikkeen kanssa. Tuosta taikinasta tulee 6-8 pientä lettua.

Pikkuherkku hepan paistista

Tein taannoin pitkään haudutettua hepan paistia. Otin sivuun muutaman viipaleen ja askartelin siitä pientä naposteltavaa itsenäisyyspäivän linnan juhlat-valvojaisiin. Yhtä hyvin tämä pieni makupala toimisi pienenä amuse bouchena.

Ajatus lähti tosiaan hepan paistista. Mieheni sanoi, että sen kanssa lisänä olisi toiminut hyvin vielä puolukka- tai karpalosiirappi. Kyllä, olen samaa mieltä. Mutta kun mä olin saanut päähäni, että haluan tehdä voikastikkeen. Joten puolukkainen voikastike. Nyt myönnän, oikaisin ja paljon. Eli puolukkainen voikastike syntyi näin:

Keitin tovin lorausta valkoviinietikkaa ja Ikean puolukkamehutiivistettä. Olisikohan suhde ollut n. kolmasosa viinietikkaa, kaksi kolmannesta puolukkamehua. Oman maun mukaan hapanta ja makeaa, puolukkaista. Maustoin liemen kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja  keitin lientä ehkä viitisen minuuttia ja annoin jäähtyä. Lopputuloksena lientä oli luultavasti hieman reilu puoli desiä. Nyt tulee se isoin oikaisuvaihe. Varminta tämä on tehdä vesihauteessa, mutta induktiolieden miedoin lämpö tarjoaa just sopivan lämpötilan tehdä kastike hieman nopeammin kattilassa. Eli jäähtyneeseen liemeen vatkataan sekaan yksi keltuainen (tai parikin, jos haluaa sakeampaa, liika kananmuna kuitenkin saattaa maistua läpi). Sitten kastiketta aletaan lämmittää miedolla lämmöllä samalla vatkaten. Kastike alkaa muuttua kuohkeaksi vaahdoksi keltuaisen kypsyessä. Kun rakenne on vaahtoista, aletaan sekoittaa mukaan voita pieninä palasina. Olisikohan tähän määrään mennyt n. 100 g voita pienissä erissä lisättynä, koko ajan vatkaten. Kannattaa maistella välillä, kun rakenne ja maku on mieleinen, kastike on valmis. Maku on mukavan kirpsakka, viinietikka antaa kirpeyttä mutta ei maistu etikkaisena. Puolukka maistuu melko voimakkaana. 

Annoksiin kokosin pohjalle tilkkasen tätä kastiketta. Sitten voissa rapeaksi paistettua, silputtua ylikypsää hepan paistia. Vähän pieneksi silputtua salottisipulia, vihreäksi persiljaa ja koristeeksi vielä boysenmarja kun puolukoita ei pakkasesta löytynytkään. Kokonaisuus oli jännä, mutta hyvä. Makutuomari kehui kastiketta kovasti ja olipa käynyt jääkaapista hävittämässä loput lihat ja kastikkeet. Makeankirpeä kastike, ylikypsä, raskas liha ja mieto sipuli toivat hyvän makuyhdistelmän ja kivasti erilaisia rakenteita ja suutuntumaa. Oikein hyvä pikkuherkku. Kun taas teen ylikypsää lihaa, taidan ottaa muutaman siivun talteen ja pakkaseen juuri tällaisia makupaloja varten. 

Pitkään haudutettua heppaa ja porkkana-palsternakkapyrettä

Kovin usein hepan paisti päätyy paahtopaistiksi, kypsyysasteeltaan mieluusti medium ja hyyyyvin pitkä miinus. Nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta ja kypsentää paistin ylikypsäksi. Usein ylikypsä paisti on kuivaa, jotenkin puruista. Halusin välttää tämän kohtalon ja kypsensin paistin hauduttamalla sen punaviinissä.

Mulla oli noin kilon painoinen paisti, mausteeksi se sai pataan pari sipulia lohkottuna, muutaman valkosipulinkynnen, pari laakerinlehteä, rosépippuria, mustapippuria, suolaa, tilkka balsamicoa ja vähän ruskeaa sokeria. Lisäksi viipaloin muutaman valkosipulinkynnen, pistelin paistiin reikiä ja upotin valkosipulinpalaset paistin sisään. Paistoin pinnan kiinni kuumalla pannulla, lihan pataan ja tietty huuhtaisin pannusta maut pataan. Lisäksi reilu puoli pulloa punkkua niin, että liha melkein peittyi nesteeseen. Sitten n. 200-asteisessa uunissa ilman kantta niin, että neste alkoi kiehua ja sitten lämpö sataseen, kansi päälle ja kuuden tunnin haudutus. Liha sai vielä haudutuksen jälkeen lepäillä liemessään ehkä vartin ja ilman lientä folion alla toisen ennen kuin viipaloin sen. 

Lisukkeeksi liha sai porkkana-palsternakkapyreen. Muutama kuorittu porkkana, palsternakkaa ja ripaus suolaa ja keitellään niin, että juurekset ovat muussaantuvan kypsiä. Keitinvesi pois, puoli purkkia ranskankermaa, hieman suolaa ja sauvasekoittimella soseutusta niin pitkään, että sose on samettista. Lopuksi sekaan reilusti pannulla ruskistettua voita. Voi jestas. Voin ruskistaminen antaa ihanan, karamellimaisen maun. 

Kastikkeen pohja tuli lihan haudutusliemestä. Siivilöin liemen ja kuorin siitä enimmät rasvat pois. Otin pari desiä  lientä, lisäsin balsamicoa niin, että täyteläinen kastike sai hieman hapokkuutta. Vielä ruskeaa sokeria ja lopuksi kastikkeen suurustaminen ruskealla maizenalla. Lisäksi annos sai vielä voissa paistettua, karamellisoitua sipulia. 

Liha itsessään oli ihan ok, kun sitä maistoin. Ihan hyvää, mehukasta eikä ollenkaan kuivaa. Mutta sitten kun lautaselle laittoi lisukkeet, ei lihalla ollut enää mitään tekemistä ok:n kanssa. Se oli erinomaista. Täyteläinen, mehevä liha, herkullinen kastike, samettinen juurespyre ja makea sipuli. Aivan loistavaa. Muutama boysenmarja vielä makupaloiksi ja koko komeuden kruunasi kertakaikkisen loistavasti lihaa täydentävä punaviini. Juu, olen aivan rakastunut Sutelan Alkon myyjiin. Loistava valinta, taas. 

Salmiakkigraavattua lohta ja vadelmia

Kuulostaa vähintään epäilyttävältä, eikö? Ei suinkaan, ei suinkaan... Luin taannoin täältä lakritsigraavatusta lohesta ja jotenkin mulle on päätynyt runsain mitoin salmiakkijauhetta, joten ei muuta kuin kokeilemaan...

Koska graavauksella oli kiirekiirekiire, piti kirjolohi viipaloida jo ennen graavausta. Rouhin ensin lautaselle chilisuolaa, sitten päälle lohiviipaleet. Päälle lisää chilisuolaa, salmiakkijauhetta ja ripaus ruskeaa sokeria. Annoin tämän tekeytyä jääkaapissa pari tuntia, mieluusti saisi olla paljon pidempäänkin.  Halusin kaveriksi vähän jotain makeaa ja raikasta ja vadelma ja salmiakkihan on yhdistelmänä klassikko. Eli vadelmia siis.  Pikkuisen vielä tilliä päälle niin herkkupala oli valmis. Outoa, mutta herkullista. Hyvin herkullista. 

Piparjuuririsotto bresaolalla

Sellainen sunnuntailounas viime sunnuntaina. Jääkaapin tyhjentelyä, siis. Kaapissa oli juomatonta valkoviiniä avatussa pullossa. Siellä oli pikkuisen Lidlin bresaolaa ja siellä oli avattu purkki Lidlin Crefee-piparjuurijuustoa. Sitä en ymmärrä, miten kaksi jälkimmäistä on jäänyt tuhoamatta kerta-aukaisulla. Tarve oli saada yhdelle hengelle lounas. 

Mutta aloitetaan siitä, mitä on bresaola? No sehän on ilmakuivattua härkää. Ei niin suolaista kuin ilmakuivattu kinkku ja jotenkin mun makuun raikkaamman makuista. Herkullista. Tähän risottoon sopisi yhtä hyvin kylmäsavustettu härkä tai heppa. 

Aloitin paahtamalla risottoriisiä hetken pannulla ilman rasvaa. Perään iso klöntti voita ja silputtu salottisipuli kuullottumaan. Sekoittelin keitostani koko ajan. Sitten aloin pikku hiljaa lisäillä valkoviiniä, samalla ankarasti risotonalkua vatkaillen. Ihanasti näki risoton kermaisuuden. Lisää valkoviiniä aina kun edelliset oli imeytyneet. Lisäsin vajaa puolet kasvisliemifondikupista ja maustoin mustapippurilla. Lopulta nesteestä varmaan puolet oli valkoviiniä, loppu sitten kiehuvan kuumaa vettä. Kaikkiaan kypsennysaika oli ehkä n. 17 minuuttia niin, että selkeästi risottoon jäi kunnon purutuntuma. Lopuksi lisäsin puoli purkkia piparjuurijuustoa ja sekoitin vielä. Annokseen päälle revityt bresaolaviipaleet ja vihreäksi herneenversoja. Ihan kertakaikkiaan herkullista!

Prässättyä possua ja supermuussia

Tein taannoin prässättyä nautaa ja ihastuin. Eilen ei kaupassa ollut sopivaa naudanlihaa, joten päädyin possuun. Ja pottumuussi, löysin ihanan tuunauksen perunamuussille täältä ja siitä se sitten lähti.

Ruoan valmistus alkaa mieluusti jo edellisenä päivänä. Ostin reilu kilon palasen kassleria. Hauduttelin sitä uunissa viitisen tuntia, mausteinaan hänellä oli chiliä, sipulia, valkosipulia, pippuria ja suolaa, päälle kiehuvan kuumaa vettä niin, että liha melkein peittyi.  Lämmöt uunissa oli ensimmäiset puolisen tuntia n. 200, sen jälkeen n. sadassa asteessa loput. Kun liha oli hajoavan kypsää, otin sen uunista ja annoin jäähtyä hetken. Sen jälkeen alkoi riipiminen. Ensin veitsellä, sitten käsin riivin possun muhjuksi, vähän kuin pulled porkia tehdessä. Muhjasin vielä hajoavan pehmeiksi hautuneet sipulit ja valkosipulit ja sekoitin lihamuhjuun. Tämän jälkeen liha sai vielä lisämakua suolasta, ruskeasta sokerista, texas pete-kastikkeesta ja mustapippurista. Sekaan vielä nokare sulatettua voita. Tän vaiheen tein lopulta käsin. Sitten mulla oli kulho, joka oli vuorattu tuorekelmulla. Liha kulhoon, painelu tiiviiksi ja käänsin kelmun reunat lihan päälle. Painoksi sopivan kokoinen astia, joka painaa lihaa tiiviisti. Sitten vielä astian päälle painoksi mitä nyt sattuu jääkaapista löytymään ja koko komeus yön yli jääkaappiin. Lopputulemana on hyvin tiivis ja maukas (ja rasvainen) liha, josta sitten leikataan viipaleita ja juuri ennen tarjoilua nää viipaleet paistetaan pannulla. Voissa tietysti. 

Perunamuussiin käytin jauhoisia perunoita. Toisin kuin alkuperäisessä ohjeessa, silppusin sipulin jo perunan keitinveteen. Vesi maustetaan suolalla. Kun perunat oli kypsiä, kaadoin vedet pois ja tilalle tilkka maitoa. Kuumensin vielä hellalla maidon kuumaksi, sen jälkeen ripaus ruskeaa sokeria ja survomaan. Mä en ole selkeästi mitään koulukuntaa, mulle käy kuohkea vatkattu muussi yhtä hyvin kuin survottu. Tällä kertaa survottua.  Kun muussi oli lähes valmista, ruskistin valurautapannulla iiiison nokareen voita, sekoitin muussiin ja muhjasin vielä tasaiseksi. 

Kastikkeeksi halusin jonkun hieman makealla twistillä. Kermainen omenakastike siis. Ostin kaupasta omenasosetta,  siitä se lähtee. Kuullotin kattilassa silputtua sipulia, sekaan ehkä reilu desin verran omenasosetta. Maustoin suolalla ja mustapippurilla ja keittelin hetken. Sekaan reilusti (melkein purkillinen) ruokakermaa ja sitten hauduttelua ehkä vartin verran. Jos tarve vaatii niin kastikkeen voi suurustaa vaikka vaalealla maizenalla. 

Lisänä annoksessa oli vielä keitettyjä ja sen jälkeen pannulla paistettuja, hunajalla, suolalla ja pippurilla maustettuja punajuurikuutioita. Tykkäsin annoksesta. Suolaista ja aavistus makeaa. Karamellimainen perunamuussi. Possu ja omppu. Meillä oli juomana punaviiniä, mutta luulen, että joku hyvä olut voisi toimia tän kanssa myös. Älkää kysykö mikä, mä en juo olutta. 

Laitetaanpa loppuun vielä alkuruoaksi nautittu tartarpihvi. Se oli ihan perus, eli hepan ulkofilettä silputtuna pieneksi, myrttisen suolakurkkua, makeaa sipulia ja punajuurta, joka oli keitetty ja sitten marinoitu balsamicolla, öljyllä, suolalla, mustapippurilla ja hunajalla. Lisänä mustapippuri ja suolankukka. Lapsi teki itselleen pelkistetymmän, mutta niin hienon version. 

Marinoitua tonnikalaa ja hedelmää

Olen kaupassa pidemmän aikaa katsellut ihania, herkullisia persimoneja. Niin hyviä kuin ovatkin, en aina meinaa keksiä niille käyttöä. Nyt sain jostain päähäni, että haluan tarjota persimonia tonnikalan kanssa. Mutta mitenkäs kun kalat yleensä haluaa kaverikseen jonkun kirpsakamman hedelmän? No siitä se ajatus sitten lähti. Eli jos tekee raakaa tonnikalaa ja marinoi sen jollain niin happamalla, että se väkisinkin kaipaa kaverikseen jotain makeaa. Juu, näin teen. Pakastimesta tonnikalapihvi ja puolijäisenä viipalointi ohuiksi siivuiksi. Marinadiin vähän öljyä, reilusti valkoviinietikkaa ja chilisuolaa. Annoin maustua kymmenisen minuuttia, sillä aikaa kuorin ja soseutin persimonin ja sitten vaan tarjolle.

Maku oli hyvä. Hapan marinadi, suolaisuus ja makea hedelmä toimivat kivasti yhteen. 

Päädyin kyllä tekemään toisenkin kokeilun. Eli mausteeksi soijakastiketta ja miriniä. Taas lyhyt marinointi ja tarjolle. Päälle vielä vähän ruskeaa sokeria ja sen sitten ruskistin pikku liekinheittimelläni. 

Tässäkin suolaisuuden ja makeuden yhdistelmä oli hyvä, poltetun sokerin makeus on ihanan karamellimainen. 

Oikein kivat ekat kokeilut, mutta... Kumpikin annos kaipaisi selvästi jotain kivaa rapeaa. Mikähän se voisi olla? Mietin, että jos tekisi niin, että paistaisi tonnikalasta pinnan kiinni, sitten vasta siivuttaisi ja marinoisi. Se voisi toimia, mutta ei siltikään tuo rapeutta. Jotain rouskuvan rapsakan kivaa joka suupalalle?

Ai niin, loput persimonsoseet meni oikein hyvin aamiasjugurtin kaverina.